Haastattelu Ylen Elävä historia -sarjan jaksossa "Herjausten ikiaikainen historia"

Toimittaja Riikka Suikkari haastattelee minua Ylen Elävä historia -podcastin jaksossa "Herjausten ikiaikainen historia – antiikin ajan härskit graffitit ja pilkkarunot". Keskustelemme antiikin Rooman hävyttömistä kirjoituksista ja roomalaisia herjauksia käsittelevästä tutkimuksestani. Jakso on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Aiemmin tutkimuksestani on kirjoittanut mm. Suomen Kuvalehti. Voit lukea roomalaisista herjauksista myös näistä blogikirjoituksista:

• Herjauksia Pompejin seinäkirjoituksissa
• Ars vituperandi – roomalainen herjaamisen taito
• Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä
• Roomalaisia herjauksia: impotenttejä miehiä ja himokkaita naisia
• Pompejissa tutkimassa hävyttömiä seinäkirjoituksia
• Herjauksia Pompejin seiniltä

X-viestipalvelussa jakamiani esimerkkejä roomalaisista herjauksista löydät aihetunnisteella #RoomalainenHerjaus.

Lue lisää

Martialiksen runoja opettajan silmin

Tänä keväänä olin uudenlaisen haasteen edessä. Olin luvannut pitää Turun yliopiston klassillisten kielten opetukseen kuuluvan tekstikurssin Martialiksen runoista. Olen opettanut latinaa ja muita antiikkiin liittyviä teemoja monet vuodet, mutta juuri tämän tyyppistä kurssia en ole aiemmin pitänyt. Sekä kurssin sisältö että sen kohderyhmä olivat minulle uusia. Martialiksen tekstit ovat kyllä tuttuja, koska tutkin niitä väitöskirjassani, mutta en ole pitänyt niistä yliopistokurssia ennen tätä. Lisäksi kurssi latinan pää- ja sivuaineopiskelijoille on erilainen vaatimuksiltaan kuin vaikka lukio- ja työväenopistokurssit, joista minulla on eniten kokemusta.

Martialista opettamassa

Tällaisten tekstikurssien tavoitteena on yleensä tutustua yhden antiikin kirjailijan tuotantoon tai johonkin tiettyyn tekstilajiin. Perustutkinto-opiskelijana muistan itse käyneeni kursseja esimerkiksi Cicerosta, Horatiuksesta, Homeroksesta, piirtokirjoituksista ja Turun akatemian latinasta. Suunnitellessani Martialis-kurssiani muistelin, minkälaisia nuo opiskelijana käymäni kurssit olivat ja mikä niissä toimi pedagogisesti parhaiten. Sain myös oppiaineemme muilta opettajilta paljon hyviä käytännön vinkkejä, joita sovelsin kurssillani. Päätin kuitenkin, etten pyri suoraan jäljittelemään muiden opetusta, vaan pidän kurssini oman osaamiseni ja kokemukseni pohjalta parhaaksi katsomallani tavalla. 

Minulla oli varsin vapaat kädet kurssin sisällön ja tehtävien suunnittelussa. Aluksi mietin, mitä haluaisin opiskelijoiden oppivan Martialiksen runoudesta. Keskeinen tavoitteeni oli tuoda esille Martialiksen runojen monipuolisuus eli runojen aiheiden kirjo, vaihtelevat runomitat, runojen kieli sekä runojen sommittelu Martialiksen runokokoelmissa. Kurssin tekstiksi valitsin Martialiksen ensimmäisen epigrammien kirjan, jota luimme järjestyksessä alusta alkaen. Tämä kirja antaa mielestäni hyvän yleiskuvan Martialiksen runoista.

Luennon valmistelua kommentaarien avulla.
Lainaus runokokoelmasta Carmina Priapea
liittyen Martialiksen runoon 1,35, jossa Martialis puolustaa
hävyttömiä runojaan viitaten mm. Priapos-jumalaan.

Yksi suurimpia haasteita kurssin suunnittelussa oli arvioida, miten paljon opiskelijoilta saattoi vaatia neljän opintopisteen kurssilla. Yritin muistella omia opiskeluaikojani ja käymieni kurssien työmäärää. Martialis-kurssiini kuului 12 luentokertaa (à 90 min.), minkä lisäksi opiskelijat palauttivat noin joka toinen viikko pienen kotitehtävän seuraavan luennon runoista. Kurssiin kuului myös essee, jossa opiskelijat pohtivat kurssilla luettujen runojen ja yhden artikkelin pohjalta esimerkiksi Martialiksen elämää ja teoksia, Martialiksen runojen ominaispiirteitä ja runojen ymmärrettävyyttä nykylukijalle. Lisäksi kurssiin kuuluivat väli- ja lopputentit, joissa tuli osata analysoida sisällöllisesti ja kieliopillisesti kurssilla käsiteltyjä runoja.

Martialiksen runot ovat monella tavalla kiitollista materiaalia opettaa. Runot ovat yleensä lyhyitä, kielen ja rakenteiden puolesta helppolukuisia, ja kukin runo käsittelee yleensä yhtä selkää teemaa. Opetus eteni kätevästi runo runolta, ja kunkin runon ominaispiirteistä oli helppo keskustella. Käänsimme runoja yhdessä ja analysoimme niiden kieltä, runomittoja ja sisältöä. Pyrin eritysesti tuomaan esille runojen kulttuurista kontekstia kuten viittauksia muihin kirjailijoihin, mytologiaan, Rooman historiaan ja arkisiin ilmiöihin antiikin Roomassa. Käytin runojen taustoittamisessa apuna paljon muuta materiaalia kuten otteita muilta antiikin kirjailijoilta, piirtokirjoituksia, graffitoja Pompejista, roomalaista esineistöä ja taidetta sekä myöhempien taitelijoiden tulkintoja runojen aiheista.

Esimerkkejä antiikin lääketieteen harjoittajista luentodioissa
taustaksi Martialiksen runolle 1,30, jonka aiheena on lääkäri.

Vaikka olen tutkinut Martialiksen runoja väitöskirjaani varten jo usean vuoden ajan, en ole joutunut perehtymään niiden kieleen, rakenteisiin ja sisältöön niin tarkasti kuin tätä kurssia pitäessäni. Tutkimusta tehdessäni luen runoja pääasiassa käännöksinä ja tarkastelen niissä esiintyviä satiirisia ja stereotyyppisiä hahmoja. Yksittäisten runojen syvällinen analyysi jää usein vähemmälle. Kurssilla jouduin kuitenkin miettimään perin pohjin runojen kieliopillisia rakenteita, sanavalintoja, tyyliseikkoja, eri runojen välisiä viittaussuhteita, yksittäisten runojen suhdetta Martialiksen laajempaan tuotantoon, Martialiksen elämänvaiheita, historiallisia tapahtumia ja paljon muuta. Vanha totuus docendo discimus eli 'opimme opettamalla' pitää todella paikkaansa. Olen kevään aikana oppinut paljon niin Martialiksen runoista kuin tällaisen yliopistokurssin opettamisesta.

Tässä vielä muutamia esimerkkejä kurssilla käsitellyistä runoista:

Tässä hän on, hän, jota luet ja jota etsit,

Martialis, kaikkialla tunnettu

nokkelista epigrammien kirjoistaan.

Sellaisen kunnian, jonka sinä, innokas lukija,

olet antanut hänelle hänen vielä eläessä ja tuntiessa,

vain harvat runoilijat saavat edes kuolemansa jälkeen.

(Mart. 1,1, oma käännökseni)

Monesti Martialis esitti vaatimatonta ja vähätteli runojensa merkitystä, mutta tässä johdantorunossa hän esittää itsensä maailmankuuluna runoilijana. Martialiksen runojen tyylilaji oli epigrammi, jolla yleensä tarkoitetaan lyhyttä, nasevaa ja nokkelaa pikkurunoa. Usein runon pointti paljastuu aivan runon lopussa kuten tässä runossa:

Gemellus kosiskelee Maronillaa,

hän himoitsee, tavoittelee, anelee ja antaa tälle lahjoja.

Niinkö kaunis tuo nainen on? Päinvastoin ei ole mitään kamalampaa.

Mikä hänessä sitten houkuttelee ja miellyttää? Hän yskii.

(Mart. 1,10, oma käännökseni)

Gemellus tavoittelee rumaa ja sairasta Maronillaa vaimokseen perinnön toivossa. Martialis kommentoi usein runoissaan tällaisia arkipäivän elämään liittyviä ilmiöitä ja naurettavia henkilöitä. Joskus taas hän lainasi runojensa aiheet mytologiasta tai historiallisista tapahtumista kuten tässä runossa:

Kun hyveellinen Arria ojensi puolisolleen Paetukselle miekan,

jonka hän oli vetänyt ulos sisuksistaan, hän sanoi:

"Usko minua, haava, jonka tein, ei minua satuta,

mutta haava, jonka sinä teet, Paetus, satuttaa minua."

(Mart. 1,13, oma käännökseni)

Martialis viittaa tässä tapahtumiin keisari Claudiuksen (hallitsi 41–54 jaa.) aikana. Aulus Caecina Paetus oli tuomittu itsemurhaan osallisuudesta salaliittoon keisaria vastaan. Tarinan mukaan hän ei uskaltanut pistää itseään tikarilla kuoliaaksi, joten hänen vaimonsa Arria näytti mallia. Keisari Claudiukseen mainitaan myös tässä runossa:

Mitä hullutusta tämä on, sanohan!
Omien vieraittesi silmien edessä

sinä yksin ahmit sieniä, Caecilianus.
Mitä toivottaisin sinulle sellaista joka noin

vaativalle vatsalle ja kurkulle sopisi?

