Patinaticum

21.12.2022

Ars vituperandi – roomalainen herjaamisen taito

Herjaaminen on yleismaailmallinen tapa ja herjauksia tunnetaan varhaisimmistakin historiallisista lähteistä. Antiikin Roomassa herjaukset eivät olleet marginaalinen ilmiö, vaan niitä löytyy kaikenlaisista roomalaisista lähteistä, niin kadunmiesten seinäraapustuksista kuin kaunokirjallisuudesta ja retoriikastakin. Roomalaiset olivat varsinaisia herjaamisen mestareita. Esittelen tässä blogikirjoituksessa muutamia keskeisiä lähteitä ja esimerkkejä roomalaisista herjauksista, ja pohdin herjausten merkitystä antiikintutkimuksen lähteinä.

Roomalainen puhuja,
Vatikaanin museot.

Roomalainen retoriikka

Retoriikan oppien mukaan julkisissa puheissa tuli käyttää puhetilanteeseen ja yleisöön sopivia tyylikeinoja. Yksi näistä oli herjaaminen (vituperatio), jota hyödynnettiin varsinkin poliittisissa puheissa ja oikeuspuheissa. Retoriikan opettaja Quintilianus antaa teoksessaan Puhujan kasvatuksesta ohjeita siitä, miksi, miten ja missä tilanteissa puhujan kannattaa hyödyntää retorista herjaamista. Perusperiaate on, että puhujan tulee ylistää sitä, mikä on kunniallista ja moittia sitä, mikä on häpeällistä.

Oikeuspuheissa kiinnitettiin erityistä huomiota syytetyn tai muiden osallisten henkilöiden persoonaan. Puolustuspuheessa kuului ylistää syytettyä ja kuvata hänen hyveitään, syytöspuheessa puolestaan osoittaa henkilö paheelliseksi ja loata hänen maineensa. Ajateltiin, että rikokseen syyllistyi todennäköisemmin paheellinen kuin hyveellinen ihminen. Poliittisiin puheisiin päti suunnilleen sama kaava. Toisten virkamiesten ja poliitikkojen suosioon pyrittiin vaikuttamaan ylistämällä tai herjaamalla heitä julkisesti.

Puheen argumenttien kokoamista ja jäsentelemistä käsittelevässä teoksessaan De Inventione Cicero luettelee erilaisia teemoja, joihin puhujan kannattaa kiinnittää huomiota. Keskeisiä aiheita ovat esimerkiksi syntyperä, luonne, äly, ulkonäkö, kasvatus, elämäntavat, ammatti, saavutukset, sukulaiset ja ystävät. Samat aiheet sopivat niin ylistykseen kuin herjaamiseen, puheen päämäärästä riippuen.

Cicero (106–43 eaa.)

Erinomainen esimerkki retorisesta herjaamisesta on Ciceron Rooman senaatissa Lucius Calpurnius Pisoa vastaan pitämä puhe In Pisonem. Piso oli Ciceron poliittinen vastustaja, jota Cicero syytti Makedonian provinssin riistämisestä hänen olleessaan sen maaherrana. Cicero haukkui puheessaan Pison monin sanankääntein täydeksi pataluhaksi.

Heti puheen alussa (In Pisonem 1) hän kuvaa Pisoa rumaksi:

Meiltä eivät jääneet huomaamatta tuo orjamainen

ulkonäkösi, karvaiset poskesi ja mädät hampaasi.

Seuraavaksi Cicero tarttuu Pison luonteeseen, älyyn ja puhujan kykyihin:

Vain harvat meistä tunsivat viheliäiset paheesi,

älysi vajavuuden ja puheesi kankeuden.

Hieman myöhemmin (In Pisonem 10) kerrotaan Pison elämäntavoista, minkälaisessa huonossa seurassa Pisolla on tapana liikkua ja miten hän rietastelee kaikkien nähden:

Hän lojui noiden lemuavien ja juopuneiden kreikkalaisten kanssa. – –

Kukaan ei pysty sanomaan käyttikö tuo kurja enemmän aikaa

juomiseen, oksenteluun vai vetensä heittämiseen.

Cicerolla riittää paljon muutakin sanottavaa Pisosta. Väitetään, ettei tämä koskaan puhunut julkisesti Rooman forumilla. Hänellä ei ollut minkäänlaisia mainitsemisen arvoisia saavutuksia. Hänet valittiin julkisiin virkoihin vahingossa, koska häntä luultiin vaaleissa isoisäkseen, joilla oli sama nimi. Hän oli varas, joka otti vastaan lahjuksia. Hän pukeutui oudosti, ja oli juoppo ja rietastelija, joka usein vieraili ilotaloissa.

Koko puheen aikana Cicero nälvii Pisoa erilaisilla haukkumasanoilla kuten hirviö (belua, pecus), koira (canis), aasi (asinus), murhaaja (carnifex), rutto (pestis), rikollinen (scelus), vihollinen (hostis) ja petturi (proditor). Samantapaisia herjauksia löytyy myös roomalaisen komedian teksteistä.

Teatterinaamiota esittävä veistos, Ostia.

Komedia

Suurin osa meille säilyneistä roomalaisista komedioista on peräisin Plautukselta ja Terentiukselta, jotka ovat tunnetuimmat roomalaiset komediakirjailijat. Roomalainen komedia oli jatkumoa kreikkalaiselle komedian perinteelle, jota edustivat muun muassa Aristofanes ja Menandros. Komedioiden aiheet olivat usein hyvin arkisia, ja tavallisimpiin roolihahmoihin kuului esimerkiksi orjia, sotilaita, prostituoituja, nuoria rakastavaisia ja vanhoja ukkoja ja akkoja. Näytelmien tekstit ja vuoropuhelut heijastelivat kansanomaista kieltä ja ilmaisua. Tähän kuuluivat myös herjaukset ja kirosanat, jotka olivat keskeinen osa roomalaisen komedian ilmaisua ja sanastoa.

Plautus (n. 254–184 eaa.)

Otetaan Plautuksen näytelmä Bacchides esimerkiksi komedian herjauksista. Se kertoo kahdesta sisaresta, jotka ovat prostituoituja, ja joiden molempien nimi on Bacchis. Tarinassa miehet rakastuvat vääriin siskoihin, hankalat tilanteet toistuvat, ja välillä riidellään ja huijataan rahaa vanhoilta ukoilta. Kaikki tämä johtaa kiivaisiin vuoropuheluihin, joissa heitellään monenlaisia solvauksia. Lopulta kaikki kuitenkin päätyvät onnellisesti samaan sänkyyn ilotalossa.

Tässä muutamia Plautuksen muotoilemista herjauksista:

Senkin kolmestimyrkyttäjä! (terveneficus)

(Bacchides 813)

Voi sinua idioottia, idioottia… (stultus)

(Bacchides 814)

Hän kulkee maan päällä vihattuna, ei ymmärrä mitään,

ei tunne mitään, yhtä turha kuin mätä sieni. (fungus putidus)

(Bacchides 820–821)

Sinä pahuuden lähde… (scelerum caput)

(Bacchides 829)

Seinämaalaus Pompejista,
Napolin arkeologinen museo.

