Haastattelu Ylen Elävä historia -sarjan jaksossa "Herjausten ikiaikainen historia"

Toimittaja Riikka Suikkari haastattelee minua Ylen Elävä historia -podcastin jaksossa "Herjausten ikiaikainen historia – antiikin ajan härskit graffitit ja pilkkarunot". Keskustelemme antiikin Rooman hävyttömistä kirjoituksista ja roomalaisia herjauksia käsittelevästä tutkimuksestani. Jakso on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Aiemmin tutkimuksestani on kirjoittanut mm. Suomen Kuvalehti. Voit lukea roomalaisista herjauksista myös näistä blogikirjoituksista:

• Herjauksia Pompejin seinäkirjoituksissa
• Ars vituperandi – roomalainen herjaamisen taito
• Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä
• Roomalaisia herjauksia: impotenttejä miehiä ja himokkaita naisia
• Pompejissa tutkimassa hävyttömiä seinäkirjoituksia
• Herjauksia Pompejin seiniltä

X-viestipalvelussa jakamiani esimerkkejä roomalaisista herjauksista löydät aihetunnisteella #RoomalainenHerjaus.

Lue lisää

Konferenssimatka: ennakkoluuloja, falloksia ja viihdettä

Osallistuin huhtikuussa Cambridgessa järjestettyyn antiikintutkimusta käsittelevään konferenssiin yhdessä neljän muun suomalaisen tutkijan kanssa. Olimme viime kesänä suunnilleen samalla porukalla kulttuurihistorian konferenssissa Veronassa ja halusimme jatkaa yhteistyötämme. Huomasimme pian Veronan konferenssin jälkeen hakuilmoituksen Cambridgen konferenssista. Pyysimme mukaan pari tutkijaa lisää ja laadimme ehdotukset kahdesta esitelmäpaneelista, jotka käsittelivät ennakkoluulojen ja toiseuden merkitystä antiikissa. Meidät hyväksyttiin mukaan konferenssiin ja saimme kukin sen verran matka-apurahoja, että saatoimme matkustaa konferenssiin 21.–23.4.2023. Kiitos erityisesti Suomen Britannian ja Irlannin instituutille, joka myönsi kullekin meistä TelepART-apurahan. Konferenssin ohjelma löytyy tästä linkistä. Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.

Löydätkö suomalaisedustajat konferenssiväen joukosta?
(kuva: Zoe Audra)

Konferenssin järjesti Classical Association, joka on edistänyt kreikkalais-roomalaiseen antiikkiin liittyvää opetusta ja tutkimusta Britanniassa jo 120 vuoden ajan, yhteistyössä Cambridgen yliopiston klassillisen tiedekunnan kanssa. Konferenssiin osallistui arviolta noin 500 tutkijaa ja opettajaa, eli kyse oli varsin suuresta tapahtumasta. Esitelmiä oli viikonlopun aikana tarjolla useina rinnakkaisina sessioina, joista täytyi valita kiinnostavimmat. Mieleeni jäi erityisesti heti konferenssin alussa kuulemani esitelmä Cambridge Greek Lexicon -sanakirjasta. Aihe ei kuulostanut kovin jännittävältä, mutta emeritusprofessori James Diggle kertoi sanakirjan vaiheista ja toimitusprosessista niin elävästi ja hauskasti, että nautin esitelmästä valtavasti. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, että aiheesta kuin aiheesta voi saada kiinnostavan, kun asia esitetään oikealla tavalla.

Emeritusprofessori James Diggle luennoi
Cambridge Greek Lexicon -sanakirjasta.

Minun, Jasminin ja Marian paneelin vuoro oli heti ensimmäisenä päivänä. Esitelmämme käsittelivät stereotypioita roomalaisten ja muiden kansojen välillä. Itse esitelmöin siitä, miten Martialiksen satiiriset runot heijastelevat roomalaisten ennakkoluuloja kreikkalaisia kohtaan (esitelmän diat). Esitelmämme saivat hyvän vastaanoton ja herättivät runsaasti keskustelua. Onnistuneiden esitelmien jälkeen oli mukava nauttia konferenssista kuulijan roolissa. Lauantaiaamuna oli Juhan, Saaran ja brittivahvistuksemme Eddien paneelin vuoro. Heidän paneelinsa käsitteli toiseutta kreikkalaisten näkökulmasta hyvin ansiokkaasti.

Paneelimme: Maria Jokela, Jasmin Lukkari ja minä.
(kuva: Cédric Scheidegger Lämmle)

Esitelmöin Martialiksesta ja roomalaisten
ennakkoluuloista kreikkalaisia kohtaan.
(kuva: Juha Isotalo)

Juha Isotalon, Saara Kauppisen ja Eddie Jonesin esitelmäpaneeli.