Syöhän sitä sientä jota Claudius söi.

(Mart. 1,20, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Runon Caecilianus on saita isäntä, joka illallisella yksin nauttii sieniä vieraiden katsellessa vierestä. Sienet olivat suurta herkkua jo antiikissa. Martialis toivoo Caecilianukselle kuolemaa viitatessaan Claudiukseen, joka antiikin historioitsijoiden mukaan murhattiin myrkytetyillä sienillä. Illallisista on kyse myös seuraavassa runossa, vaikkakin aivan eri näkökulmasta:

Cotta, sinä et kutsu päivälliselle ketään

jonka kanssa et ole peseytynyt, ja ainoastaan

kylpylät antavat sinulle pitovieraasi.

Ihmettelen aina, miksi et minua koskaan 

kutsunut, Cotta. Nyt tiedän, että 

alastomana en sinua miellyttänytkään.

(Mart. 1,23, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Cotta on tirkistelijä, joka valikoi illallisseuransa kylpylöistä sen mukaan, keiden miesten ulkomuoto miellyttää häntä. Tällaiset satiiriset hahmot olivat Martialiksen runoissa yleensä fiktiivisiä, mutta runot heijastelevat todellisia roomalaisen arjen ilmiöitä ja ihmistyyppejä kuten juoppoja, avionrikkojia, perinnönmetsästäjiä ja nousukkaita. Seksuaaliset perversiot olivat myös tavallinen aihe Martialiksella kuten tässä runossa:

Sinä teet aina salatemppusi ovet avoimina,

ilman vartijaa, Lesbia, etkä lempeäsi peittele.

Enemmän sinua ilahduttaa katselija kuin

rakastaja eivätkä sinua miellytä piiloon

jäävät ilot. Mutta ilotyttö ajaa pois

todistajan verhoin ja salvoin, ja harvoin

aukenee tirkistysreikä Summemmiumin

holvikaaripaikkoihin. Opettele sinä

häveliäisyyttä ainakin Chionelta tai

Iakselta, sillä hautamuistomerkit

pitävät piilossa myös siivottomat huorat.

Näyttävätkö määräykseni sinusta liian

ankarilta? Kiellän sinua tulemasta

yllätetyksi, Lesbia, en suinkaan

pääsemästä nussituksi.

(Mart. 1,34, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Runon Lesbia on exhibitionisti, joka haluaa kaikkien näkevän hänen seksitouhunsa. Naisen nimi Lesbia esiintyy Martialiksella monissa eroottisissa runoissa ja on luultavasti viittaus Martialiksen runolliseen esikuvaan Catullukseen, joka kertoo runoissaan onnettomasta rakkaudestaan naiseen nimeltä Lesbia.

Martialis osasi kirjoittaa myös vakavammista aiheista kuten hyvästä elämästä ja ystävyydestä. Tässä runossa hän ylistää ystäväänsä Decianusta:

Jos on joku, joka on luettava harvinaisten ystävien joukkoon,

jotka tunnetaan vanhan ajan uskollisuudesta ja muinaisesta maineesta;

jos on joku, joka hallitsee Ateenan ja Latiumin Minervan

taiteet ja on vilpittömän hyvä mies;

jos on joku, joka varjelee oikeutta ja ihailee rehellisyyttä,

eikä pyydä mitään jumalilta salaa;

jos on joku, joka luottaa ylevän mielen lujuuteen,

paha minut periköön, jos tuo mies ei ole nimeltään Decianus.

(Mart. 1,39, oma käännökseni)

---

Lähteet:

Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis, Venus, viini ja vapaus: epigrammeja, Otava, 2000.

Lue lisää

Runoja Pompejin seinäkirjoituksissa

Pompejin seinäkirjoitusten joukossa on säilynyt paljon runomuotoisia kirjoituksia. Monet runoista ovat suoria lainauksia roomalaisilta kirjailijoilta kuten Vergiliukselta, mutta osa vaikuttaa olevan kirjoittajien omia hengentuotteita. Joukossa on useita lähes lentäviksi lauseiksi muodostuneita säkeitä, jotka toistuvat usein Pompejin seinillä ja muualla Rooman valtakunnassa.

Keskeinen piirre antiikin runoissa oli runomitta. Suurin osa Pompejin runoista on kirjoitettu elegiseen tai jambiseen mittaan, mutta muitakin runomittoja käytettiin. Pompejin seinäkirjoituksissa runomitat ovat joskus ontuvia tai vaillinaisia, ja eräiden seinäkirjoitusten kohdalla on epäselvää, onko kirjoitus runomitassa.

CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Berlin, 1871–.