Runous

Roomalainen runous tuo usein ensimmäisenä mieleen eeppiset sankaritarinat ja intohimoiset rakkausrunot. Yksi suosittu roomalaisen runouden laji oli satiiri, johon herjaaminen olennaisesti kuului. Tunnettuja tämän alan runoilijoita olivat mm. Catullus, Horatius, Martialis ja Juvenalis. Horatiuksen runot edustavat melko kevyttä ja nokkelaan huumoriin perustuvaa yhteiskunnallisten teemojen kommentointia, kun taas Catullus ja Juvenalis antavat satiirinsa kohteille kyytiä terävin sanankääntein. Martialis puolestaan asettuu johonkin näiden ääripäiden välille tarkkanäköisillä ja piikittelevillä runoja, jotka käsittelevät roomalaisten arkista elämää ja tapoja. Satiirin piiriin kuuluu myös Petroniuksen teos Satyricon, joka on proosamuotoinen kuvaus erään mieskolmikon seikkailuista, matkoista ja kohtaamisista. Erikoisia tapahtumia ryyditetään usein tiukalla dialogilla ja herjauksilla.

Catullus (n. 84–54 eaa.)

Catullus tunnetaan rakkausrunoistaan eräälle Lesbialle, mutta hän kirjoitti myös viiltäviä loukkauksia. Hänellä oli paljon sanottavaa monista aikalaisistaan kuten Caesarista ja tämän kätyreistä. Näin Catullus kirjoittaa Mamurrasta, joka palveli sotapäällikkönä Caesarin alaisuudessa Gallian sodassa:

Kuka kestää katsella, kuka kärsii enää

Mamurran röyhkeyttä, ahneutta, pelihimoa?

Hän on pannut taskuunsa Gallian aarteet,

hän on käynyt putsaamassa Britanniankin.

Haureellinen Caesar, sinä sallit tällaisen?

(runo 29, säkeet 1–5)

Mamurra rikastui sotaretkien ja Caesarin suosion avulla. Catullus moittii samalla Caesaria siitä, että tämä salli Mamurran röyhkeät toimet. Eräässä toisessa runossa (94) Catullus haukkuu Mamurraa yksiselitteisesti mulkuksi!

Seuraavan runon Rufus on oletettavasti Marcus Caelius Rufus, Catulluksen ystävä. Rufuksella oli rakkaussuhde samaan naiseen, Clodiaan, jota Catullus myös rakasti. Tämä runo viittaa ilmeisesti tähän kolmiodraamaan ja petokseen, jollaisena Catullus piti Rufuksen suhdetta Clodiaan.

Rufus, ystävänä yhtä tyhjän kanssa,

onnettomuus ja tuho.

Luikertelit sydämeeni, luikertelit sisääni

ja söit minulta onnen.

Veit kaiken. Myrkytit elämäni,

ystävä kuin rutto.

(runo 77)

Clodia petti lopulta molemmat miehet ja sai monien muidenkin vihat päälleen. Meille on säilynyt yksi Ciceron oikeuspuhe, Pro Caelio, joka liittyy tähän rakkausdraamaan Clodian kanssa. Rufusta syytettiin oikeudessa poliittisesta väkivallasta ja murhista. Ciceron esittämä puolustus perustui osin Clodian mustamaalaamiseen ja herjaamiseen. Cicero pyrki osoittamaan, että mustasukkainen ja Rufuksen hylkäämä Clodia oli syytösten takana. Tämä Ciceron puhe on yksi oivallinen esimerkki Ciceron herjaamisen taidoista.

Catullus herjasi muissa runoissaan ihmisiä muun muassa ahneiksi, rumiksi, tyhmiksi ja perversseiksi. Catullus ei säästellyt sanojaan, vaan käytti monia kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä herjauksia.

Juopunut satyyri, löydetty Herculaneumista,
Napolin arkeologinen museo.

Martialis (n. 40–102 jaa.)

Martialis piti Catullusta yhtenä esikuvanaan ja seurasi runoissaan monella tavalla tämän asettamaa mallia. Molemmat käyttivät hävyttömiä henkilöön meneviä herjauksia; kuitenkin sillä erolla, että Catullus herjasi tunnettuja aikalaisia, kun taas Martialis vakuuttaa, ettei herjaa ketään todellisilla nimillä. Martialis halusi kommentoida ihmisten paheita loukkaamatta ketään henkilökohtaisesti. Se ei kuitenkaan vähennä Martialiksen herjausten terävyyttä.

Martialis kommentoi muun muassa ihmisten kyseenalaisia elämäntapoja kuten juoppoutta, varastelua ja epätavallista seksuaalista käyttäytymistä.

Luuletko että Acerra haisee eiliseltä viiniltä?

Erehdys. Acerra juo aina auringonnousuun.

(runo 1,28)

Tässä lyhyessä ja ytimekkäässä runossa Acerra paljastuu juopoksi, joka juo yöt läpeensä. Martialiksen runoille tyypillistä on tällainen rakenne, jossa herjauksen kärki paljastuu runon lopussa.

Avioelämä oli myös yksi Martialiksen suosima aihe. Hän kirjoitti runoissaan irtosuhteista, pettämisestä, aviorikoksista ja aviopuolisoiden murhista kuten tässä runossa:

Seitsemän miehensä hautakiviin kaiverrutti kirottu Chloe

’minun toimestani’. Voiko sen selvemmin sanoa?

(runo 9,15)

Chloe hautaa jo seitsemännen miehensä. Roomalaisiin hautakiviin oli tapana kirjoittaa, kuka hautauksen oli suorittanut, usein mainitsemalla nimen ja fecit, eli se ja se "teki (tämän)". Martialis antaa ymmärtää, että tässä tapauksessa Chloe oli vastuussa muustakin kuin vain hautauksesta. Puolisoiden murhaamisen motiivina oli usein puolisolta saatava perintö. Tällainen perinnön tavoittelu on usein toistuva aihe Martialiksen runoissa. Nuoremmat miehet ja naiset tavoittelivat itselleen iäkkäitä puolisoita perinnön toivossa, ja vanhat ihmiset puolestaan käyttivät hyväkseen nuorempien kosiskelua ja ottivat vastaan kaikki lahjat ja suosionosoitukset, mitkä vain suinkin saivat.

Seuraavassa runossa Martialis kuvaa miestä, joka makaa sohvalla illallista nauttien. Mies on kalju ja hampaaton, vaikka yrittää kovasti peitellä tätä.

Tuo mies joka nojailee keskimmäisen ruokailusohvan

alimmalla paikalla, kolmen hiuksen kalju voiteen urittamana,

ja pistelee velttoja ikeniään siloitelluilla mastiksitikuilla,

hän valehtelee, Aefulanus. Ei hänellä ole hampaita.

(runo 6,74)

Kaljuus ja hampaattomuus toistuvat monissa Martialiksen runoissa. Tällainen ulkonäön pilkkaaminen saattaa meistä tuntua ilkeältä, mutta se näyttää olleen hyvin suosittua antiikin Roomassa. Martialis kuvaa runoissaan monenlaisia muitakin stereotyyppisiä hahmoja kuten himokkaita vanhoja naisia, impotentteja miehiä, ahneita ja julmia orjanomistajia ja epäpäteviä lääkäreitä vain muutamia mainitakseni.

Seinäkirjoitukset

Antiikinaikaisia seinäkirjoituksia on löytynyt ympäri muinaista Rooman valtakuntaa. Merkittävin kokoelma, yli 10 000 dokumentoitua kirjoitusta, on säilynyt Pompejissa ja muualla Vesuviuksen ympäristössä vuoden 79 tulivuorenpurkauksen ansiosta. Seinäkirjoituksilla tarkoitetaan sellaisia epävirallisia ja arkisia tekstejä ja piirroksia, joita kuka tahansa kirjoitustaitoinen saattoi raapustaa tai maalata talojen seiniin tai muille sopiville pinnoille. Graffitoiksi kutsutut terävällä esineellä seinän pintaan kaiverretut tuotokset olivat varsin huomaamattomia eivätkä samanlaista töhertelyä kuin modernit graffitit. Useimmat niistä oli kirjoitettu yksityistalojen ja julkisten rakennusten sisälle ja vieläpä näkyville paikoille. Vaikuttaa siis siltä, että seinille kirjoittelu oli varsin sallittua Pompejissa.