Ohjelmallisen annin lisäksi konferenssin aikana oli mahdollista tutustua muun muassa klassillisen tiedekunnan omaan arkeologisen museoon sekä Cambridgen Fitzwilliam Museumiin, jossa järjestettiin cocktail-vastaanotto Classical Associationin 120-vuotisjuhlan kunniaksi. Tutustuin konferenssin aikana moniin tutkijoihin, ja joidenkin kanssa tuli puhetta yhteisistä tutkimusintresseistä, joista voisi tulevaisuudessa kehitellä jonkinlaista yhteistyötä. Tapasin myös joitain vanhoja tuttuja, joihin olen tutustunut aiemmissa konferensseissa tai Suomen Rooman-instituutissa asuessani. Vähitellen tämä kansainvälinenkin tutkijayhteisö alkaa tuntua omalta ja jopa jossain määrin tutulta.

Klassillisen tiedekunnan arkeologinen museo,
jonka kokoelma koostuu monenlaisista kipsikopioista.

Fitzwilliam Museum

Cocktail-vastaanotolla saimme kierrellä tutustumassa museon kokoelmiin.

En ole aiemmin käynyt Cambridgessa, joten käytin aikaa myös kaupunkiin tutustumiseen. Upeita vanhoja college-rakennuksia näkyi joka puolella. Vierailin King's Collegessa, jonka kappeliksi kutsuttu kirkko muistuttaa ennemminkin goottilaista katedraalia, ainakin suomalaisen turistin silmiin. Kirjakauppoja oli paljon, mutta matkatavaroihini ei mahtunut kovin montaa opusta. Hieman jäi harmittamaan, etten ostanut yhdessä antikvariaatissa näkemääni Martialiksen runojen editiota 1800-luvun alusta. Se ei olisi tutkimuskäytössä kovin hyödyllinen, mutta olisi ollut komea lisä Martialis-kirjojeni joukkoon.

King's College

King's College Chapel

Cam-joki

Viikonlopun jälkeen matkustimme sateiseen Lontooseen, jossa olimme päättäneet viettää pari päivää konferenssin jälkeen. Maanantaina kolusimme melkein koko päivän British Museumia. Olen käynyt siellä pari kertaa aiemminkin, mutta minulta oli vielä näkemättä paljon sellaisia esineitä, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt huomita ja joiden nyt tiesin liittyvän väitöskirjatutkimukseeni. Olin etukäteen ottanut selvää museon kokoelmista ja kiersin museota tiettyjä esineitä etsien. Erityisesti minua kiinnostivat kuvaukset miehistä ja naisista, vieraista kansoista ja eri ammateista kuten näyttelijöistä, gladiaattoreista ja lääkäreistä. Visuaalisia esityksiä näistä löytyy muun muassa veistoksista, maalauksista ja pienistä koriste-esineistä. Myös monet sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kuvaukset kuten fallokset ja Priapos-veistokset olivat listallani. Tässä muutamia löytöjä museon kokoelmista:

Suorastaan inhorealistinen kuvaus vanhasta naisesta.

Öljylamppu, jossa on kuvaus krokotiilin selässä falloksen päälle istuvasta naisesta.
Museon tietojen perusteella ehkä karikatyyri Cleopatra VII:stä.
(kuva: British Museum Collections)

Öljylamppu, jonka reliefissä on satiirinen kuvaus kirurgisesta toimenpiteestä.
Lääkäri pitelee potilaan penistä pihdeillä alasimen päällä ja vasara odottaa vieressä.
(kuva: British Museum Collections)

Nk. Warren Cup; hopeinen pikari, johon on
kuvattu miesten välisiä eroottisia kohtauksia.

Leikkiviä satyyrejä.

Kultaisia fallos-sormuksia, jotka niiden koosta päätellen
oli tarkoitettu lapsille luultavasti suojaksi pahoilta voimilta.

Priapos-jumalaa esittävä pronssinen tuulikello.

Lontoon vierailuun mahtui hieman viihdettäkin. Maanantai-iltana näin Hamilton-musikaalin, joka oli yllättävän hieno kokonaisuus historiallista aihetta ja rap-musiikkia yhdistävässä toteutuksessaan. Pidin siitä todella paljon. Tiistaiaamuna ehdimme vielä käydä aurinkoisella kävelyllä Kensington Gardenin puistossa ennen lentokentälle lähtöä. Illalla lensimme takaisin Suomeen.

Hamilton-musikaali

Juha ja Kensingtonin kirsikat

Malja onnistuneelle konferenssireissulle!

Tästä tutkijaporukasta on tullut tärkeä monella tavalla, ei vähiten siksi, että meillä on aina hauskaa yhdessä. Myös jaetut tutkimusintressit yhdistävät meitä, ja akateemista kunnianhimoakin löytyy. Kotimatkan aikana ehdimme Saaran ja Marian kanssa jo miettiä, mihin konferenssiin seuraavaksi lähtisimme. Vai järjestäisimmekö kenties oman seminaarin tai workshopin, jossa voisimme jatkaa keskustelua tutkimusaiheistamme?

Suomalaistutkijoiden edustus konferenssissa:
minä, Jasmin Lukkari, Juha Isotalo, Maria Jokela ja Saara Kauppinen.

Lue lisää

Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä

Antiikin roomalaisilla oli monenlaisia ja usein ristiriitaisia näkemyksiä lääkäreistä. Lääketieteen alan kirjoittajat yleensä ylistivät lääkäreiden taitoja ja oppineisuutta, kun taas muissa lähteissä lääkäreitä kuvattiin usein epärehellisiksi, epäpäteviksi ja kuolettavan vaarallisiksi puoskareiksi. Esittelen muutamia yleisimpiä lääkäreihin liitettyjä käsityksiä roomalaisissa ei-lääketieteellisissä kirjoituksissa kuten Plinius vanhemmalla, Martialiksella, piirtokirjoituksissa ja graffitoissa. Ensin on kuitenkin paikallaan muutama sana antiikin lääketieteestä taustaksi näille uskomuksille.

Lääketiede antiikin Roomassa

Perinteinen roomalainen lääketiede – ennen kreikkalaisten teorioiden omaksumista – perustui luonnonmukaisiin hoitoihin, joita tekivät perheenjäsenet, eivät ammattilääkärit. Perheen pää, paterfamilias, oli vastuussa perhekuntansa hyvinvoinnista. Kreikkalaisia lääkäreitä alkoi saapua Roomaan vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua. He toivat mukanaan uusia teorioita, jotka vähitellen omaksuttiin osaksi roomalaista lääketiedettä. Monet roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten vaikutusta kohtaan, mutta kreikkalaiset lääkärit hyväksyttiin lopulta, erityisesti ylempien yhteiskuntaluokkien parissa.

Lääkäri hoitaa Aineasta.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Ihmisen fysiologiasta ja sairauksien hoidosta oli useita kilpailevia teorioita. Yksi tunnetuimmista oli ruumiinnesteiden tasapainoon perustuva humoraalioppi. Myös sellaisten seikkojen kuin ruokavalion, lämmön ja ilmaston ajateltiin vaikuttavan ihmisen terveyteen. Lääkärin tehtävä oli antaa diagnoosi ja määrätä sopiva hoito. Tavallisimpiin hoitoihin kuuluivat erilaiset ruokavaliot, kylmät ja kuumat kylvyt, suonen iskeminen ja oksentaminen ruumiinnesteiden tasapainon palauttamiseksi, sekä lääkkeet, yrtit, loitsut ja kirurgiset toimenpiteet. Monet näistä hoidoista olivat tehottomia ja jopa vaarallisia potilaille. Hoitoa haettiin myös parantamisen jumalten kuten Asklepioksen pyhäköistä ja magiasta esimerkiksi taikajuomien ja amulettien muodossa. Antiikista on säilynyt suuri määrä votiivilahjoja, joita annettiin kiitokseksi jumalille parantumisesta.

Parantuneita ruumiinjäseniä kuvaavia votiivilahjoja.
(Bolognan arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Lääketieteen harjoittajia oli monenlaisia. Useimmat lääkärit olivat kreikkalaisia ja yleensä alemmista yhteiskuntaluokista. Kreikkalaiset lääkärit olivat oppineimpia, mutta oli monia muita, joiden ammattitaito perustui käytännöllisempään kokemukseen kuten kirurgeja, kätilöitä ja kasveilla parantajia. Kaikista näistä voitiin käyttää latinan sanaa medicus, vaikka usein sillä viitattiin erityisesti kreikkalaisiin oppineisiin lääkäreihin.

Kätilöä kuvaava reliefi.
(Isola Sacra, kuva: Joonas Vanhala)

Antiikin Roomassa ei ollut vakiintunutta lääketieteen koulutusta eikä pätevyysvaatimuksia. Kuka tahansa saattoi kutsua itseään lääkäriksi. Tämä näkyi luonnollisesti hoitojen laadussa. Toisaalta antiikista tunnetaan monia lääkäreitä, jotka olivat erikoistuneet esimerkiksi silmä-, korva- tai hammassairauksiin, mikä kertoo omistautumisesta tietylle lääketieteen alalle.