CIL IV 1227
Venimus huc cupidi multo magis hire (cupimus)     ut liceat nostros visere Roma Lares.	Tulimme tänne halukkaasti, paljon mieluummin lähteä (haluamme), jotta saisimme käydä katsomassa meidän kotejamme, Roomaa.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 141. Tämä runo toistuu eri muodoissa sekä Pompejissa että muualla. Pompejissa esim. CIL IV 2995, 6697, 8231a, 8891, 9849, 10065a; Herculaneum: CIL IV 10640; Narbonne: AE 1997, 1068.
CIL IV 1516
hic ego nu[nc f]utui formosa(m) fo[r]ma puella(m)     laudata(m) a multis set lutus intus {e}erat	Täällä minä juuri nussin kaunisvartaloista tyttöä. Monet häntä kehuivat, mutta sisältä oli paskainen.
Eleginen distikon. Oma käännökseni. Graffiton alku toistuu graffitossa CIL IV 1517.
CIL IV 1520
Candida me docuit nigras odisse puellas. Odero se potero, se non invitus amabo.       Scripsit Venus Fisica Pompeiana.	Blondi opetti minut vihaamaan tummia tyttöjä. Vihaan jos pystyn; jos en, niin rakastan vastentahtoisesti. Tämän kirjoitti Venus Fisica Pompeiana.
Kaksi heksametrisäettä. Oma käännökseni. Graffito tai sen alku toistuu esim. graffitoissa CIL IV 1526, 1528, 9847. Runo on yhdistelmä ja muunnelma Propertiuksen ja Ovidiuksen säkeistä: donec me docuit castas odisse puellas (Prop. 1,1,5); odero, si potero; si non, invitus amabo (Ovid. Am. 3,11,35–36).
CIL IV 1595
[Ser]pentis lusus si qui sibi foter notavit,     Sepumius iuvenis quos fac(i)t ingenio, spectator scaenae sive es studiosus e[q]orum:     sic habeas [lanc]es se[mp]er ubiq[ue p]a[res]	Jos joku ehkä huomasi käärmeen leikit, jotka teki nuori Sepumius nokkelasti, olipa näytönnön katselija tai hevosharrastaja, arvostelkoon aina ja kaikkialla näin tasapuolisesti.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 106. Graffito oli piirretty kiemurtelevan käärmeen muotoon. Katso kuva.
CIL IV 1820
Chie opto tibi ut refricent se ficus tuae ut peius ustulentur quam ustulatae sunt	Chius, toivon, että peräpukamasi hiertyvät, jotta niitä kirvelisi pahemmin kuin niitä on kirvellyt!
Jambinen senaari. Käännös: Saastamoinen 2020, 84.
CIL IV 1830
Futuitur cunnus pilossus multo melius [qu]am glaber, ea[d]em continet vaporem et eadem v[ell]it mentulam	Paljon parempi on nussia karvaista pillua kuin karvatonta: se pitää sisällään lämmön, ja kutittaa kyrpää!
Trokeinen septenaari. Käännös: Saastamoinen 2020, 50.
CIL IV 1882
accensum qui pedicat urit mentulam	Kyrpänsä polttaa se, joka nai palomiestä perseeseen.
Jambinen senaari. Käännös: Saastamoinen 2020, 86. Sana accensus voi olla erisnimi Accensus, tai se voi tarkoittaa roomalaisen virkamiehen apulaista tai tulehduksesta kärsivää ihmistä. Graffiton vitsi luultavasti perustuu tähän monimerkityksisyyteen.
CIL IV 1884
qui verpam vissit quid cenasse illum putes	Joka pieraisee kyrvän, mitä luulet hänen syöneen illalliseksi?
Jambinen senaari. Oma käännökseni. Verbin vissit on usein oletettu tarkoittavan samaa kuin visit 'vieraili', kuten Saastamoisen (2020, 86) käännöksessä "Mitä luulisit saaneen illalliseksi sen, joka kävi kylässä mulkun luona?". Verbi vissire kuitenkin tarkoittaa pieraisemista (kts. Adams 1982, 249).
CIL IV 1939
[[- - -]] fu{e}ere quondam `Virei ́ opulentissumi non ideo tenuerunt in manu sceptrum pro mutunio itidem quod tu factitas cottidie in manu penem tenes	Pompejissa asuivat muinoin erittäin äveriäät Vibiukset. Eivät he silti pitäneet kädessään valtikkaa vaan kullinpäätä, kuten sinä teet tavan takaa joka päivä penistäsi kädessäsi pitäen.
Trokeinen septenaari. Käännös: Saastamoinen 2020, 86. Alusta puuttuu sana, jonka täydennykseksi on ehdotettu mm. Romai (CIL IV, ad loc.) ja Pum[pei]s (Varone 2002). Graffitossa mainittu suku on aiemmin luettu Vibei 'Vibiukset', mutta Antonio Varonen ja Heikki Solinin mukaan se pitäisi lukea Virei 'Viriukset' (CIL IV addenda, s. 1717).
CIL IV 2360
amat qui scribet pedicatur qui leget qui opscultat prurit paticus est qui praeterit ursi me comedant et ego verpa(m?) qui lego	Se joka kirjoittaa, rakastaa; sitä joka lukee, pannaan perseeseen; se joka kuuntelee, on kiimainen; perseeseen ottaa se, joka kulkee ohi; minut karhut ahmikoot; ja minä joka luen, olen kyrpä.
Jambinen senaari. Käännös: Saastamoinen 2020, 88. Loppuosa voidaan tulkita myös et ego verpa(m) qui lego 'minä (ahmin) kyrvän, joka luen'. Suunnilleen sama teksti toistuu graffitossa CIL IV 4008.
CIL IV 2416
Miccio ciocio [t]u [t]uo patri cacanti confregisti peram. // Miccionis statum cosiderate	Miccio-cio-cio, isäsi paskantaessa sinä pöllit hänen laukkunsa. – Miettikää Miccion tilaa!
Alkuosa on trokeinen dimetri. Käännös: Saastamoinen 2020, 89.
CIL IV 2487
Admiror te pariens non cecidisse qui tot scriptorum taedia sustineas	Ihailen sinua, seinä: et ole sortunut maahan vaikka niin paljon kirjoittajien törkyä kannat.
Yksi versio tunnetusta säkeestä, joka yleensä on elegisen distikonin muodossa. Tässä runomitta ontuu pahasti. Toistuu mm. graffitoissa 1904 ja 2461. Käännös: Saastamoinen 2020, 90.
CIL IV 3948
talia te fallant utinam medacia copo     tu vedes acuam et bibes ipse merum	Majatalon isäntä, kunpa tuollaiset valheet osuisivat sinun kohdallesi: myyt muille vettä, mutta juot itse laimentamatonta viiniä.
Eleginen distikon. Oma käännökseni.
CIL IV 4091
Quisquis amat valeat pereat qui nescit amare.     Bis tanto pereat quisquis amare vetat.	Voikoon hyvin se, joka rakastaa; tuhoutukoon se, joka ei osaa rakastaa! Kahdesti tuhoutukoon se, joka kieltää rakastamasta.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 59. Toistuu Pompejissa eri muodoissa mm. graffitoissa CIL IV 1173, 3199, 5272, 9130 ja 9202. Löytynyt myös Roomasta.
CIL IV 4235
Barbara barbaribus barbarant barbara barbis	–
Heksametri. Nonsense-runo, jota on mahdoton kääntää.
CIL IV 4832
[A]rma virumque cano Troia(e) qui primus ab oris	Aseista ja miehestä laulan, Troijan rannikolta kuka ensimmäisenä.
Daktyylinen heksametri. Käännös: Saastamoinen 2020, 60. Vergiliuksen Aeneis-eepoksen alku toistuu useita kertoja Pomepejin seinillä. Vertaa myös graffitoon CIL IV 9131 (alla), joka parodioi tätä säettä.
CIL IV 4957
Miximus in lecto fateor peccavimus hospes,     si dices quare, nulla matella fuit.	Kusimme sänkyyn, isäntä. Tunnustan, teimme väärin. Jos kysyt miksi, ei ollut pottaa.
Eleginen distikon. Oma käännökseni. Kirjoitettu lähelle ovea VIII 6,7. Kyseinen talo toimi ehkä majatalona.
CIL IV 4966
[quid f]it? vi me, oculei, posquam deducxstis in ignem      [no]n ob vim vestreis largificatis geneis. [porr]o non possunt lacrumae restinguere flamam,      [hae]c os incendunt tabificantque animum.	Mitä tapahtuu? Silmät, syöstyänne minut tuleen, miksi kastatte poskenne kyyneliin? Eivät kyyneleet sammuta liekkiä palaneelta, häneltä ne kuumentavat kasvot ja riuduttavat sielun.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 61. Graffiton lopussa lukee Tiburtinus epoese 'Tiburtinus kirjoitti (tämän)'. Saman Tiburtinuksen kirjoittamiksi oletetaan myös samasta paikasta löytyneet runot CIL IV 4967–4973.
CIL IV 5296
O utinam liceat collo complexa tenere     braciola et teneris oscula ferre label- lis. I nunc ventis tua gaudia pupula crede.    Crede mihi levis est natura virorum. Saepe ego cu(m) media vigilare(m) perdita nocte     haec mecum medita(n)s: multos Fortuna quos supstulit alte, hos modo proiectos subito     praecipitesque premit. Sic Venus ut subito co(n)iunxit corpora amantum dividit lux et se AAREES quid AAM	Voi, kunpa saisin hennot käsivarteni kaulaasi kietoa ja hennoille huulillesi suudelmia painaa! – Mene nyt pikku kultani, usko ilosi tuulten huomaan! Usko minua: kevytmielinen on miesten luonne. Kun rakkauden pauloissa valvon keskiyöllä, usein minä mietin tätä mielessäni: monet, jotka onnetar on kohottanut korkealle, ne se vain äkkiä paiskaa luotaan nurin niskoin maahan. Kuten Venus äkkiä yhdisti rakastavaisten ruumiit, siten päivä ne erottaa, ja SE ++++++ mitä ++M.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 65. Todennäköisesti naisen runo toiselle naiselle (Milnor 2014, 191–224). Katso kuva.
CIL IV 7065
aedilem Proculam [[CR]] cunctorum turba probavit     hoc pudor ingenuus postulat et pietas	Procula hyväksyttiin koko joukon tuella ediiliksi. Tätä synnynnäinen siveys ja velvollisuudentunto vaativat.
Eleginen distikon. Oma käännökseni. Procula on naisen nimi, mikä tekee graffiton sisällöstä erikoisen, sillä naisilla ei ollut pääsyä julkisiin virkoihin. On ehdotettu, että kyseessä olisi miehen nimestä Proculus väännetty feminiininen pilkkanimi. Pompejista tunnetaan useita Proculuksia, jotka toimivat julkisissa viroissa tai pyrkivät niihin.
CIL IV 8899
Hospes ad huc tumuli ni meias ossa prec[antur]    nam si vis (h)uic gratior esse, caca.     Urticae monumenta vides: discede cacator.    Non est hic tutum culu(m) aperire tibi.	Luut pyytävät, oi vieras, ettet pissaa tämän haudan päälle. Jos haluat olla kohteliaampi sille, kakkaa. Urtican monumentteja katselet; häivy kakkaaja. Täällä ei ole sinun turvallista aukoa peräpäätäsi.
Eleginen distikon. Oma käännökseni. Urtica = ohdake, luultavasti pilkkanimi.
CIL IV 9131
Fullones ululamque cano, non arma virumque	Pyykkäreistä ja pöllöstä laulan, en aseista ja miehestä.
Daktyylinen heksametri. Käännös: Saastamoinen 2020, 73. Tämä säe parodioi Vergiliuksen Aeneis-eepoksen ensimmäistä säettä (vrt. CIL IV 4832 yllä).
CIL IV 9246
[H]ic ego cum domina resoluto clune [p]er[e]gi,     [- - -]d versu scribere [tu]r[p]e fuit	Täällä minä löyhäpeppuisen emännän kanssa vietin yön, mutta oli rumaa laatia siitä säkeet.
Eleginen distikon. Käännös: Saastamoinen 2020, 74.

Lähteet:

Adams 1982 = J. N. Adams, The Latin Sexual Vocabulary, London: Duckworth.

Milnor 2014 = K. Milnor, Graffiti and the Literary Landscape in Roman Pompeii, Oxford: Oxford University Press.

Saastamoinen 2020 = A. Saastamoinen, Räävitöntä! Pompejilaisia graffiteja, Helsinki: Gaudeamus.

Varone 2002 = A. Varone, Erotica Pompeiana : Love Inscriptions on the Walls of Pompeii (Studia archaeologica 116), Roma: ”L’Erma” di Bretschneider.

AE = L'Année épigraphique

Lue lisää

Ars vituperandi – roomalainen herjaamisen taito

Herjaaminen on yleismaailmallinen tapa ja herjauksia tunnetaan varhaisimmistakin historiallisista lähteistä. Antiikin Roomassa herjaukset eivät olleet marginaalinen ilmiö, vaan niitä löytyy kaikenlaisista roomalaisista lähteistä, niin kadunmiesten seinäraapustuksista kuin kaunokirjallisuudesta ja retoriikastakin. Roomalaiset olivat varsinaisia herjaamisen mestareita. Esittelen tässä blogikirjoituksessa muutamia keskeisiä lähteitä ja esimerkkejä roomalaisista herjauksista, ja pohdin herjausten merkitystä antiikintutkimuksen lähteinä.

Roomalainen puhuja,
Vatikaanin museot.

Roomalainen retoriikka

Retoriikan oppien mukaan julkisissa puheissa tuli käyttää puhetilanteeseen ja yleisöön sopivia tyylikeinoja. Yksi näistä oli herjaaminen (vituperatio), jota hyödynnettiin varsinkin poliittisissa puheissa ja oikeuspuheissa. Retoriikan opettaja Quintilianus antaa teoksessaan Puhujan kasvatuksesta ohjeita siitä, miksi, miten ja missä tilanteissa puhujan kannattaa hyödyntää retorista herjaamista. Perusperiaate on, että puhujan tulee ylistää sitä, mikä on kunniallista ja moittia sitä, mikä on häpeällistä.

Oikeuspuheissa kiinnitettiin erityistä huomiota syytetyn tai muiden osallisten henkilöiden persoonaan. Puolustuspuheessa kuului ylistää syytettyä ja kuvata hänen hyveitään, syytöspuheessa puolestaan osoittaa henkilö paheelliseksi ja loata hänen maineensa. Ajateltiin, että rikokseen syyllistyi todennäköisemmin paheellinen kuin hyveellinen ihminen. Poliittisiin puheisiin päti suunnilleen sama kaava. Toisten virkamiesten ja poliitikkojen suosioon pyrittiin vaikuttamaan ylistämällä tai herjaamalla heitä julkisesti.

