2.9.2011

Ensimmäinen työpäivä

Eilisilta meni lopulta Disneyn uusimman shown Dare to Dream kenraalia katsoessa ja muutamien muiden luistelijoiden kanssa ulkona syödessä. Tänäänkään ei ole ollut kovin kiireinen työpäivä. Jäälle päästään vasta lauantaina, koska tekojäätä vielä valmistellaan messuhallissa. Varsinainen jäähalli on edellä mainitun uuden shown käytössä.

Ensimmäinen työpäivä alkoi kävelykierroksella, jonka aikana esiteltiin paikkoja ja kerrottiin työrutiineista. Päivän ainoa varsinainen työtehtävä oli sovittaa pukuja. Yksi rooleistani on Toy Storyn Bullseye-hevonen. Sain siis pukeutua hevospukuun toisen luistelijan kanssa. Siinä pitäisi sitten pystyä luistelemaan ja vielä esittämään hahmoa. :D Muista rooleista ei ole vielä tietoa. Illalla kävin vielä katsomassa uudestaan Dare to Dreamin ennakkoesityksen. Aivan huikea show! Toivottavasti meidän showsta tulee lähellekään yhtä hieno.

Toistaiseksi täällä on ollut varsin leppoisaa ja mukavaa. Olen ehtinyt pukujen sovittamisen lomassa jutella toisten luistelijoiden kanssa, käydä lenkillä, lueskella ja seurata hotellihuoneen ikkunasta lyhtypylvään päällä pesivää haukkaa. Uima-altaalla en ole vielä käynyt, vaikka aurinkoinen ja 30 asteen lämpöinen sää kyllä olisi ollut aika otollinen altaalla istuskeluun. Ehkä huomenna sitten.

(Sijainti: Lakeland, FL)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti