Martialiksen runoja opettajan silmin

Tänä keväänä olin uudenlaisen haasteen edessä. Olin luvannut pitää Turun yliopiston klassillisten kielten opetukseen kuuluvan tekstikurssin Martialiksen runoista. Olen opettanut latinaa ja muita antiikkiin liittyviä teemoja monet vuodet, mutta juuri tämän tyyppistä kurssia en ole aiemmin pitänyt. Sekä kurssin sisältö että sen kohderyhmä olivat minulle uusia. Martialiksen tekstit ovat kyllä tuttuja, koska tutkin niitä väitöskirjassani, mutta en ole pitänyt niistä yliopistokurssia ennen tätä. Lisäksi kurssi latinan pää- ja sivuaineopiskelijoille on erilainen vaatimuksiltaan kuin vaikka lukio- ja työväenopistokurssit, joista minulla on eniten kokemusta.

Martialista opettamassa

Tällaisten tekstikurssien tavoitteena on yleensä tutustua yhden antiikin kirjailijan tuotantoon tai johonkin tiettyyn tekstilajiin. Perustutkinto-opiskelijana muistan itse käyneeni kursseja esimerkiksi Cicerosta, Horatiuksesta, Homeroksesta, piirtokirjoituksista ja Turun akatemian latinasta. Suunnitellessani Martialis-kurssiani muistelin, minkälaisia nuo opiskelijana käymäni kurssit olivat ja mikä niissä toimi pedagogisesti parhaiten. Sain myös oppiaineemme muilta opettajilta paljon hyviä käytännön vinkkejä, joita sovelsin kurssillani. Päätin kuitenkin, etten pyri suoraan jäljittelemään muiden opetusta, vaan pidän kurssini oman osaamiseni ja kokemukseni pohjalta parhaaksi katsomallani tavalla. 

Minulla oli varsin vapaat kädet kurssin sisällön ja tehtävien suunnittelussa. Aluksi mietin, mitä haluaisin opiskelijoiden oppivan Martialiksen runoudesta. Keskeinen tavoitteeni oli tuoda esille Martialiksen runojen monipuolisuus eli runojen aiheiden kirjo, vaihtelevat runomitat, runojen kieli sekä runojen sommittelu Martialiksen runokokoelmissa. Kurssin tekstiksi valitsin Martialiksen ensimmäisen epigrammien kirjan, jota luimme järjestyksessä alusta alkaen. Tämä kirja antaa mielestäni hyvän yleiskuvan Martialiksen runoista.

Luennon valmistelua kommentaarien avulla.
Lainaus runokokoelmasta Carmina Priapea
liittyen Martialiksen runoon 1,35, jossa Martialis puolustaa
hävyttömiä runojaan viitaten mm. Priapos-jumalaan.

Yksi suurimpia haasteita kurssin suunnittelussa oli arvioida, miten paljon opiskelijoilta saattoi vaatia neljän opintopisteen kurssilla. Yritin muistella omia opiskeluaikojani ja käymieni kurssien työmäärää. Martialis-kurssiini kuului 12 luentokertaa (à 90 min.), minkä lisäksi opiskelijat palauttivat noin joka toinen viikko pienen kotitehtävän seuraavan luennon runoista. Kurssiin kuului myös essee, jossa opiskelijat pohtivat kurssilla luettujen runojen ja yhden artikkelin pohjalta esimerkiksi Martialiksen elämää ja teoksia, Martialiksen runojen ominaispiirteitä ja runojen ymmärrettävyyttä nykylukijalle. Lisäksi kurssiin kuuluivat väli- ja lopputentit, joissa tuli osata analysoida sisällöllisesti ja kieliopillisesti kurssilla käsiteltyjä runoja.

Martialiksen runot ovat monella tavalla kiitollista materiaalia opettaa. Runot ovat yleensä lyhyitä, kielen ja rakenteiden puolesta helppolukuisia, ja kukin runo käsittelee yleensä yhtä selkää teemaa. Opetus eteni kätevästi runo runolta, ja kunkin runon ominaispiirteistä oli helppo keskustella. Käänsimme runoja yhdessä ja analysoimme niiden kieltä, runomittoja ja sisältöä. Pyrin eritysesti tuomaan esille runojen kulttuurista kontekstia kuten viittauksia muihin kirjailijoihin, mytologiaan, Rooman historiaan ja arkisiin ilmiöihin antiikin Roomassa. Käytin runojen taustoittamisessa apuna paljon muuta materiaalia kuten otteita muilta antiikin kirjailijoilta, piirtokirjoituksia, graffitoja Pompejista, roomalaista esineistöä ja taidetta sekä myöhempien taitelijoiden tulkintoja runojen aiheista.

Esimerkkejä antiikin lääketieteen harjoittajista luentodioissa
taustaksi Martialiksen runolle 1,30, jonka aiheena on lääkäri.

Vaikka olen tutkinut Martialiksen runoja väitöskirjaani varten jo usean vuoden ajan, en ole joutunut perehtymään niiden kieleen, rakenteisiin ja sisältöön niin tarkasti kuin tätä kurssia pitäessäni. Tutkimusta tehdessäni luen runoja pääasiassa käännöksinä ja tarkastelen niissä esiintyviä satiirisia ja stereotyyppisiä hahmoja. Yksittäisten runojen syvällinen analyysi jää usein vähemmälle. Kurssilla jouduin kuitenkin miettimään perin pohjin runojen kieliopillisia rakenteita, sanavalintoja, tyyliseikkoja, eri runojen välisiä viittaussuhteita, yksittäisten runojen suhdetta Martialiksen laajempaan tuotantoon, Martialiksen elämänvaiheita, historiallisia tapahtumia ja paljon muuta. Vanha totuus docendo discimus eli 'opimme opettamalla' pitää todella paikkaansa. Olen kevään aikana oppinut paljon niin Martialiksen runoista kuin tällaisen yliopistokurssin opettamisesta.

Tässä vielä muutamia esimerkkejä kurssilla käsitellyistä runoista:

Tässä hän on, hän, jota luet ja jota etsit,

Martialis, kaikkialla tunnettu

nokkelista epigrammien kirjoistaan.

Sellaisen kunnian, jonka sinä, innokas lukija,

olet antanut hänelle hänen vielä eläessä ja tuntiessa,

vain harvat runoilijat saavat edes kuolemansa jälkeen.

(Mart. 1,1, oma käännökseni)

Monesti Martialis esitti vaatimatonta ja vähätteli runojensa merkitystä, mutta tässä johdantorunossa hän esittää itsensä maailmankuuluna runoilijana. Martialiksen runojen tyylilaji oli epigrammi, jolla yleensä tarkoitetaan lyhyttä, nasevaa ja nokkelaa pikkurunoa. Usein runon pointti paljastuu aivan runon lopussa kuten tässä runossa:

Gemellus kosiskelee Maronillaa,

hän himoitsee, tavoittelee, anelee ja antaa tälle lahjoja.

Niinkö kaunis tuo nainen on? Päinvastoin ei ole mitään kamalampaa.

Mikä hänessä sitten houkuttelee ja miellyttää? Hän yskii.

(Mart. 1,10, oma käännökseni)

Gemellus tavoittelee rumaa ja sairasta Maronillaa vaimokseen perinnön toivossa. Martialis kommentoi usein runoissaan tällaisia arkipäivän elämään liittyviä ilmiöitä ja naurettavia henkilöitä. Joskus taas hän lainasi runojensa aiheet mytologiasta tai historiallisista tapahtumista kuten tässä runossa:

Kun hyveellinen Arria ojensi puolisolleen Paetukselle miekan,

jonka hän oli vetänyt ulos sisuksistaan, hän sanoi:

"Usko minua, haava, jonka tein, ei minua satuta,

mutta haava, jonka sinä teet, Paetus, satuttaa minua."

(Mart. 1,13, oma käännökseni)

Martialis viittaa tässä tapahtumiin keisari Claudiuksen (hallitsi 41–54 jaa.) aikana. Aulus Caecina Paetus oli tuomittu itsemurhaan osallisuudesta salaliittoon keisaria vastaan. Tarinan mukaan hän ei uskaltanut pistää itseään tikarilla kuoliaaksi, joten hänen vaimonsa Arria näytti mallia. Keisari Claudiukseen mainitaan myös tässä runossa:

Mitä hullutusta tämä on, sanohan!
Omien vieraittesi silmien edessä

sinä yksin ahmit sieniä, Caecilianus.
Mitä toivottaisin sinulle sellaista joka noin

vaativalle vatsalle ja kurkulle sopisi?

Syöhän sitä sientä jota Claudius söi.

(Mart. 1,20, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Runon Caecilianus on saita isäntä, joka illallisella yksin nauttii sieniä vieraiden katsellessa vierestä. Sienet olivat suurta herkkua jo antiikissa. Martialis toivoo Caecilianukselle kuolemaa viitatessaan Claudiukseen, joka antiikin historioitsijoiden mukaan murhattiin myrkytetyillä sienillä. Illallisista on kyse myös seuraavassa runossa, vaikkakin aivan eri näkökulmasta:

Cotta, sinä et kutsu päivälliselle ketään

jonka kanssa et ole peseytynyt, ja ainoastaan

kylpylät antavat sinulle pitovieraasi.

Ihmettelen aina, miksi et minua koskaan 

kutsunut, Cotta. Nyt tiedän, että 

alastomana en sinua miellyttänytkään.

(Mart. 1,23, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Cotta on tirkistelijä, joka valikoi illallisseuransa kylpylöistä sen mukaan, keiden miesten ulkomuoto miellyttää häntä. Tällaiset satiiriset hahmot olivat Martialiksen runoissa yleensä fiktiivisiä, mutta runot heijastelevat todellisia roomalaisen arjen ilmiöitä ja ihmistyyppejä kuten juoppoja, avionrikkojia, perinnönmetsästäjiä ja nousukkaita. Seksuaaliset perversiot olivat myös tavallinen aihe Martialiksella kuten tässä runossa:

Sinä teet aina salatemppusi ovet avoimina,

ilman vartijaa, Lesbia, etkä lempeäsi peittele.

Enemmän sinua ilahduttaa katselija kuin

rakastaja eivätkä sinua miellytä piiloon

jäävät ilot. Mutta ilotyttö ajaa pois

todistajan verhoin ja salvoin, ja harvoin

aukenee tirkistysreikä Summemmiumin

holvikaaripaikkoihin. Opettele sinä

häveliäisyyttä ainakin Chionelta tai

Iakselta, sillä hautamuistomerkit

pitävät piilossa myös siivottomat huorat.

Näyttävätkö määräykseni sinusta liian

ankarilta? Kiellän sinua tulemasta

yllätetyksi, Lesbia, en suinkaan

pääsemästä nussituksi.

(Mart. 1,34, käännös: Marja-Liisa Polkunen)

Runon Lesbia on exhibitionisti, joka haluaa kaikkien näkevän hänen seksitouhunsa. Naisen nimi Lesbia esiintyy Martialiksella monissa eroottisissa runoissa ja on luultavasti viittaus Martialiksen runolliseen esikuvaan Catullukseen, joka kertoo runoissaan onnettomasta rakkaudestaan naiseen nimeltä Lesbia.

Martialis osasi kirjoittaa myös vakavammista aiheista kuten hyvästä elämästä ja ystävyydestä. Tässä runossa hän ylistää ystäväänsä Decianusta:

Jos on joku, joka on luettava harvinaisten ystävien joukkoon,

jotka tunnetaan vanhan ajan uskollisuudesta ja muinaisesta maineesta;

jos on joku, joka hallitsee Ateenan ja Latiumin Minervan

taiteet ja on vilpittömän hyvä mies;

jos on joku, joka varjelee oikeutta ja ihailee rehellisyyttä,

eikä pyydä mitään jumalilta salaa;

jos on joku, joka luottaa ylevän mielen lujuuteen,

paha minut periköön, jos tuo mies ei ole nimeltään Decianus.

(Mart. 1,39, oma käännökseni)

---

Lähteet:

Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis, Venus, viini ja vapaus: epigrammeja, Otava, 2000.

Lue lisää

Opettaja vai tutkija?

Tuoreena ylioppilaana keväällä 2002 opiskelupaikkaa miettiessäni tiesin, että opettajaksi en ainakaan halua. Niinpä hain lukemaan teologiaa ajatuksena, että minusta tulisi pappi. Muutamaa vuotta myöhemmin kuitenkin löysin itseni opettamasta lukion latinaa ja huomasin pitäväni opettamisesta. Olen sittemmin opettanut myös yläkoululaisia, yliopisto-opiskelijoita ja aikuisopiskelijoita. Tällä hetkellä opetan latinaa Åbo Akademissa ja Åbo svenska arbetarinstitutissa (Arbis).

Arbiksen kurssilla on luettu Martialista.

Olen vuosien varrella monesti miettinyt, että voisin lähteä tekemään väitöskirjaa, mutta en ole löytänyt sopivaa tutkimusaihetta. Olen myös pitkään pohtinut, haluanko mieluummin panostaa opettajan uraan vai lähteä tekemään tutkimusta. Nämä voivat joskus olla toisensa poissulkevia uravaihtoehtoja. Jos olisin halunnut parantaa mahdollisuuksiani saada peruskoulun tai lukion aineenopettajan viran, olisi kannattanut lähteä lukemaan vielä yksi opetettava aine latinan ja uskonnon lisäksi – minulle on suositeltu muun muassa matematiikan opintoja. Tämä edellyttäisi vuoden mittaisia kokoaikaisia opintoja, mihin en ole vielä ryhtynyt. Tutkijan uralle suuntautuminen ja väitöskirjan tekeminen puolestaan voi johtaa siihen, että opettajan virkoja on vaikeampi saada. Olen ymmärtänyt, että tohtoreita usein pidetään ylikoulutettuina perusopetukseen.

Viime vuodet olen opettanut osa-aikaisesti ja opiskellut latinan tutkintoani loppuun. Kirjoittaessani gradua herjauksista Pompejin seinäkirjoituksissa alkoi ajatus jatko-opinnoista tuntua mielekkäältä, ja päätin lähteä tekemään väitöskirjaa tästä aihepiiristä (josta kirjoitin tarkemmin tässä kirjoituksessa). Valitsin siis väitöstutkimuksen sen sijaan, että opiskelisin lisää pätevyyttä aineenopettajana. Oman väitöstutkimuksen aloittamiseen on kannustanut myös muun muassa osallistuminen Pompeji-aiheiseen konferenssiin Italiassa vuosi sitten ja toimiminen tutkijana Suomen Rooman-instituutin työryhmässä viime keväänä.

En kuitenkaan halua luopua opettamisesta kokonaan. Näen paljon hyviä puolia siinä, että toimin sekä tutkijana että opettajana. Tutkimuksen kautta saan uutta sisältöä opetukseeni, ja puhun usein oppilailleni tutkimusaiheistani kuten Pompejin seinäkirjoituksista, Martialiksen runoista ja Ostiasta. Omasta tutkimuksesta kertominen pakottaa toisaalta miettimään, mikä on asian ydin ja miten sen sanoittaa niin, että asiaan vihkiytymätönkin sen ymmärtää. Opettaminen laittaa myös minut opiskelemaan uutta, kun valmistelen kursseja ja luentoja mitä erilaisimmista antiikkiin liityvistä aiheista. Opettaminen on lisäksi palkitsevaa, kun saan huomata, että osaamistani arvostetaan. Välillä tämä tosin johtaa siihen, että käytän aivan liikaa aikaa oppituntien valmisteluun, kun innostun lukemaan kaikenlaista kiinnostavaa aiheesta ja aiheen vierestä.

---

English: I'm both a teacher and a scholar, and I've thought much about which career path I want to concentrate on. I started teaching Latin in 2007 and I'm currently teaching at Åbo Akademi University and at the Swedish Adult Education Center of Turku. I've been thinking of doing PhD research for a long time, but I hadn't found a subject that was interesting enough until I wrote my master's thesis on insults in Pompeian graffiti. That's when I finally decided that I want to start doing my own research (more on that in this post). I don't want to quit teaching, though, as I find teaching and research to be a good combination. Through research I find new topics to teach. On the other hand I'm forced to articulate my research in such terms that my students understand it, which helps me define the core of my research. My students' interest in my research also inspires me to do more research. This often leads to spending way too much time in preparing my courses and lectures, as I get sucked into reading all kinds of interesting topics from antiquity.

Lue lisää