Puheen argumenttien kokoamista ja jäsentelemistä käsittelevässä teoksessaan De Inventione Cicero luettelee erilaisia teemoja, joihin puhujan kannattaa kiinnittää huomiota. Keskeisiä aiheita ovat esimerkiksi syntyperä, luonne, äly, ulkonäkö, kasvatus, elämäntavat, ammatti, saavutukset, sukulaiset ja ystävät. Samat aiheet sopivat niin ylistykseen kuin herjaamiseen, puheen päämäärästä riippuen.

Cicero (106–43 eaa.)

Erinomainen esimerkki retorisesta herjaamisesta on Ciceron Rooman senaatissa Lucius Calpurnius Pisoa vastaan pitämä puhe In Pisonem. Piso oli Ciceron poliittinen vastustaja, jota Cicero syytti Makedonian provinssin riistämisestä hänen olleessaan sen maaherrana. Cicero haukkui puheessaan Pison monin sanankääntein täydeksi pataluhaksi.

Heti puheen alussa (In Pisonem 1) hän kuvaa Pisoa rumaksi:

Meiltä eivät jääneet huomaamatta tuo orjamainen

ulkonäkösi, karvaiset poskesi ja mädät hampaasi.

Seuraavaksi Cicero tarttuu Pison luonteeseen, älyyn ja puhujan kykyihin:

Vain harvat meistä tunsivat viheliäiset paheesi,

älysi vajavuuden ja puheesi kankeuden.

Hieman myöhemmin (In Pisonem 10) kerrotaan Pison elämäntavoista, minkälaisessa huonossa seurassa Pisolla on tapana liikkua ja miten hän rietastelee kaikkien nähden:

Hän lojui noiden lemuavien ja juopuneiden kreikkalaisten kanssa. – – 

Kukaan ei pysty sanomaan käyttikö tuo kurja enemmän aikaa

juomiseen, oksenteluun vai vetensä heittämiseen.

Cicerolla riittää paljon muutakin sanottavaa Pisosta. Väitetään, ettei tämä koskaan puhunut julkisesti Rooman forumilla. Hänellä ei ollut minkäänlaisia mainitsemisen arvoisia saavutuksia. Hänet valittiin julkisiin virkoihin vahingossa, koska häntä luultiin vaaleissa isoisäkseen, joilla oli sama nimi. Hän oli varas, joka otti vastaan lahjuksia. Hän pukeutui oudosti, ja oli juoppo ja rietastelija, joka usein vieraili ilotaloissa.

Koko puheen aikana Cicero nälvii Pisoa erilaisilla haukkumasanoilla kuten hirviö (belua, pecus), koira (canis), aasi (asinus), murhaaja (carnifex), rutto (pestis), rikollinen (scelus), vihollinen (hostis) ja petturi (proditor). Samantapaisia herjauksia löytyy myös roomalaisen komedian teksteistä.

Teatterinaamiota esittävä veistos, Ostia.

Komedia

Suurin osa meille säilyneistä roomalaisista komedioista on peräisin Plautukselta ja Terentiukselta, jotka ovat tunnetuimmat roomalaiset komediakirjailijat. Roomalainen komedia oli jatkumoa kreikkalaiselle komedian perinteelle, jota edustivat muun muassa Aristofanes ja Menandros. Komedioiden aiheet olivat usein hyvin arkisia, ja tavallisimpiin roolihahmoihin kuului esimerkiksi orjia, sotilaita, prostituoituja, nuoria rakastavaisia ja vanhoja ukkoja ja akkoja. Näytelmien tekstit ja vuoropuhelut heijastelivat kansanomaista kieltä ja ilmaisua. Tähän kuuluivat myös herjaukset ja kirosanat, jotka olivat keskeinen osa roomalaisen komedian ilmaisua ja sanastoa.

Plautus (n. 254–184 eaa.)

Otetaan Plautuksen näytelmä Bacchides esimerkiksi komedian herjauksista. Se kertoo kahdesta sisaresta, jotka ovat prostituoituja, ja joiden molempien nimi on Bacchis. Tarinassa miehet rakastuvat vääriin siskoihin, hankalat tilanteet toistuvat, ja välillä riidellään ja huijataan rahaa vanhoilta ukoilta. Kaikki tämä johtaa kiivaisiin vuoropuheluihin, joissa heitellään monenlaisia solvauksia. Lopulta kaikki kuitenkin päätyvät onnellisesti samaan sänkyyn ilotalossa.

Tässä muutamia Plautuksen muotoilemista herjauksista:

Senkin kolmestimyrkyttäjä! (terveneficus)

(Bacchides 813)

Voi sinua idioottia, idioottia… (stultus)

(Bacchides 814)

Hän kulkee maan päällä vihattuna, ei ymmärrä mitään,

ei tunne mitään, yhtä turha kuin mätä sieni. (fungus putidus)

(Bacchides 820–821)

Sinä pahuuden lähde… (scelerum caput)

(Bacchides 829)

Seinämaalaus Pompejista,
Napolin arkeologinen museo.

Runous

Roomalainen runous tuo usein ensimmäisenä mieleen eeppiset sankaritarinat ja intohimoiset rakkausrunot. Yksi suosittu roomalaisen runouden laji oli satiiri, johon herjaaminen olennaisesti kuului. Tunnettuja tämän alan runoilijoita olivat mm. Catullus, Horatius, Martialis ja Juvenalis. Horatiuksen runot edustavat melko kevyttä ja nokkelaan huumoriin perustuvaa yhteiskunnallisten teemojen kommentointia, kun taas Catullus ja Juvenalis antavat satiirinsa kohteille kyytiä terävin sanankääntein. Martialis puolestaan asettuu johonkin näiden ääripäiden välille tarkkanäköisillä ja piikittelevillä runoja, jotka käsittelevät roomalaisten arkista elämää ja tapoja. Satiirin piiriin kuuluu myös Petroniuksen teos Satyricon, joka on proosamuotoinen kuvaus erään mieskolmikon seikkailuista, matkoista ja kohtaamisista. Erikoisia tapahtumia ryyditetään usein tiukalla dialogilla ja herjauksilla.

Catullus (n. 84–54 eaa.)

Catullus tunnetaan rakkausrunoistaan eräälle Lesbialle, mutta hän kirjoitti myös viiltäviä loukkauksia. Hänellä oli paljon sanottavaa monista aikalaisistaan kuten Caesarista ja tämän kätyreistä. Näin Catullus kirjoittaa Mamurrasta, joka palveli sotapäällikkönä Caesarin alaisuudessa Gallian sodassa:

Kuka kestää katsella, kuka kärsii enää

Mamurran röyhkeyttä, ahneutta, pelihimoa?

Hän on pannut taskuunsa Gallian aarteet,

hän on käynyt putsaamassa Britanniankin.

Haureellinen Caesar, sinä sallit tällaisen?

(runo 29, säkeet 1–5)

Mamurra rikastui sotaretkien ja Caesarin suosion avulla. Catullus moittii samalla Caesaria siitä, että tämä salli Mamurran röyhkeät toimet. Eräässä toisessa runossa (94) Catullus haukkuu Mamurraa yksiselitteisesti mulkuksi!

Seuraavan runon Rufus on oletettavasti Marcus Caelius Rufus, Catulluksen ystävä. Rufuksella oli rakkaussuhde samaan naiseen, Clodiaan, jota Catullus myös rakasti. Tämä runo viittaa ilmeisesti tähän kolmiodraamaan ja petokseen, jollaisena Catullus piti Rufuksen suhdetta Clodiaan.

Rufus, ystävänä yhtä tyhjän kanssa,

onnettomuus ja tuho.

Luikertelit sydämeeni, luikertelit sisääni

ja söit minulta onnen.

Veit kaiken. Myrkytit elämäni,

ystävä kuin rutto.

(runo 77)

Clodia petti lopulta molemmat miehet ja sai monien muidenkin vihat päälleen. Meille on säilynyt yksi Ciceron oikeuspuhe, Pro Caelio, joka liittyy tähän rakkausdraamaan Clodian kanssa. Rufusta syytettiin oikeudessa poliittisesta väkivallasta ja murhista. Ciceron esittämä puolustus perustui osin Clodian mustamaalaamiseen ja herjaamiseen. Cicero pyrki osoittamaan, että mustasukkainen ja Rufuksen hylkäämä Clodia oli syytösten takana. Tämä Ciceron puhe on yksi oivallinen esimerkki Ciceron herjaamisen taidoista.

Catullus herjasi muissa runoissaan ihmisiä muun muassa ahneiksi, rumiksi, tyhmiksi ja perversseiksi. Catullus ei säästellyt sanojaan, vaan käytti monia kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä herjauksia.

Juopunut satyyri, löydetty Herculaneumista,
Napolin arkeologinen museo.

Martialis (n. 40–102 jaa.)

Martialis piti Catullusta yhtenä esikuvanaan ja seurasi runoissaan monella tavalla tämän asettamaa mallia. Molemmat käyttivät hävyttömiä henkilöön meneviä herjauksia; kuitenkin sillä erolla, että Catullus herjasi tunnettuja aikalaisia, kun taas Martialis vakuuttaa, ettei herjaa ketään todellisilla nimillä. Martialis halusi kommentoida ihmisten paheita loukkaamatta ketään henkilökohtaisesti. Se ei kuitenkaan vähennä Martialiksen herjausten terävyyttä.

Martialis kommentoi muun muassa ihmisten kyseenalaisia elämäntapoja kuten juoppoutta, varastelua ja epätavallista seksuaalista käyttäytymistä.

Luuletko että Acerra haisee eiliseltä viiniltä?

Erehdys. Acerra juo aina auringonnousuun.

(runo 1,28)

Tässä lyhyessä ja ytimekkäässä runossa Acerra paljastuu juopoksi, joka juo yöt läpeensä. Martialiksen runoille tyypillistä on tällainen rakenne, jossa herjauksen kärki paljastuu runon lopussa.

Avioelämä oli myös yksi Martialiksen suosima aihe. Hän kirjoitti runoissaan irtosuhteista, pettämisestä, aviorikoksista ja aviopuolisoiden murhista kuten tässä runossa:

Seitsemän miehensä hautakiviin kaiverrutti kirottu Chloe

’minun toimestani’. Voiko sen selvemmin sanoa?

(runo 9,15)

Chloe hautaa jo seitsemännen miehensä. Roomalaisiin hautakiviin oli tapana kirjoittaa, kuka hautauksen oli suorittanut, usein mainitsemalla nimen ja fecit, eli se ja se "teki (tämän)". Martialis antaa ymmärtää, että tässä tapauksessa Chloe oli vastuussa muustakin kuin vain hautauksesta. Puolisoiden murhaamisen motiivina oli usein puolisolta saatava perintö. Tällainen perinnön tavoittelu on usein toistuva aihe Martialiksen runoissa. Nuoremmat miehet ja naiset tavoittelivat itselleen iäkkäitä puolisoita perinnön toivossa, ja vanhat ihmiset puolestaan käyttivät hyväkseen nuorempien kosiskelua ja ottivat vastaan kaikki lahjat ja suosionosoitukset, mitkä vain suinkin saivat.

Seuraavassa runossa Martialis kuvaa miestä, joka makaa sohvalla illallista nauttien. Mies on kalju ja hampaaton, vaikka yrittää kovasti peitellä tätä.

Tuo mies joka nojailee keskimmäisen ruokailusohvan

alimmalla paikalla, kolmen hiuksen kalju voiteen urittamana,

ja pistelee velttoja ikeniään siloitelluilla mastiksitikuilla,

hän valehtelee, Aefulanus. Ei hänellä ole hampaita.

(runo 6,74)

Kaljuus ja hampaattomuus toistuvat monissa Martialiksen runoissa. Tällainen ulkonäön pilkkaaminen saattaa meistä tuntua ilkeältä, mutta se näyttää olleen hyvin suosittua antiikin Roomassa. Martialis kuvaa runoissaan monenlaisia muitakin stereotyyppisiä hahmoja kuten himokkaita vanhoja naisia, impotentteja miehiä, ahneita ja julmia orjanomistajia ja epäpäteviä lääkäreitä vain muutamia mainitakseni.

Seinäkirjoitukset

Antiikinaikaisia seinäkirjoituksia on löytynyt ympäri muinaista Rooman valtakuntaa. Merkittävin kokoelma, yli 10 000 dokumentoitua kirjoitusta, on säilynyt Pompejissa ja muualla Vesuviuksen ympäristössä vuoden 79 tulivuorenpurkauksen ansiosta. Seinäkirjoituksilla tarkoitetaan sellaisia epävirallisia ja arkisia tekstejä ja piirroksia, joita kuka tahansa kirjoitustaitoinen saattoi raapustaa tai maalata talojen seiniin tai muille sopiville pinnoille. Graffitoiksi kutsutut terävällä esineellä seinän pintaan kaiverretut tuotokset olivat varsin huomaamattomia eivätkä samanlaista töhertelyä kuin modernit graffitit. Useimmat niistä oli kirjoitettu yksityistalojen ja julkisten rakennusten sisälle ja vieläpä näkyville paikoille. Vaikuttaa siis siltä, että seinille kirjoittelu oli varsin sallittua Pompejissa.

Graffito Pompejin Mysteerien huvilasta.

Seinäkirjoituksissa esiintyy muun muassa nimiä, tervehdyksiä, rakkaudentunnustuksia, ostoslistoja, piirroksia, aakkosia, runoja, kirouksia ja tietenkin herjauksia. Seinäkirjoituksissa käytettiin kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä hävyttömyyksiä, joita roomalaiset kirjailijat yleensä välttivät. Sanallisten herjausten lisäksi seinäkirjoituksissa käytettiin paljon myös pilakuvia. Viereisessä kuvassa näkyvä karikatyyripiirros (CIL IV 9226) on peräisin pompejilaisen yksityishuvilan aulan seinältä. Yläpuolella lukee Rufus est 'tämä on Rufus'. (Tämä ei kuitenkaan ole se edellä mainittu Rufus, jota Catullus herjasi, koska hän eli sata vuotta aiemmin.) Piirroksessa Rufus kuvataan kaljuna, pienisilmäisenä ja isonenäisenä; kaikki tyypillisiä piirteitä, joihin roomalaisissa herjauksissa kiinnitettiin huomiota.

Tässä valikoima herjauksia Pompejista:

Epaphra, olet karvaton.

(CIL IV 1816)

Epaphran karvattomuus johtuu ehkä siitä, että hän on ajellut ihokarvansa. Tätä pidettiin naismaisena ja miehelle sopimattomana.

Virgula Tertiukselleen: olet hävytön!

(CIL IV 1881)

Mies nimeltä Virgula moittii hävyttömäksi Tertiusta, joka kuitenkin kirjoituksen muodosta päätellen oli jokseenkin läheinen henkilö. Tässä voi siis olla kyse myös kavereiden välisestä naljailusta.

Ladicula on varas.

(CIL IV 4776)

Tämä on melko ilmiselvä herjaus, ellei Ladicula sitten ollut oikeastikin varas, jolloin kyseessä olisi lähinnä ilmianto ja varoitus muille tämän naisen kanssa tekemisissä oleville.

Serena inhoaa Isidorusta.

(CIL IV 3117)

Toisaalla Pompejissa erästä Isidorusta haukutaan pillunnuolijaksi ja kerrotaan hänen olevan prostituoitu. Kyse voi olla samasta henkilöstä.

Lucilla hankki tienestiä ruumiillaan.

(CIL IV 1948)

Lucillaa väitetään prostituoiduksi. Prostituutioon liittyi roomalaisen lain mukaan häpeällinen status ja tiettyjen kansalaisoikeuksien menettäminen.

Oot valtava mulkku.

(CIL IV 7089)

Tämä on yksi suosikkini Pompejin herjausten joukossa. Tämä oli kirjoitettu erään talon ulkoseinään, joten kuka tahansa ohikulkija tuli herjatuksi tämän lukiessaan.

Felix, sinä kakkaat.

(CIL IV 2075)

Tämä seinäkirjoitus ilmoittaa kiusallisen julkisesti kaikille lukijoille Felixin ruumiintoiminnoista.

Useimmat seinäkirjoitukset olivat lyhyitä ja yksinkertaisia. Joskus kirjoittajat kuitenkin intoutuivat laatimaan seinille vähän pidempiä ja taidokkaampia tekstejä, ja jopa vääntämään tekstinsä runomittaan.

Chius, toivon että peräpukamasi kipeytyvät uudestaan

niin että ne polttelevat pahemmin kuin aiemmin.

(CIL IV 1820)

Chius kärsii peräpukamista, jotka liitettiin liialliseen anaaliseksiin. Tässä viestissä piilee ehkä sairauden lisäksi miehen nimeen liittyvä vitsi, sillä peräpukamista ja viikunoista käytettiin latinaksi samaa sanaa ficus. Parhaiden viikunoiden tiedettiin tulevan Khioksen saarelta, johon Chiuksen nimi viittaa.

Gaius Hadius Ventrio, ritari, syntyi roomalaiseksi punajuuren ja kaalin välissä.

(CIL IV 4533)

Gaius Hadius Ventrio ei ollut oikea ritari, vaan roomalainen aatelinen, joiden säätyä kutsuttiin ritareiksi. Gaiuksen väitetään kuitenkin syntyneen vaatimattomissa oloissa. Syntyperä oli roomalaisille tärkeä arvostuksen aihe ja maineen perusta.

Pissasimme sänkyyn, isäntä. Tunnustan, teimme väärin.

Jos kysyt miksi, ei ollut pottaa.

(CIL IV 4957)

Tämä kirjoitus löytyi luultavasti majatalona toimineen talon ulko-oven vierestä. Tässä on ehkä kyse jonkun majatalossa yöpyneen vieraan jättämistä terveisistä ja palautteesta majatalon omistajille. Kaiken lisäksi viesti on kirjoitettu latinaksi elegiseen runomittaan:

Míximus ín lectó fateór peccávimus hóspes.

Sí dicés quaré, || núlla matélla fuít.

Herjaukset tutkimuksen lähteinä

Roomalaiset herjaukset heijastelevat aikansa sosiaalisia normeja ja tarjoavat kiinnostavia ja merkityksellisiä näkökulmia antiikin kulttuuriin. Herjausten tutkimus tarkentaa käsitystämme roomalaisessa yhteiskunnassa vallinneista asenteista ja ennakkoluuloista. Vertailemalla erilaisia antiikin lähteitä on mahdollista tarkastella, miten kulttuurinen konteksti ja erilaiset stereotypiat vaikuttivat herjaamiseen, ja miten herjaamisen tavat ja muodot vaihtelivat roomalaisen yhteiskunnan eri tasoilla. Herjaukset, erityisesti seinäkirjoituksissa ja muissa epävirallisissa lähteissä esiintyvät, kertovat myös arkisesta vuorovaikutuksesta ja tavallisen kansan käyttämästä kielestä.

Roomalaiset herjaukset tarjoavat myös otollisen vertailukohdan nykyajan vihapuheelle. Antiikin herjausten valossa voidaan nähdä, miten ennakkoluulot ja herjaamiseen liittyvät sosiaaliset normit ovat muuttuneet tai pysyneet samoina länsimaisessa yhteiskunnassa antiikista nykypäivään, ja minkälaisia mekanismeja vihapuheen taustalla piilee. Viime vuosina tähän vihapuheen historialliseen ulottuvuuteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Tämä näkökulma on keskeinen, kun pyritään ymmärtämään, minkälaisesta ajattelusta vihapuhe nousee ja mihin se eri aikoina on johtanut. Historialliset lähteet osoittavat vihapuheen olevan aikansa kulttuuriin ja asenteisiin sidottua, mikä näkyy erityisesti ennakkoluuloissa ja stereotypioissa, joihin herjaaminen yleensä perustuu.

---

Tämä blogikirjoitus perustuu Turun kaupunginkirjastolla Paideia ry:n yleisötilaisuudessa 7.10.2022 pitämääni esitelmään.

Lue lisää roomalaisista herjauksista tässä blogissa:

• Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä
• Roomalaisia herjauksia: impotenttejä miehiä ja himokkaita naisia
• Herjauksia Pompejin seiniltä
• Roomalaisia herjauksia ja stereotypioita
• Herjauksia Pompejin seinäkirjoituksissa

Catulluksen runojen käännökset: Jukka Kemppinen, Gaius Valerius Catullus, kaikki runous, WSOY, 1990.

Martialiksen runojen käännökset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis, Venus, viini ja vapaus: epigrammeja, Otava, 2000.

Ciceron, Plautuksen ja seinäkirjoitusten käännökset ovat omiani. Kaikki valokuvat ovat omiani.

Lue lisää

Villa Lante ja Martialiksen maisemat

Suomen Rooman-instituutti sijaitsee vuonna 1531 valmistuneessa Villa Lanten renessanssihuvilassa Gianicolo-kukkulan laella. Kukkulan nimi oli antiikissa Janiculum, ilmeisesti siellä sijainneen Janus-jumalan kulttipaikan mukaan. Villa Lantesta avautuu upea näkymä itään yli Rooman keskustan, vaikuttavin näkymä koko Roomassa – ainakin meidän suomalaisten mielestä.

Näkymä Villa Lanten loggiasta

Janiculum-kukkula oli tunnettu maisemistaan jo antiikin Roomassa, kuten voimme päätellä runoilija Martialiksen kuuluisasta kuvauksesta ystävänsä Julius Martialiksen huvilasta:

Julius Martialiksen pieni maatilkku,

hedelmällisempi kuin hesperidien puutarhat,

lepää Janiculum-kukkulan pitkällä harjanteella.

Sen laajat suojaisat sopet

kohoavat kukkuloiden ylle

ja melkein laakea huippu saa nauttia seesteisemmästä taivaasta,

ja kun usva kätkee kiemurtelevat laaksot,

se yksin saa osakseen erityistä valoa.

Korkean huvilan hienot katot

kohoavat kohti kirkkaita tähtiä.

Täältä voi nähdä seitsemän hallitsijakukkulaa

ja mittailla katseellaan koko Roomaa,

samoin Albanovuoria ja Tusculumia,

ja jokaista vilpoista kukkulaa kaupungin lähellä,

vanhaa Fidenaa, pientä Saxa Rubraa,

ja Anna Perennan hedelmiä tuottavaa lehtoa,

joka iloitsee neitseellisestä verestä.

Sieltä voi nähdä matkamiehen

Via Falminialla ja Via Salarialla

mutta rattaiden melua ei voi kuulla,

ettei sekään kiusaisi suloista unta,

jota ei voi keskeyttää laivamiesten, ei vetomiesten huudot,

vaikka Milviuksen silta on aivan lähellä

ja liukuvat laivat lentävä pitkin pyhää Tiberiä.

Isäntä uskoo tämän maatalon haltuusi,

tai paremminkin ehkä kaupunkiasunnon.

Saat tuntea sen kodiksesi: niin hyväntahtoisena ja niin ystävällisenä,

niin kohteliaan vieraanvaraisena se on sinulle avoin.

Voit luulla olevasi Alkinooksen tai juuri rikastuneen Molorkhoksen

velvollisuudentuntoisten kotijumalten hoivissa.

Te jotka pidätte kaikkea tätä vähäpätöisenä,

kesyttäkää nyt sadalla kuokalla

viileä Tibur tai Praeneste

ja antakaa yhden maamiehen käsiin Setian rinteet,

kun taas minun mielestäni ne voittaa

Julius Martialiksen pieni maatilkku.

(Mart. 4,64; Raija Vainion käännös)

Villa Lante rakennettiin paikalle, jossa sijaitsi roomalaisten rakennusten jäänteitä. Osa näistä tukimuureista on edelleen nähtävissä itäisen julkisivun alaosassa. Näitä rakenteita ei ole pystytty tarkasti tutkimaan eikä rakennuksen alkuperäistä tarkoitusta tunneta. Villa Lanten rakentajat 1500-luvulla kuitenkin ajattelivat Villa Lanten sijaitsevan samalla paikalla, tai ainakin lähellä sitä paikkaa, jota Martialis kuvaa edellä mainitussa runossaan. Tästä muistona on Villa Lanten loggian seinällä ote Martialiksen runosta.

"Täältä voi mittailla katseellaan koko Roomaa."

Ei ole kuitenkaan täysin selvää, onko harjanne, jolla Villa Lante sijaitsee, se paikka, jonka näkymiä Martialis runossaan kuvaa. Monet runon yksityiskohdat eivät sovi yhteen sen kanssa, mitä antiikin Janiculum-kukkulalta olisi voinut nähdä. Kukkulalta saattoi kyllä hahmottaa Rooman seitsemän kukkulaa joen itäpuolella, nähdä Albanovuoret ja Tusculumin etelässä, ja tunnelma siellä oli varmasti seesteisempi kuin Rooman meluisilla kaduilla kuten Martialis runossaan kuvaa. Sen sijaan esimerkiksi Fidenae ja Saxa Rubra pohjoisessa olivat liian kaukana näkyäkseen Janiculumille, samoin Milviuksen silta ja Via Salaria, joka johti Roomasta koilliseen.

Näiden epäjohdonmukaisuuksien vuoksi eräät tutkijat ovat halunneet sijoittaa Julius Martialiksen huvilan pohjoisemmaksi nykyisen Monte Mario -kukkulan rinteille. Sieltä olisi paremmin voinut erottaa muun muassa Milviuksen sillan ja Via Flaminian. Tutkijat olettavat, että Janiculumilla olisi antiikissa voitu tarkoittaa koko kukkulajonoa Tiberin länsipuolella. Sen sijaan Anna Perennan kulttipaikka, joka löydettiin vuonna 1999 Pariolin kaupunginosasta, on katveessa myös Monte Mario -kukkulalta.

Martialiksen kuvaus ei siis täysin sovi Janiculumille eikä Monte Mario -kukkulalle. Luontevin tulkinta on, ettei Martialis pyrkinyt kuvaamaan yhtä todellista maisemaa, vaan otti taiteellisia vapauksia luodakseen mielikuvan seesteisestä maalaisidyllistä etäällä kaupungin melusta. Toisaalta hän halusi liittää kuvauksen paikkoihin ja näkymiin, jotka olivat roomalaisille lukijoille tuttuja.

Rooma nähtynä Villa Lanten terassilta

Vaikka Martialiksen runo ei suoraan istu Villa Lantesta avautuvaan maisemaan, haluan silti ajatella, että Martialis on liikkunut Janiculumilla ja nykyisen Villa Lanten alueella, koska hän kuitenkin sijoitti Julius Martialiksen huvilan juuri tälle kukkulalle. Villa Lanten terassilla Roomaa ihaillessa voin kuvitella, miten tämä sama maisema vuosisatoja sitten on inspiroinut Martialista, jonka runoja itse täällä nyt tutkin.

---

Lähteet:

Kajava, M., "La Villa Lante al Gianicolo e la villa di Giulio Marziale", teoksessa Villa Lante al Gianicolo: storia della fabbrica e cronaca degli abitatori, toim. T. Carunchio & S. Örmä, Roma: Palombi Editori, 2005.

Karivieri, A. & Örmä, S., Villa Lante al Gianicolo, Roma: Institutum Romanum Finlandiae, 2018.

Moreno Soldevila, R., Martial, Book IV: a Commentary, Leiden – Boston: Brill, 2006.

Gideon Nisbet, blogikirjoituksia: Illinc, Impossible vistas, a speciality, Martial on Monte Mario: coda

Karttapohjan lähde: Google Maps

Valokuvat ovat omiani.

Lue lisää

Roomalaisia herjauksia: impotenttejä miehiä ja himokkaita naisia

Pidin pari viikkoa sitten esitelmän väitöskirjatutkimuksestani kansainvälisen arkeologisen järjestön AIAC:n tilaisuudessa Villa Lantessa. Esittelin tutkimustani ja nostin esille muutamia miehiin ja naisiin liittyviä ennakkoluuloja, joita Martialiksen runoissa ja Pompejin seinäkirjoituksissa esiintyy. Miehiä herjattiin usein esimerkiksi vanhoiksi ja seksuaalisesti kyvyttömiksi ja naisia vanhoiksi ja seksinhaluisiksi. Kokosin tähän blogitekstiin näitä esimerkkejä miehiin ja naisiin liittyvistä stereotypioista, joita esitelmässäni käsittelin.

Varoitus: sisältää seksuaalisia hävyttömyyksiä ja seksiin liittyvää kuvallista aineistoa Pompejista

Mainadia ja satyyriä esittävä fresko pompejilaisesta yksityistalosta (kuvituskuva) 

Yksi selkeimmistä vanhuuteen viittaavista piirteistä herjauksissa on kaljuus. Varsinkin Martialis tuo usein esille sekä miesten että naisten kaljuuden halutessaan korostaa heidän ikäänsä. Hän kirjoittaa esimerkiksi näin:

Voiteella sinä valehtelet itsellesi tukan, Phoebus, ja surkeaa kaljuasi peittävät maalatut kiharat. Päätäsi varten ei tarvitse parturia kutsua. Paremmin pystyy sinut ajelemaan sieni, Phoebus. (Mart. 6,57)

Marinus, keräilet harvoja hiuksiasi sieltä täältä, ja peität kiiltävän kaljusi lakeutta ohimoidesi kiharoilla. Mutta tuuli saa ne liikkeelle ja palaamaan paikalleen, ja niin paksut kiharat ympäröivät paljasta päälakeasi molemmilta puolilta. Voisi kuvitella Cydaan Hermeroksen seisovan Spendophoruksen ja Telesphoruksen välissä. Eikö olisi helpompi myöntää, että olet vanha mies, niin näyttäisit vihdoin yhdeltä mieheltä? Mikään ei ole rumempaa kuin karvainen kalju. (Mart. 10,83)

Marinuksen turhamaisuus vain korostaa hänen kaljuuttaan. (Hermeros oli ilmeisesti tunnettu kaljuudestaan, ja Spendophorus ja Telesphorus runsastukkaisia nuoria miehiä.)

Jos Ligeia on yhtä monta vuotta vanha kuin hänellä on hiuksia päässään, on hän kolmevuotias. (Mart. 12,7)

Runo päättyy epigrammille tyypilliseen yllätykseen, kun kaljuuntuvaa naista verrataan kolmevuotiaaseen. Mielikuvien välinen ristiriita lisää runon humoristisuutta.

Kaljuus tai harvahiuksisuus on toistuva piirre myös monissa Pompejista löytyneissä miehiä esittävissä karikatyyripiirroksissa.

Peregrinus (CIL IV 1810)

Rufus est, "tämä on rufus" (CIL IV 9226)

(CIL IV 10239)

Tässä vain muutama esimerkki. Pompejin seiniltä on löytynyt paljon enemmänkin kaljujen miesten kuvia. Sanallisia kaljuuteen viittaavia herjauksia olen löytänyt Pompejin seinäkirjoituksista vain yhden: "Romulus on kalju" (Romulus cal(v)os, CIL IV 5148). Alun perin tässä luki calos 'kaunis', mutta joku nokkela sielu lisäsi sanaan v-kirjaimen, jolloin kauneus vaihtui kaljuuteen. Eräässä graffitossa Epaphraa pilkataan karvattomaksi (Epaphra glaber est, CIL IV 1816), mutta tämä viittaa todennäköisesti ihokarvojen poistamiseen eikä kaljuuteen.

Suorat viittaukset vanhuuteen ovat muutenkin harvinaisia Pompejin seinäkirjoituksissa. Yksi tällainen on herjaus "Helenus on vanha homo" (Helene cina(ede) vetusc(ule), CIL IV 4206). Tässä vanhuus yhdistetään seksuaaliseen passiivisuuteen. Sana cinaedus viittaa anaaliseksissä penetraation kohteena olevaan mieheen. Eräässä toisessa seinäkirjoituksessa todetaan "vanhan selällään makaavan miehen kivekset peittävät perseen, vanhan selällään makaavan miehen..." (seni supino colei culum tegunt, seni supino, CIL IV 4488).

Miesten seksuaalista suorituskykyä herjataan myös muilla tavoilla. Martialis kirjoittaa hyvin suoraan impotenteista miehistä:

Sinulla on 30 poikaa ja yhtä monta tyttöä. Sinulla on vain yksi kulli, eikä se nouse. Mitäs teet? (Mart. 12,86)

Tuo Linuksen kiimainen kulli, joka on liiankin tuttu monille tytöille, on lakannut seisomasta. Kieli, pidä varasi! (Mart. 11,25)

Linuksen ainoa vaihtoehto on tyydyttää naisia kielellään, mikä oli häpeällisin kuviteltavissa oleva akti roomalaiselle miehelle. Siinä miehen ja naisen perinteiset seksuaaliset roolit kääntyivät päälaelleen.

Pompejissa ei ole mainintoja impotenteista miehistä, mutta heikkoon seksuaaliseen suoriutumiseen viitataan esimerkiksi seinäkirjoituksissa "Messius ei nussinut täällä mitään" (Messius hic nihil futuit, CIL IV 5187) ja "Iucundus panee huonosti" (Iucu(n)dus male c(h)ala(t), CIL IV 8715b). Yhdessä seinäkirjoituksessa herjataan Philerosta eunukiksi tai munattomaksi (Phileros spado, CIL IV 1826). Tekstin alle oli piirretty suurikullinen mies. Jos piirros liittyi tekstiin, oli herjaus ehkä tarkoitettu ironiseksi. Toisaalta piirros saattoi olla Phileroksen vastaus herjaukseen.

Ityfallinen mieshahmo piirrettynä Pompejin
basilikan seinälle (kuva: Varone 2012, 354)

Miesten miehisyyttä kyseenalaistetaan myös niissä monissa kirjoituksissa, joissa heitä haukutaan passiivisiksi homoseksuaaleiksi (cinaedus), pillunnuolijoiksi (cunnilingus) ja kullinimijöiksi (fellator). Tällaisia solvauksia on seinäkirjoituksissa paljon.

Vanhuus on toistuva teema myös herjauksissa naisia kohtaan, Martialiksella esimerkiksi näissä runoissa:

Afralla on isiä ja äitejä, mutta häntä itseään voidaan kutsua kaikkien isien ja äitien esiäidiksi. (Mart. 1,100)

Caerellia sanoo olevansa vanha nainen, vaikka on vasta tyttö. Gellia sanoo olevansa tyttö, vaikka on vanha akka. Kumpaakaan ei voi sietää, Collinus: toinen on naurettava ja toinen inhottava. (Mart. 4,20)

Pompejin seinäkirjoituksista olen löytänyt vain yhden selvän viittauksen vanhaan naiseen, "Erotarin on kateellinen vanha ämmä" (Erotarin vetula selotia, CIL IV 9945). Tämä stereotypia ei siis ollut kovin vahvasti esillä Pompejin seinillä, vaikka se Martialiksella on yleinen pilkan aihe ja näkyy myös esimerkiksi roomalaisessa komediassa ja kreikkalaisissa epigrammeissa.

Toisin kuin vanhat miehet, joita herjattiin seksuaalisesti kyvyttömiksi, kuvattiin vanhat naiset usein ylettömän himokkaina. Martialis kirjoittaa:

Lesbia vannoo, ettei häntä koskaan ilmaiseksi ole nussittu. Tosi on. Kun hän tahtoo päästä nussituksi, hän maksaa aina käteisellä. (Mart. 11,26)

Seksistä maksaminen luo mielikuvan prostituoidusta, mutta ilmeisesti Lesbia on jo parhaat päivänsä nähnyt, kun joutuu itse maksamaan seksistä. Samalla prostituoidun ja asiakkaan, miehen ja naisen, roolit kääntyvät päälaelleen.

Kysytkö, Pannychus, miksi vaimollasi on vain eunukkeja? Hän haluaa tulla nussituksi, mutta ei synnyttää. (Mart. 6,67)

Eunukit olivat oivallisia rakastajia, koska heiltä oli poistettu kivekset, eikä heidän kanssaan näin ollen ollut pelkoa raskaaksi tulemisesta.

Muutamissa Pompejin seinäkirjoituksissa naiset kuvataan ilmeisen seksinhaluisina, esimerkiksi: "Euplialla on löysä vittu ja iso klitoris" (Euplia laxa landicosa, CIL IV 10004). Euplian fyysinen olemus kertoo siitä, että hän on harrastanut liian paljon seksiä. Euplia tunnetaan prostituoituna parista muustakin graffitosta, mutta ei voida varmuudella sanoa, onko näissä kyse samasta naisesta.

Naisten himokkuus näkyy myös sellaisissa seinäkirjoituksissa kuin "Nymphe on kullinimijätär" (Nympe felatrix, CIL IV 1389) ja "Meroe on panijatar" (Meroe fututrix, CIL IV 4196). Latinan sanoissa fellatrix ja fututrix, tekijää korostetaan feminiinisellä johtimella -trix. Nämä naiset eivät olleet vain passiivisia vastaanottajia, vaan aktiivisia osallistujia, mikä ei sopinut naisen perinteiseen passiiviseen rooliin seksissä. Näitä johdoksia fellatrix ja fututrix ei esiinny muualla kuin seinäkirjoituksissa.

Pompejista on säilynyt lisäksi paljon kuvallista aineistoa, jossa naiset näyttäytyvät aktiivisina osallistujina seksissä. Tällaisia seinämaalauksia on löytynyt niin ilotaloista kuin yksitystaloistakin.

Fresko Pompejin suuren ilotalon Lupanarin seinällä

Fresko pompejilaisen yksityistalon seinältä (talo V 1,26)

Tämän tyyppiset seinämaalaukset eivät vaikuta kovin negatiivisilta kuvauksilta naisista. Kuva-aiheiden valintaan on luultavasti ollut jokin muu, ehkä esteettinen tai käytännöllinen syy. On arveltu, että ilotaloja koristavat maalaukset olisivat olleet eräänlainen palvelukuvasto, josta asiakas saattoi valita haluamansa. Tämä kuvallinen aineisto on kuitenkin voinut osaltaan vahvistaa käsitystä naisista himokkaina ja seksinhaluisina, ja innoittaa edellä mainitun kaltaiseen naisia herjaavaan seinäkirjoitteluun.

Monet herjausten aiheet Martialiksella ja Pompejin seinäkirjoituksissa eivät ole sukupuoleen sidottuja. Esimerkiksi vanhoiksi, sairaiksi, ja rumiksi herjataan yhtä lailla miehiä ja naisia. Sukupuoleen liittyi kuitenkin eräitä vahvoja ennakkoluuloja kuten edellä kuvatut stereotypiat seksuaalisesti kyvyttömistä miehistä ja seksinhaluisista naisista osoittavat.

---

Runojen 6,57 ja 11,26 suomennokset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis: Venus, viini ja vapaus – epigrammeja, Otava, 2000.

Martialiksen muiden runojen ja kaikkien seinäkirjoitusten käännökset ovat omiani.

Seinäkirjoitusten julkaisu: CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Berliini, 1871–

Miesten karikatyyripiirrokset ovat peräisin CIL IV:stä. Valokuvat freskoista ovat omiani.

Valokuva ityfallisesta mieshahmosta: A. Varone, Titulorum Graphio Exaratorum qui in C.I.L. vol. IV collecti sunt : imagines, ”L’Erma” di Bretschneider, 2012.

Lue lisää

Hyvä elämä Martialiksen mukaan

Martialiksen runoja lukiessa syntyy väistämättä vaikutelma kyynisestä runoilijasta, joka kirjoitti pääasiassa satiiria ympärillään näkemistään paheista ja sosiaalisista epäkohdista. Suuri osa Martialiksen tuotannosta kuuluu tähän tyylilajiin. Viime aikoina huomioni ovat kuitenkin kiinnittäneet Martialiksen elämänmyönteiset kuvaukset, jotka erottuvat joukosta sitä selvemmin, koska Martialis on sijoittanut ne herjaavien ja satiiristen runojen keskelle. Martialis on variaation ja vastakohtien mestari. Hänen hyvää elämää käsittelevistä runoistaan on luettavissa maanläheinen ja yksinkertainen elämänfilosofia, jota hän noudatti myös omassa elämässään – ainakin jossain määrin.

Syklaameja Hadrianuksen Villan puistossa

Yksi Martialiksen neuvoista on elää tässä hetkessä. Saman ajatuksen kiteytti Horatius muotoon carpe diem. Martialis osaa pukea tämänkin aiheen satiirin muotoon kuten runossa, joka on osoitettu eräälle Postumukselle. Hänen nimensä tarkoittaa isän kuoleman jälkeen syntynyttä. Onko nimi tässäkin tapauksessa enne?

Sinä aina sanot että elät huomenna,

Postumus, aina huomenna. Sanohan,

Postumus, tuo huominen, koska se

tulee? Kuinka kaukana, missä on tuo

huominen? Tai mistä sitä on haettava?

Tuskin se parthien ja armenialaisten

luona piilee? Tuolla huomisellasi on jo

Priamuksen tai Nestorin ikävuodet.

Sanohan, millä voisi ostaa tuon huomisen?

Sinä aiot elää huomenna? Postumus,

on jo myöhäistä elää tänään. Postumus,

viisas on se joka eli eilen.

(Mart. 5,58)

Huomisesta huolehtiminen kuulostaa tutulta. Oma kalenterini täyttyy usein viikoiksi eteenpäin ja jatkuvasti on mielessä asioita, jotka täytyy muistaa hoitaa. Miten sitä oppisi pysähtymään ja nauttimaan enemmän tästä hetkestä?

Yksityiskohta pitoja kuvaavasta freskosta Pompejista (Napolin arkeologinen museo)

Ehkä tunnetuin Martialiksen hyvän elämän kuvauksista on runo, jonka hän kirjoitti ystävälleen Julius Martialikselle:

Parhain ystäväni Martialis, nämä

ovat ainekset onnelliseen elämään:

ei työllä vaan perintönä saatu

omaisuus, tyytyväisenä tuottava

pelto, aina lämmin kotiliesi.

Ei koskaan riita-asiaa, harvoin

toga yllä, mieli aina rauhaisa.

Vapaan miehen kunto, terve ruumis,

viisas yksinkertaisuus, samanlaiset

ystävät. Mukava pitovieras,

kohtuullinen ruokapöytä. Yö

ilman humalaa mutta huolista

vapaa, vuode iloinen ja silti siveä,

uni joka tekee pimeyden lyhyeksi.

Halua olla sitä mitä olet, enempää

älä tahdo. Älä pelkää viimeistä

päivää äläkä sitä toivo.

(Mart. 10,47)

Martialiksen elämänihanne muistuttaa ennen kaikkea epikurolaista filosofiaa, jossa onnellisuus piilee kohtuullisissa nautinnoissa ja yksinkertaisessa elämässä. Tarpeetonta rikkautta ja ylettömyyttä tulee välttää. Elämänsä lopulla Martialis vetäytyikin Roomasta takaisin kotikaupunkiinsa Hispanian Bilbilikseen, jossa sai elää tämän ihanteen mukaisesti viimeiset vuotensa. Näin hän kuvailee päiviään ystävälleen Juvenalikselle, joka saattaa olla satiirikkona tuntemamme Decius Junius Juvenalis:

Kun sinä, Juvenalis, ehkä vaeltelet

rauhattomana meluisassa Suburassa

tai kulutat valtiatar Dianan kukkulaa,

kun hikinen togasi löyhyttää sinua

valtaapitävien kynnyksillä ja suurempi

ja pienempi Caelius väsyttävät

vaeltajaa, niin minut otti vastaan ja

muutti maalaiseksi Bilbilis, kullastaan

ja raudastaan ylpeä, jonne uudelleen

saavuin monien joulukuitten jälkeen.

Täällä suloisen laiskana tutkin

Boterdusta ja Plateaa: ne ovat kelttien

ja iberien maitten kömpelöitä nimiä.

Nautin suunnattoman ja sopimattoman

pitkästä unesta, jota aina ei katkaise

kolmaskaan tunti, ja nyt otan takaisin

kaiken kolmenakymmenenä vuotena

valvotun. Togaa en tunnekaan, mutta kun

pyydän, saan lähimmän vaatteen

ikäkululta tuolilta. Kun nousen

ylös, tervehtii minua liesi jossa palaa

läheisen tammen puuta. Lieden on

tilanhoitajan vaimo reunustanut monin

ruokaruukuin. Sisään tulee riistanhankkija

ja juuri sellainen jonka haluaisit kanssasi

metsän salaiseen paikkaan. Sileäihoinen

tilanhoitajani jakaa orjapojille heidän

annoksensa ja pyytää että saisi leikata

pitkät hiuksensa. Näin tahdon elää

ja näin kuolla.

(Mart. 12,18)

Martialiksen ei enää tarvinnut pukeutua toogaan, jota roomalaiset miehet käyttivät lähinnä julkisia velvollisuuksia hoitaessaan. Juvenalis joutui edelleen kärsimään Rooman melusta ja pölystä, kun Martialis sen sijaan sai nauttia maatilansa rauhasta ja antimista. Tällaista rauhaa itsekin toisinaan kaipaisi työnteon ja tutkimuksen vastapainoksi. Onneksi pian on jo kesäloma, ja kohta taas pääsee mökille tai purjehtimaan saaristoon.

Näkymä Italicasta läheltä Sevillaa

Elämä Hispanian maaseudulla ei silti ollut kaikessa Martialiksen mieleen. Tästä yksinkertaisesta elämästä puuttui se sivistynyt ilmapiiri, johon hän oli Roomassa tottunut, ja se yleisö, jolle hän runonsa oli kirjoittanut. Näin hän perustelee ystävälleen Priscukselle, miksi ei ole julkaissut enempää runoja Hispaniassa asuessaan:

– – Tärkein ja ensimmäinen syy on, että kaipaan niiden kuulijoiden korvia, joihin olin Roomassa tottunut. Tuntuu kuin olisin asianajajana vieraassa oikeussalissa. Jos nimittäin kirjoissani on mitään miellyttävää, sen sanelivat kuulijani. Sitä hienostunutta arvostelukykyä, puheenaiheiden nokkeluutta, kirjastoja, teattereita ja pitoja, joissa nautinnot ja älylliset pyrkimykset huomaamatta sekoittuvat toisiinsa; toisin sanoen kaikkea sitä, minkä ylpeydessäni jätin, ikävöin ikään kuin se olisi hylännyt minut. – – (Mart. 12, ote esipuheesta; oma käännökseni)

Martialis kaipasi Rooman kirjallisten piirien ja kaupunkielämän tarjoamaa inspiraatiota, vaikka nauttikin maaseudun rauhasta. Kaikkia ihanteellisen elämän aineksia ei ollut mahdollista saavuttaa yhtä aikaa.

Kunpa omassa elämässäkin olisi mahdollista välttää kaikki ikävät velvollisuudet ja keskittyä vain mukaviin asioihin kuten ystäviin, harrastuksiin ja elämän yksinkertaisiin iloihin. Työelämän ja akateemisen tutkimuksen asettamat vaatimukset ovat välillä kovia. En toisaalta myöskään osaa kuvitella elämää ilman opiskelun ja tutkimuksen kaltaisia älyllisiä haasteita. Martialiksen runot onneksi muistuttavat siitä, että työn ja velvollisuuksien vastapainoksi on välillä syytä nauttia muustakin elämästä.

---

Runojen suomennokset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis: Venus, viini ja vapaus – epigrammeja, Otava, 2000.

Kuvat: Joonas Vanhala

Lue lisää