Graffito Pompejin Mysteerien huvilasta.

Seinäkirjoituksissa esiintyy muun muassa nimiä, tervehdyksiä, rakkaudentunnustuksia, ostoslistoja, piirroksia, aakkosia, runoja, kirouksia ja tietenkin herjauksia. Seinäkirjoituksissa käytettiin kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä hävyttömyyksiä, joita roomalaiset kirjailijat yleensä välttivät. Sanallisten herjausten lisäksi seinäkirjoituksissa käytettiin paljon myös pilakuvia. Viereisessä kuvassa näkyvä karikatyyripiirros (CIL IV 9226) on peräisin pompejilaisen yksityishuvilan aulan seinältä. Yläpuolella lukee Rufus est 'tämä on Rufus'. (Tämä ei kuitenkaan ole se edellä mainittu Rufus, jota Catullus herjasi, koska hän eli sata vuotta aiemmin.) Piirroksessa Rufus kuvataan kaljuna, pienisilmäisenä ja isonenäisenä; kaikki tyypillisiä piirteitä, joihin roomalaisissa herjauksissa kiinnitettiin huomiota.

Tässä valikoima herjauksia Pompejista:

Epaphra, olet karvaton.

(CIL IV 1816)

Epaphran karvattomuus johtuu ehkä siitä, että hän on ajellut ihokarvansa. Tätä pidettiin naismaisena ja miehelle sopimattomana.

Virgula Tertiukselleen: olet hävytön!

(CIL IV 1881)

Mies nimeltä Virgula moittii hävyttömäksi Tertiusta, joka kuitenkin kirjoituksen muodosta päätellen oli jokseenkin läheinen henkilö. Tässä voi siis olla kyse myös kavereiden välisestä naljailusta.

Ladicula on varas.

(CIL IV 4776)

Tämä on melko ilmiselvä herjaus, ellei Ladicula sitten ollut oikeastikin varas, jolloin kyseessä olisi lähinnä ilmianto ja varoitus muille tämän naisen kanssa tekemisissä oleville.

Serena inhoaa Isidorusta.

(CIL IV 3117)

Toisaalla Pompejissa erästä Isidorusta haukutaan pillunnuolijaksi ja kerrotaan hänen olevan prostituoitu. Kyse voi olla samasta henkilöstä.

Lucilla hankki tienestiä ruumiillaan.

(CIL IV 1948)

Lucillaa väitetään prostituoiduksi. Prostituutioon liittyi roomalaisen lain mukaan häpeällinen status ja tiettyjen kansalaisoikeuksien menettäminen.

Oot valtava mulkku.

(CIL IV 7089)

Tämä on yksi suosikkini Pompejin herjausten joukossa. Tämä oli kirjoitettu erään talon ulkoseinään, joten kuka tahansa ohikulkija tuli herjatuksi tämän lukiessaan.

Felix, sinä kakkaat.

(CIL IV 2075)

Tämä seinäkirjoitus ilmoittaa kiusallisen julkisesti kaikille lukijoille Felixin ruumiintoiminnoista.

Useimmat seinäkirjoitukset olivat lyhyitä ja yksinkertaisia. Joskus kirjoittajat kuitenkin intoutuivat laatimaan seinille vähän pidempiä ja taidokkaampia tekstejä, ja jopa vääntämään tekstinsä runomittaan.

Chius, toivon että peräpukamasi kipeytyvät uudestaan

niin että ne polttelevat pahemmin kuin aiemmin.

(CIL IV 1820)

Chius kärsii peräpukamista, jotka liitettiin liialliseen anaaliseksiin. Tässä viestissä piilee ehkä sairauden lisäksi miehen nimeen liittyvä vitsi, sillä peräpukamista ja viikunoista käytettiin latinaksi samaa sanaa ficus. Parhaiden viikunoiden tiedettiin tulevan Khioksen saarelta, johon Chiuksen nimi viittaa.

Gaius Hadius Ventrio, ritari, syntyi roomalaiseksi punajuuren ja kaalin välissä.

(CIL IV 4533)

Gaius Hadius Ventrio ei ollut oikea ritari, vaan roomalainen aatelinen, joiden säätyä kutsuttiin ritareiksi. Gaiuksen väitetään kuitenkin syntyneen vaatimattomissa oloissa. Syntyperä oli roomalaisille tärkeä arvostuksen aihe ja maineen perusta.

Pissasimme sänkyyn, isäntä. Tunnustan, teimme väärin.

Jos kysyt miksi, ei ollut pottaa.

(CIL IV 4957)

Tämä kirjoitus löytyi luultavasti majatalona toimineen talon ulko-oven vierestä. Tässä on ehkä kyse jonkun majatalossa yöpyneen vieraan jättämistä terveisistä ja palautteesta majatalon omistajille. Kaiken lisäksi viesti on kirjoitettu latinaksi elegiseen runomittaan:

Míximus ín lectó fateór peccávimus hóspes.

Sí dicés quaré, || núlla matélla fuít.

Herjaukset tutkimuksen lähteinä

Roomalaiset herjaukset heijastelevat aikansa sosiaalisia normeja ja tarjoavat kiinnostavia ja merkityksellisiä näkökulmia antiikin kulttuuriin. Herjausten tutkimus tarkentaa käsitystämme roomalaisessa yhteiskunnassa vallinneista asenteista ja ennakkoluuloista. Vertailemalla erilaisia antiikin lähteitä on mahdollista tarkastella, miten kulttuurinen konteksti ja erilaiset stereotypiat vaikuttivat herjaamiseen, ja miten herjaamisen tavat ja muodot vaihtelivat roomalaisen yhteiskunnan eri tasoilla. Herjaukset, erityisesti seinäkirjoituksissa ja muissa epävirallisissa lähteissä esiintyvät, kertovat myös arkisesta vuorovaikutuksesta ja tavallisen kansan käyttämästä kielestä.

Roomalaiset herjaukset tarjoavat myös otollisen vertailukohdan nykyajan vihapuheelle. Antiikin herjausten valossa voidaan nähdä, miten ennakkoluulot ja herjaamiseen liittyvät sosiaaliset normit ovat muuttuneet tai pysyneet samoina länsimaisessa yhteiskunnassa antiikista nykypäivään, ja minkälaisia mekanismeja vihapuheen taustalla piilee. Viime vuosina tähän vihapuheen historialliseen ulottuvuuteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Tämä näkökulma on keskeinen, kun pyritään ymmärtämään, minkälaisesta ajattelusta vihapuhe nousee ja mihin se eri aikoina on johtanut. Historialliset lähteet osoittavat vihapuheen olevan aikansa kulttuuriin ja asenteisiin sidottua, mikä näkyy erityisesti ennakkoluuloissa ja stereotypioissa, joihin herjaaminen yleensä perustuu.

Tämä blogikirjoitus perustuu Turun kaupunginkirjastolla Paideia ry:n yleisötilaisuudessa 7.10.2022 pitämääni esitelmään.

Lue lisää roomalaisista herjauksista tässä blogissa:

Catulluksen runojen käännökset: Jukka Kemppinen, Gaius Valerius Catullus, kaikki runous, WSOY, 1990.

Martialiksen runojen käännökset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis, Venus, viini ja vapaus: epigrammeja, Otava, 2000.

Ciceron, Plautuksen ja seinäkirjoitusten käännökset ovat omiani. Kaikki valokuvat ovat omiani.

Lue lisää

1.11.2022

Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä

Antiikin roomalaisilla oli monenlaisia ja usein ristiriitaisia näkemyksiä lääkäreistä. Lääketieteen alan kirjoittajat yleensä ylistivät lääkäreiden taitoja ja oppineisuutta, kun taas muissa lähteissä lääkäreitä kuvattiin usein epärehellisiksi, epäpäteviksi ja kuolettavan vaarallisiksi puoskareiksi. Esittelen muutamia yleisimpiä lääkäreihin liitettyjä käsityksiä roomalaisissa ei-lääketieteellisissä kirjoituksissa kuten Plinius vanhemmalla, Martialiksella, piirtokirjoituksissa ja graffitoissa. Ensin on kuitenkin paikallaan muutama sana antiikin lääketieteestä taustaksi näille uskomuksille.

Lääketiede antiikin Roomassa

Perinteinen roomalainen lääketiede – ennen kreikkalaisten teorioiden omaksumista – perustui luonnonmukaisiin hoitoihin, joita tekivät perheenjäsenet, eivät ammattilääkärit. Perheen pää, paterfamilias, oli vastuussa perhekuntansa hyvinvoinnista. Kreikkalaisia lääkäreitä alkoi saapua Roomaan vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua. He toivat mukanaan uusia teorioita, jotka vähitellen omaksuttiin osaksi roomalaista lääketiedettä. Monet roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten vaikutusta kohtaan, mutta kreikkalaiset lääkärit hyväksyttiin lopulta, erityisesti ylempien yhteiskuntaluokkien parissa.

Lääkäri hoitaa Aineasta.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Ihmisen fysiologiasta ja sairauksien hoidosta oli useita kilpailevia teorioita. Yksi tunnetuimmista oli ruumiinnesteiden tasapainoon perustuva humoraalioppi. Myös sellaisten seikkojen kuin ruokavalion, lämmön ja ilmaston ajateltiin vaikuttavan ihmisen terveyteen. Lääkärin tehtävä oli antaa diagnoosi ja määrätä sopiva hoito. Tavallisimpiin hoitoihin kuuluivat erilaiset ruokavaliot, kylmät ja kuumat kylvyt, suonen iskeminen ja oksentaminen ruumiinnesteiden tasapainon palauttamiseksi, sekä lääkkeet, yrtit, loitsut ja kirurgiset toimenpiteet. Monet näistä hoidoista olivat tehottomia ja jopa vaarallisia potilaille. Hoitoa haettiin myös parantamisen jumalten kuten Asklepioksen pyhäköistä ja magiasta esimerkiksi taikajuomien ja amulettien muodossa. Antiikista on säilynyt suuri määrä votiivilahjoja, joita annettiin kiitokseksi jumalille parantumisesta.

Parantuneita ruumiinjäseniä kuvaavia votiivilahjoja.
(Bolognan arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Lääketieteen harjoittajia oli monenlaisia. Useimmat lääkärit olivat kreikkalaisia ja yleensä alemmista yhteiskuntaluokista. Kreikkalaiset lääkärit olivat oppineimpia, mutta oli monia muita, joiden ammattitaito perustui käytännöllisempään kokemukseen kuten kirurgeja, kätilöitä ja kasveilla parantajia. Kaikista näistä voitiin käyttää latinan sanaa medicus, vaikka usein sillä viitattiin erityisesti kreikkalaisiin oppineisiin lääkäreihin.

Kätilöä kuvaava reliefi.
(Isola Sacra, kuva: Joonas Vanhala)

Antiikin Roomassa ei ollut vakiintunutta lääketieteen koulutusta eikä pätevyysvaatimuksia. Kuka tahansa saattoi kutsua itseään lääkäriksi. Tämä näkyi luonnollisesti hoitojen laadussa. Toisaalta antiikista tunnetaan monia lääkäreitä, jotka olivat erikoistuneet esimerkiksi silmä-, korva- tai hammassairauksiin, mikä kertoo omistautumisesta tietylle lääketieteen alalle.

Lääketieteelliset välineet osoittavat, että roomalaiset lääkärit tunsivat erilaisia käytännön hoitoja: katetrin asettaminen virtsaamisen helpottamiseksi, sairaan kudoksen kauterointi, hampaiden poistaminen ja eräiden yksinkertaisten kirurgisten toimenpiteiden suorittaminen kuten kaihin poistaminen silmästä.

Pompejista löytyneitä lääketieteellisiä välineitä.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Cato vanhempi: kreikkalaiset lääkärit yrittävät tuhota roomalaiset

Yksi varhaisimmista lääkäreihin liittyvistä kannanotoista on peräisin Cato vanhemmalta. Hän kannatti perinteisiä roomalaisia arvoja ja käytäntöjä, ja oli epäluuloinen kreikkalaisten vaikutuksesta Roomassa. Kreikkalaisista ja heidän lääketieteestään hän totesi näin:

Heidän [kreikkalaisten] heimo on erityisen kelvoton ja oppimaton, ja usko tätä kuin tietäjän sanaa: kun tuo kansa jakaa kirjallisuuttaan, turmelee se kaiken, ja vielä varmemmin, jos he lähettävät tänne lääkärinsä. He ovat vannonneet murhaavansa kaikki muukalaiset lääketieteellään, ja tämän he tekevät maksusta, jotta heitä uskottaisiin ja heidän olisi helpompi tuhota meidät. (Sitaatti Catolta; Plinius vanhempi, Naturalis historia, 29,7)

Caton kaksi keskeistä syytöstä oli, että kreikkalaiset lääkärit halusivat vahingoittaa potilaitaan ja että he vaativat rahaa vastineeksi palveluistaan. Nämä ajatukset toistuvat uudestaan ja uudestaan myös myöhemmissä roomalaisissa lähteissä. Caton näkemys johtui hänen yleisestä epäluulostaan kreikkalaisia ja heidän kulttuuriaan kohtaan, joiden hän ajatteli turmelevan roomalaisen yhteiskunnan.

Plinius vanhempi: epärehellisiä, ahneita ja vaarallisia lääkäreitä

Toisen tunnetun polemiikin kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan kirjoitti Plinius vanhempi. Hänen kuvauksensa heijastaa monia uskomuksia ja ennakkoluuloja, joita roomalaisilla oli, ja on samoilla linjoilla Caton kanssa kuvatessaan kreikkalaisia lääkäreitä vaarallisiksi ja murhanhimoisiksi.

He [lääkärit] hankkivat oppinsa vaarantaen meidät ja tekevät kokeita meidän kuolleilla ruumiillamme. Vain lääkäri voi tappaa saamatta minkäänlaista rangaistusta. (Plinius 29,8)

Siinä missä Cato piti kreikkalaisia lääkäreitä yksinkertaisesti pahantahtoisina, Plinius näki lääkäreiden toiminnalle selkeän motiivin: saada uutta tietoa lääketieteellisten kokeiden kautta.

Plinius syytti lääkäreitä myös myrkyttämisestä, juonittelusta ja aviorikoksista:

Sillä mikä olisi otollisempi tilaisuus myrkytyksille, tai mistä löytyis enemmän juonittelua testamenteista? Aviorikoksiakin tapahtuu jopa keisareiden lähipiirissä... (Plinius 29,8)

Hän piti lääkäreitä ahneina ja rahanhimoisina:

Voisinko olla mainitsematta heidän ahneuttaan, heidän saaliinhimoisia kauppojaan toisten ihmisten kohtalon ollessa kyseessä, hintoja, joita he pyytävät hoidoistaan, maksuja kuoleman aiheuttamisesta… (Plinius 29,8)

Pliniuksen mukaan lääkärit vahingoittivat potilaitaan tarkoituksella oman etunsa vuoksi. Tällä saattaa olla todellisuuspohjaa ottaen huomioon monet kuvaukset roomalaisissa lähteissä lääkäreistä, jotka juonittelivat potilaitaan vastaan, erityisesti ylhäisissä ja keisarillisissa kodeissa.

Plinius mainitsee lopuksi vielä lääkäreiden osaamattomuuden:

Se on ilmiselvästi pelkkää teeskentelyä ja vastenmielistä tiedoilla pullistelua. Eivätkä he itsekään tiedä, mitä tekevät… (Plinius 29,8)

Samoin kuin Cato Plinius vastusti kreikkalaisia lääkäreitä johtuen hänen yleisestä ennakkoluulostaan kreikkalaisia kohtaan. Vaikuttaa siltä, että monet yläluokkaiset roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten turmelevaa ja perinteisistä roomalaisista arvoista poikkeavaa vaikutusta kohtaan vielä ensimmäisellä vuosisadalla jaa.

Tämä vastenmielisyys kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan näyttää vaikuttaneen myös kansanomaisempiin kirjallisuuden muotoihin kuten roomalaiseen komediaan ja satiiriin. Näissä genreissä paino ei ole yhtä vahvasti lääkäreiden kreikkalaisuudessa, mutta tämä pohjavire näyttää silti säilyvän. Näissä pilkkaavissa kuvauksissa huomio kiinnittyy erityisesti lääkäreiden epäpätevyyteen ja vaarallisuuteen heidän potilaitaan kohtaan.

Martialis: epäpäteviä ja tappavia lääkäreitä

Yksi tuotteliaimmista satiiristen runojen kirjoittajista oli Martialis, joka kirjoitti lukuisia epigrammeja nimenomaan lääkäreistä. Tässä runossa lääkäri ja hänen oppilaansa tekevät lähinnä vahinkoa potilaalleen:

Olin hieman voimaton, mutta sinä, Symmachus, tulit heti luokseni sadan oppilaan kanssa. Sata pohjatuulen jäätämää kättä kosketti minua. Minulla ei ollut kuumetta, Symmachus, mutta nyt on. (Mart. 5,9)

Useat lääkärit Martialiksen runoissa onnistuvat tappamaan potilaansa. Äärimmäinen esimerkki on tämä runo, jossa pelkkä lääkärin näkeminen unessa riittää tappamaan miehen:

Andragoras kylpi kanssamme, söi iloisena aterian – aamulla mies löytyi kuolleena. Kysytkö, Faustinus, syytä näin nopeaan kuolemaan? Hän oli unessa nähnyt lääkäri Hermocrateen. (Mart. 6,53)

Lähes kaikilla lääkäreillä Martialiksen runoissa on kreikkalainen nimi. Tämä saattaa johtua pelkästään siitä, että useimmat lääkärit hänen aikanaan olivat syntyperältään kreikkalaisia, mutta taustalla saattoivat vaikuttaa myös vanhat ennakkoluulot. Martialiksen runojen fokus ei kuitenkaan ole niinkään lääkäreiden kreikkalaisuudessa kuin heidän epäpätevyydessään ja kyseenalaisessa moraalissaan.

Se, että tällainen lääkäreiden herjaaminen ei johtunut vain ennakkoluuloista kreikkalaisia kohtaan, käy selvästi ilmi, kun Martialiksen runoja verrataan kreikkalaisiin epigrammeihin, joissa monet samoista teemoista toistuvat. Epäpätevä lääkäri onnistuu tappamaan potilaansa tässä naurettavan liioitellussa kuvauksessa:

Sokles lupasi suoristaa koukkuselkäisen Diodoroksen selän. Hän asetti kolme suurta neljän jalan levyistä kiveä tämän selän päälle. Hän murskautui kuoliaaksi, mutta hänestä tuli suorempi kuin seiväs. (Greek Anthology 11,120)

Aivan kuten Martialiksen runossa, jossa potilas kuoli nähtyään lääkärin unessa, seuraavassa runossa pelkkä lääkärin nimen muistaminen riittää tappamaan miehen:

Feidon ei puhdistanut minua hoidoilla eikä edes koskenut minuun, mutta kuumeisena muistin hänen nimensä ja kuolin. (Greek Anthology 11,118)

Tämä runo on esimerkki usein toistuvasta ahneiden ja varastavien lääkäreiden teemasta:

Rodon poistaa lääkkeillä spitaalin ja tuberkuloosin. Kaiken muun hän poistaa [= varastaa] jopa ilman lääkkeitä. (Greek Anthology 11,333)

Lääkäreiden pilkkaamisesta oli selvästikin tullut kirjallinen topos, jota hyödynnettiin niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessa kirjallisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Yllä siteeratut kreikkalaiset epigrammit olivat suunnilleen Pliniuksen ja Martialiksen ajalta eli ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta jaa. Kreikkalaisten epigrammien kokoelmaan kuuluu kuitenkin vastaavia runoja myös aiemmilta vuosisadoilta.

Cicero: positiivisia mainintoja lääkäreistä

Kaikki maininnat lääkäreistä roomalaisissa lähteissä eivät kuitenkaan ole negatiivisia. Lääkäreitä muisteltiin myös hyvällä kuten Cicero kirjeessään, jossa hän valittelee erään lääkärinsä kuolemaa:

Kuinka huonosti Alexiolle on käynyt! Et uskokaan minkälaista murhetta tämä on minulle aiheuttanut – – Ikävöin hänen kiintymystään minua kohtaan, hänen lempeyttään ja ystävällisyyttään. On toinenkin seikka: eikö meidänkin olisi syytä pelätä, kun tällainen tauti yhtäkkiä kukistaa tavoiltaan niin kohtuullisen miehen ja erinomaisen lääkärin? (Cicero, ad Atticum 15,1,1)

Toisessa kirjeessä Cicero suosittelee erästä lääkäriä ystävälleen:

Suosittelen sinulle erityisesti Glycoa, Pansan lääkäriä, joka on naimisissa ystäväni Achilleuksen sisaren kanssa. – – Sitä paitsi hän on vaatimaton ja rehellinen mies, jota ei oma etu ajaisi rikosta tekemään. (Cicero, ad Brutum 1,6,2)

Cicero on tietoinen yhdestä tavallisimmista syytöksistä lääkäreitä kohtaan eli heidän taipumuksensa rikoksiin rahallista korvausta vastaan. Muissa yhteyksissä Cicero esittää lääkäreistä samanlaisia syytöksiä kuin Cato, Plinius ja Martialis.

Piirtokirjoitukset: lääkäreiden ylistystä ja syytöksiä

Monissa roomalaisissa piirtokirjoituksissa mainitaan lääkäreitä, erityisesti hautausten yhteydessä. Nämä piirtokirjoitukset kertovat Rooman kirjallisten piirien ulkopuolella vaikuttaneiden sosiaaliluokkien ajatuksista ja asenteista. Useita näistä piirtokirjoituksista tekivät vapautetut orjat itselleen tai muille vapautetuille. Piirtokirjoituksissa sekä ylistetään että moititaan lääkäreitä.

Tämän votiivipiirtokirjoituksen teetti roomalainen upseeri Ulpius kiitokseksi parantamisen jumalille. Hän ylistää siinä lääkäriä nimeltä Lucius Julius Helix:

CIL VI 19
(Kuva: Catolog dei Musei Vaticani)

Omistettu Aesculapiukselle ja Hygialle. Marcus Ulpius Honoratus, ratsuväenupseeri, on toimittanut uhrin kiitokseksi jumalille oman, läheistensä ja Lucius Julius Helixin – lääkärin, joka uskollisesti huolehti minusta jumalten säädösten mukaan – terveyden johdosta. (CIL VI 19, Rooma, 131–179 jaa.)

Toinen piirtokirjoitus, kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, kertoo lääkäristä, joka ylistää itseään. Tämä ei ollut epätavallista hautapiirtokirjoituksissa. Nimestä päätellen Claudius oli luultavasti vapautettu orja. Piirtokirjoituksen teetti ehkä Claudius itse ennen kuolemaansa tai joku muu.

IGUR III 1247
(Kuva: Ashmolean Museum, University of Oxford)

Minä, lääkäri Claudius Agathemeros, joka nopeasti opin parannuskeinon kaikenlaisiin vaivoihin, lepään tässä. Tämä muistomerkki on yhteinen minulle ja vaimolleni Myrtalelle. Olemme Elysionissa yhdessä oikeamielisten kanssa. (IGUR III 1247, Rooma, n. 50–100 jaa.)

Lääkärin ylistys ei ole odottamatonta parantamisen jumalille osoitetussa kiitoksessa, ja on suorastaan formulaarinen lääkärin omassa hautakirjoituksessa. Nämä piirtokirjoitukset kuitenkin osoittavat, etteivät lääkärit aina olleet vain halventavan kritiikin kohteina, vaan heitä voitiin muistella myös lämmöllä kuten Cicero kirjoittaessaan omista lääkäreistään.

Toisaalta piirtokirjoituksistakin löytyy negatiivisia mainintoja lääkäreistä. Muutamissa kirjoituksissa lääkärit muistetaan heidän tehottomista hoidoistaan kuten tässä:

CIL VI 68
(Kuva: Wikimedia Commons)

Felix Asinianus, papiston julkinen orja, uhrasi mieluusti valkoisen vasikan kiitokseksi Bona Dea Agrestis Feliculalle saatuaan näkönsä takaisin. Lääkärien hylkäämänä hän kymmenen kuukauden kuluttua parani emäntänsä lääkkeiden ansiosta... (CIL VI 68, Rooma, n. 1–30 jaa.)

Tässä toisessa lääkärit olivat tappaneet potilaansa:

CIL VI 37337
(Kuva: Corpus inscriptionum Latinarum, Archiv)

Manalan jumalille. Euhelpistus, vapautettu orja, joka myös on Manes, eli 27 vuotta, 4 kuukautta ja 11 päivää. Äkillinen kuolema riisti hänen parhaat vuotensa, tuo mitä viattomin sielu, jonka lääkärit leikkelivät ja tappoivat. Publius Aelius Peculiaris, keisarin vapautettu, [teki tämän] orjatoverilleen. (CIL VI 37337, Rooma, n. 101–150 jaa.)

Tällaiset piirtokirjoitukset noudattavat perinteisiä muotoja eivätkä välttämättä heijastele suoraan yleisiä asenteita, vaikka yksilölliset toiveet voitiin ottaa huomioon. Näiden lisäksi on syytä tarkastella myös roomalaisia seinäkirjoituksia, jotka olivat luonteeltaan spontaanimpia sekä sisällöltään että kirjoitustavoiltaan. Haasteena on kuitenkin se, että seinäkirjoituksissa mainitaan harvoin lääkäreitä ja usein vain ohimennen.

Seinäkirjoitukset: harvoja mainintoja lääkäreistä

Herculaneumista löytyi tämä tunnettu raapustus:

CIL IV 10619
(Kuva: Wikimedia Commons)

Apollinaris, lääkäri, keisari Tituksen orja, kakkasi täällä hyvin. (CIL IV 10619)

Tämä kuvaus on melko neutraali. Siinä voi nähdä herjaavaa sävyä, mutta silloinkin se liittyy ennemmin kakkaamiseen kuin siihen, että Apollinaris oli lääkäri.

Tässä Ostiasta löydetyssä graffitossa uhkaillaan lääkäreitä:

– – Kakkaa hyvin ja nussi lääkäreitä suuhun. (AE 1941,8)

Tämä on selvästi vihamielinen mielenilmaus lääkäreitä kohtaan, mutta emme tiedä mitään sen kontekstista tai kirjoittajan motiiveista.

Pompejista olen tunnistanut vain yhden seinäkirjoituksen, jossa mainitaan toista miestä lääkinnyt mies:

Pierus Celadus, keisarikultin pappi, hoiti Amandusta, Papiriuksen orjaa. (CIL IV 8810)

Sairaudet olivat yleisiä, mikä näkyy monissa pompejilaisissa graffitoissa. Seuraavassa kirjoituksessa pilkataan peräpukamista kärsivää henkilöä. Peräpukamien ajateltiin johtuvan anaaliseksistä.

CIL IV 1820
(Kuva: Varone 2012)

Chius, toivon että peräpukamasi hiertävät niin, että ne tulehtuvat pahemmin kuin aiemmin. (CIL IV 1820)

Muutamissa Pompejin graffitoissa, jotka muistuttavat kirouksia, kirjoittaja toivoo toiselle sairautta:

Toivon että sairastut. (CIL IV 2960)

Tervehdys Asbestus, saisit sairastua. (CIL IV 762)

Roomalaisissa seinäkirjoituksissa ei siis esiinny juuri lainkaan herjauksia lääkäreitä kohtaan. On vaikea sanoa, mistä tämä johtuu, kun roomalaisissa kirjallisissa lähteissä lääkäreiden pilkkaaminen on niin yleistä. Myös pienemmissä kaupungeissa kuten Pompejissa toimi lääkäreitä. Luontevin selitys lääkäreihin kohdistuvan herjaamisen vähyydelle on, että lääkärit eivät olleet kovin keskeinen osa tavallisten ihmisten elämää. Asiointi lääkärin luona on voinut olla melko harvinaista. Jos lääkärit lisäksi matkustivat eri puolilla tarjoamassa palveluitaan, herjojen kirjoittaminen heistä talojen seinille ei ollut kovin otollista. Lääkäreihin liittyi varmasti ennakkoluuloja myös kirjallisen eliitin ulkopuolella, mutta niitä ei tuotu esiin seinäkirjoituksissa.

Lääkäreiden herjaaminen näyttää olleen osa kirjallista ilmaisua ja ylempien yhteiskuntaluokkien puheenaihe, mutta ei kovin yleinen teema tavallisen kansan keskuudessa. Lääkäreihin liittyvä kritiikki roomalaisessa kirjallisuudessa liittyi ainakin osittain yleisiin ennakkoluuloihin kreikkalaisia ja heidän lisääntyvää vaikutustaan kohtaan Roomassa. Syytöksillä lääkäreiden huonoista ja vahingollisista hoidoista oli luultavasti todellisuuspohjaa, koska antiikin lääketieteelliset teoriat johtivat tehottomiin ja vaarallisiin hoitoihin. Lääkäreihin kohdistuvat negatiiviset uskomukset olivat yleisiä yläluokkaisissa piireissä, ainakin tietyn kirjallisen eliitin parissa, mutta laajemman yleisön kirjoittelu ei heijastele samanlaista pilkkaa.

Blogiteksti perustuu esitelmään "Popular beliefs about physicians in ancient Rome", jonka pidin elokuussa Veronassa kansainvälisen kulttuurihistorian yhdistyksen (ISCH) konferenssissa. Esitelmän powerpoint-diat löytyvät tästä linkistä.

Käännökset ovat omiani, ellei toisin mainita.

Piirtokirjoitusten lähteet:

AE = L’Année épigraphique

CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Inscriptiones parietariae Pompeianae Herculanenses Stabianae, Berlin, 1871–.

CIL VI = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 6, Inscriptiones urbis Romae Latinae, Berlin, 1876–

IGUR = Inscriptiones Graecae urbis Romae

Varone 2012 = A. Varone, Titulorum graphio exaratorum qui in C.I.L. vol. IV collecti sunt, imagines, ”L’Erma” di Bretschneider, Roma 2012.

Lue lisää

25.9.2022

Kotimatka Euroopan halki

Stipendikauteni Roomassa päättyi elokuun lopussa, ja päätin matkustaa Roomasta takaisin Suomeen maata pitkin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun valitsin junan lentämisen sijaan. Olin monesti miettinyt tätä vaihtoehtoa, mutta joko aikataulut eivät sopineet tai junailu oli liian kallista. Lentäminen on edelleen helpompaa ja halvempaa, mutta tällä kertaa minulla oli sopivasti aikaa Euroopan halki matkustamiseen, ja sain matka-apurahan Svenska Kulturfondenilta, koska poikkesin matkalla konferenssiin Bordeaux'ssa.

Matkalla Roomasta Pariisiin.

Hankin seitsemän päivän interrail-kortin ja varasin ajoissa paikkaliput juniin ja pari hotelliyötä matkan varrelta. Halusin pysähdellä muutamissa kaupungeissa kuten Kölnissä ja Kööpenhaminassa. Matkavalmisteluihin kuului myös ylimääräisen tavaran lähettäminen Suomeen etukäteen. Kävi niin hyvin, että eräs tuttavani otti isomman matkalaukkuni mukaansa lentäessään elokuun lopussa Suomeen. Mukaani junamatkalle otin repun ja käsimatkatavaralaukun. Jonkin verran irtosälää kuten Rooman Porta Portesen markkinoilta ostamani gramofonin äänitorven jouduin ottamaan mukaan Ikea-kassissa.

Juna kulki Genevenjärven rantoja pitkin.

Lähdin Roomasta kohti Pariisia lauantaiaamuna 27.8. Tämän etapin hienoimmat maisemat näin Milanon ja Geneven välisellä osuudella, kun juna kulki Alppien halki vuoristosolia ja Genevenjärven rantoja pitkin. Pariisissa olin myöhään lauantai-iltana. Yövyin Pariisissa ja vietin sunnuntaina koko päivän Louvressa. Illalla hain tavarani hotellilta ja jatkoin junalla Bordeaux'hon.

Uusi suosikkini Louvren kokoelmista, Minervan pöllö sotisovassa.

Bordeaux'ssa osallistuin antiikin piirtokirjoitusten tutkimusta käsittelevään CIEGL 2022 -konferenssiin. Minut oli hyväksytty esittelemään väitöskirjatutkimustani tieteellisen posterin muodossa (posteri löytyy tästä linkistä). Konferenssista jäivät erityisesti mieleen monet tutkijat, joihin tutustuin, cocktail-tilaisuus Bordeaux'n arkeologisessa museossa sulkemisajan jälkeen, jolloin saimme vapaasti kiertää museossa tutkijoiden kesken, sekä retki Perigueux'hon, jossa tutustuimme kaupungin roomalaiseen historiaa ja erinomaiseen Vesunna-museoon.

Moderni konferenssi muistuttaa pyhiinvaellusta...

Esittelemässä posteriani. (Kuva: Alessandra Tafaro).

Perjantaiaamuna 2.9. lähdin Bordeaux'sta kohti Kölniä, johon saavuin iltapäivällä. Heti juna-asemalta ulos kävellessäni näin Kölnin tuomiokirkon kunnioitusta herättävän hahmon edessäni. Vein tavarat hotellille ja suuntasin saman tien tutustumaan kirkkoon. Kirkko on juuri niin upea kuin olin kuullut. Valtavat tornit, korkeat goottilaiset kaaret, värikkäät lyijylasi-ikkunat, erikoisia yksityiskohtia joka puolella. Kirkon alla oli paikoin nähtävissä myös roomalaisaikaisia jäänteitä. Halusin tietysti kiivetä kirkon torniin, josta oli upeat näkymät yli Kölnin. Nousua torniin on noin 100 metriä ja yli 500 rappusta.

Kölnin tuomiokirkko.

Seuraavana päivänä kävin Kölnin roomalais-germaanisessa museossa, jonka kokoelmat ovat tällä hetkellä väistötiloissa. Esillepano oli silti erinomaisesti toteutettu. Esineitä oli koottu aihepiireittäin ja Kölnin historiaa esiteltiin kronologisessa järjestyksessä roomalaisajan alusta alkaen. Erityisen vaikuttava oli suuri kokoelma roomalaisaikaisia lasiesineitä. Tämän museon lisäksi kadun toisella puolella oli väliaikainen näyttely "Rom am Rhein". Siellä esiteltiin suunnilleen samoja aiheita kuin Kölnin pysyvässä museossa, mutta näyttely ei ollut lainkaan yhtä hyvin toteutettu. Kiinnostavia esineitä oli paljon, mutta näyttelyltä tuntui puuttuvan punainen lanka, ja näyttelyn osat jäivät irrallisiksi laajemmasta kontekstista. Olin kuitenkin tyytyväinen päivän museovierailujen saldoon. Kiersin vielä lopuksi kaupungilla katsomassa joitain historiallisia kohteita kuten roomalaista katukiveystä, akveduktin palan ja vanhoja kaupunginmuureja.

Roomalaisia lasiesineitä, Römisch-Germanisches Museum, Köln.

Kölnistä lähdin lauantai-iltana kohti Kööpenhaminaa. Luvassa oli noin 12 tunnin junamatka yön yli ilman makuupaikkaa. Olin varustautunut eväillä ja monella jaksolla tv-sarjoja. Junamatka sujui muuten ilman yllätyksiä, mutta ihmettelin hieman puolentoista tunnin pysähdystä ennen Tanskan rajaa. Syynä oli ilmeisesti se, ettei junan haluttu saapuvan Kööpenhaminaan aamuyöstä vaan vasta seitsemän aikaan aamulla. Tanskan rajalla juna pysähtyi passintarkastusta varten ja rajaviranomaiset nousivat junaan. Meidän vaunussamme oli perhe kahden pienen lapsen kanssa, eikä heillä ollut esittää passeja, joten heidät määrättiin ulos junasta. Heille luvattiin yöpaikka, ja he saisivat jatkaa matkaa, kun matka-asiakirjat olisi saatu tarkastettua.

Aikaisin sunnuntaiaamuna saavuin Kööpenhaminaan. Olin varannut hotellin aivan aseman vierestä. Jätin tavarani vastaanottoon, maksoin itseni hotellin aamiaiselle ja lähdin sitten kohti Kööpenhaminan Glyptotekiä. Olin ovella odottamassa jo hieman ennen museon aukeamista, joten pääsin ensimmäisten joukossa sisään.

Odottamassa museon aukenemista.

Glyptotekin veistoskokelmia.

Olin pitkään haaveillut vierailusta Glyptotekissä, jossa on hieno kokoelma kreikkalaisia ja roomalaisia veistoksia. Museo on tunnettu myös veistoksista tehdyistä jäljennöksistä, jotka on pyritty maalaamaan samalla tavalla värikkäästi kuin veistokset alun perin oli antiikin aikana maalattu. Nämä värikkäät kopiot jakavat mielipiteitä, mutta edustavat tiettävästi veistosten alkuperäistä värimaailmaa. Museossa sattui olemaan samana päivänä myös konsertti, jossa jousikvartetti soitti Mozartin ja Brahmsin musiikkia.

Muutama esimerkki veistoksista ja niiden värillisistä kopioista:

Kööpenhaminasta jatkoin maanantaiaamuna Tukholmaan, jonne saavuin iltapäivällä. Kävelin tavaroineni Gamla Staniin, jossa tein muutamia ostoksia. Olin ajatellut käydä Fotografiska Museetissa, mutta olin lopulta niin väsynyt ja aikaa oli niin niukasti, että kävelin vain suoraan Viking Linen terminaaliin odottamaan Viking Gloryn lähtöä. Olin perillä Turussa tiistaiaamuna 6.9.

Laiva saapumassa Turun satamaan.

Niin päättyi matkani Roomasta Suomeen ja vuoden mittainen stipendikauteni Suomen Rooman-instituutissa. Nyt olen jo ehtinyt asettua vanhaan asuntooni ja aloittanut työt Turun yliopistolla työsuhteisena väitöskirjatutkijana. Tutkimukseni jatkuu näissä merkeissä seuraavat pari vuotta. Vuosi Roomassa oli antoisa, mutta nyt tuntuu hyvältä olla kotona taas.

Viimeinen etappi: Förillä joen toiselle puolelle.

Kaikki kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.

Lue lisää

17.8.2022

Konferenssi Veronassa – historiaa, puoskareita ja piirtokirjoituksia

Osallistuin elokuun alussa kulttuurihistorian konferenssiin Veronassa. Tämä oli ensimmäinen iso kansainvälinen konferenssini ja kaikin tavoin hauska ja inspiroiva kokemus. Konferenssin anti oli kiinnostavaa, Verona oli upea, säät suosivat (vaikka olikin kuuma) ja seura oli erinomaista. Tässä muutamia kohokohtia viikon varrelta.

Verona

Saavuin Veronaan suoraan kesälomalta Suomesta maanantaina 1.8. Olimme varanneet muutamien muiden suomalaisten kanssa majoituksen koko viikoksi paikallisesta opiskelija-asuntolasta, joka oli lähellä Veronan yliopistoa ja erittäin mukava, siisti ja edullinen. Konferenssi kesti tiistaista perjantaihin, joten aikaa jäi myös Veronaan tutustumiselle.

Konferenssin parhaat panelistit: minä, Saara, Juha ja Jasmin.

Olimme valmistelleet yhteisen paneelin yhdessä Juha Isotalon, Saara Kauppisen ja Jasmin Lukkarin kanssa. Esitelmämme käsittelivät antiikin ajan uskomuksia barbaareista, poliitikoista, lääkäreistä ja magian harjoittajista (konferenssin ohjelma, esitelmien abstraktit). Paneelimme herätti runsaasti keskustelua, ja lopulta keskustelu oli pakko lopettaa kesken, koska aika oli lopussa ja aulassa odotti kuohuviinitarjoilu. Oma esitelmäni käsitteli roomalaisten ennakkoluuloja lääkäreistä (esitelmän diat). Esitelmä sujui hyvin, ja sain hyvää palautetta ja oivallisia vinkkejä jatkotutkimusta ajatellen. Kirjoitan lääkäreihin liittyvistä ennakkoluuloista joskus erillisen blogipäivityksen.

Ote esitelmästäni (kuva: Juha Isotalo)

Paneelimme oli heti tiistain ensimmäisessä sessiossa, joten loppuviikon saimme vain nauttia muiden esitelmistä. Kuuntelin itse esitelmiä mm. kulkutaudeista, keskiajan teologiasta, klassisen Ateenan julkishallinnosta ja myöhäisantiikin mysteereistä. Konferenssin aikana tutustuin tutkijoihin mm. Iso-Britanniasta, Kanadasta, Italiasta, Saksasta, Romaniasta ja tietenkin Suomesta. Iso osa konferenssin esitelmistä oli suomalaisten tutkijoiden pitämiä. Muutama näistä oli etänä, mutta ainakin 20 suomalaista osallistui konferenssiin paikan päällä. Koko konferenssin osallistujamäärä oli arviolta 70–80 tutkijaa, joten suomalaisten panos oli merkittävä.

Virallinen konferenssi-illallinen

Konferenssiohjelman lisäksi meillä oli aikaa tutustua Veronaan. Nautimme kaupungin ravintoloista ja baareista ja kiersimme kaupungin nähtävyyksiä. Erityinen kohokohta oli Aida-ooppera Veronan areenalla eli roomalaisessa amfiteatterissa, joka on poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja edelleen käytössä. Olin vaikuttunut sekä oopperasta että areenasta. Olimme hankkineet halvat liput, joten istuimme areenan alkuperäisillä kivipenkeillä kuten yleisö antiikissa. Oli huikeaa ajatella, että roomalaiset istuivat aikoinaan samassa paikassa viihteen äärellä. Onneksi ohjelmassa oli kuitenkin oopperaa eikä julkisia teloituksia ja gladiaattori- ja eläintaisteluita.

Aida-ooppera Veronan areenalla

Ehdimme käydä myös parissa arkeologisessa museossa. Ensin tutustuimme Veronan roomalaiseen teatteriin ja sen yhteydessä olevaan museoon, jossa kerrotaan Veronan roomalaisaikaisesta historiasta. Teatteria käytetään yhä kesäkaudella. Tämä tosin tarkoittaa, että teatterin jäänteistä näkee kovin vähän katsomon ja lavan alta.

Veronan roomalainen teatteri on yhä käytössä kesäisin.

Museoon on koottu suuri määrä roomalaisia piirtokirjoituksia, joista erityisesti olin kiinnostunut. Yksi erikoisimmista oli varoitus olla kakkaamatta hautakivien väliin tai muuten häpäistä hautoja. Näin tekeviä uhataan sokeutumisella.

Stercus intra cippos qui fecerit aut
violarit nei luminibus fruatur.

Minä ja piirtokirjoitukset :)
(kuva: Saara Kauppinen)

Piirtokirjoituksista saimme nauttia myös Museo Lapidario Maffeianossa, joka perustuu 1675–1755 Veronassa eläneen Scipione Maffein kokoelmiin. Museossa on piirtokirjoituksia eri puolilta antiikin Kreikkaa ja Roomaa ja eri aikakausilta. Kokoelmaan kuului perinteisten kunnia- ja hautapiirtokirjoitusten lisäksi muun muassa hevosen hautakivi 100-luvulta jaa.

Museo Lapidario Maffeiano
(kuva: Jasmin Lukkari)

"Sinä joka olit lintuja ja tuulia nopeampi,
et enää laidunna Etrurian tai Sisilian
laitumilla vaan tässä haudassa"
(CIL V 4512)

Kävimme useissa kirkoissa kuten Veronan tuomiokirkossa, San Fermossa ja Sant'Anastasiassa. Upeaa arkkitehtuuria ja taidetta oli riittämiin, mutta minun huomioni kiinnittivät monenlaiset seinäraapustukset kirkoissa. En ole näiden aikakausien ekspertti, mutta käsialojen ja sisällön perusteella uskoisin useiden raapustusten olevan keskiajalta tai uuden ajan alusta eikä nykyturistien töhertelyä. Esimerkiksi Sant'Anastasiassa oli Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä seinämaalaus, johon oli kirjoitettu ja piirretty kaikenlaista. Löysin joukosta päiväyksiä 1400-luvulta ja Ave Maria-tervehdyksiä. Ainakin osa raapustuksista näyttäisi siis olevan Marialle osoitettuja rukouksia, kuten seinämaalauksen kuva-aiheeseen sopii.