Lääketieteelliset välineet osoittavat, että roomalaiset lääkärit tunsivat erilaisia käytännön hoitoja: katetrin asettaminen virtsaamisen helpottamiseksi, sairaan kudoksen kauterointi, hampaiden poistaminen ja eräiden yksinkertaisten kirurgisten toimenpiteiden suorittaminen kuten kaihin poistaminen silmästä.

Pompejista löytyneitä lääketieteellisiä välineitä.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Cato vanhempi: kreikkalaiset lääkärit yrittävät tuhota roomalaiset

Yksi varhaisimmista lääkäreihin liittyvistä kannanotoista on peräisin Cato vanhemmalta. Hän kannatti perinteisiä roomalaisia arvoja ja käytäntöjä, ja oli epäluuloinen kreikkalaisten vaikutuksesta Roomassa. Kreikkalaisista ja heidän lääketieteestään hän totesi näin:

Heidän [kreikkalaisten] heimo on erityisen kelvoton ja oppimaton, ja usko tätä kuin tietäjän sanaa: kun tuo kansa jakaa kirjallisuuttaan, turmelee se kaiken, ja vielä varmemmin, jos he lähettävät tänne lääkärinsä. He ovat vannonneet murhaavansa kaikki muukalaiset lääketieteellään, ja tämän he tekevät maksusta, jotta heitä uskottaisiin ja heidän olisi helpompi tuhota meidät. (Sitaatti Catolta; Plinius vanhempi, Naturalis historia, 29,7)

Caton kaksi keskeistä syytöstä oli, että kreikkalaiset lääkärit halusivat vahingoittaa potilaitaan ja että he vaativat rahaa vastineeksi palveluistaan. Nämä ajatukset toistuvat uudestaan ja uudestaan myös myöhemmissä roomalaisissa lähteissä. Caton näkemys johtui hänen yleisestä epäluulostaan kreikkalaisia ja heidän kulttuuriaan kohtaan, joiden hän ajatteli turmelevan roomalaisen yhteiskunnan.

Plinius vanhempi: epärehellisiä, ahneita ja vaarallisia lääkäreitä

Toisen tunnetun polemiikin kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan kirjoitti Plinius vanhempi. Hänen kuvauksensa heijastaa monia uskomuksia ja ennakkoluuloja, joita roomalaisilla oli, ja on samoilla linjoilla Caton kanssa kuvatessaan kreikkalaisia lääkäreitä vaarallisiksi ja murhanhimoisiksi.

He [lääkärit] hankkivat oppinsa vaarantaen meidät ja tekevät kokeita meidän kuolleilla ruumiillamme. Vain lääkäri voi tappaa saamatta minkäänlaista rangaistusta. (Plinius 29,8)

Siinä missä Cato piti kreikkalaisia lääkäreitä yksinkertaisesti pahantahtoisina, Plinius näki lääkäreiden toiminnalle selkeän motiivin: saada uutta tietoa lääketieteellisten kokeiden kautta.

Plinius syytti lääkäreitä myös myrkyttämisestä, juonittelusta ja aviorikoksista:

Sillä mikä olisi otollisempi tilaisuus myrkytyksille, tai mistä löytyisi enemmän juonittelua testamenteista? Aviorikoksiakin tapahtuu jopa keisareiden lähipiirissä... (Plinius 29,8)

Hän piti lääkäreitä ahneina ja rahanhimoisina:

Voisinko olla mainitsematta heidän ahneuttaan, heidän saaliinhimoisia kauppojaan toisten ihmisten kohtalon ollessa kyseessä, hintoja, joita he pyytävät hoidoistaan, maksuja kuoleman aiheuttamisesta… (Plinius 29,8)

Pliniuksen mukaan lääkärit vahingoittivat potilaitaan tarkoituksella oman etunsa vuoksi. Tällä saattaa olla todellisuuspohjaa ottaen huomioon monet kuvaukset roomalaisissa lähteissä lääkäreistä, jotka juonittelivat potilaitaan vastaan, erityisesti ylhäisissä ja keisarillisissa kodeissa.

Plinius mainitsee lopuksi vielä lääkäreiden osaamattomuuden:

Se on ilmiselvästi pelkkää teeskentelyä ja vastenmielistä tiedoilla pullistelua. Eivätkä he itsekään tiedä, mitä tekevät… (Plinius 29,8)

Samoin kuin Cato Plinius vastusti kreikkalaisia lääkäreitä johtuen hänen yleisestä ennakkoluulostaan kreikkalaisia kohtaan. Vaikuttaa siltä, että monet yläluokkaiset roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten turmelevaa ja perinteisistä roomalaisista arvoista poikkeavaa vaikutusta kohtaan vielä ensimmäisellä vuosisadalla jaa.

Tämä vastenmielisyys kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan näyttää vaikuttaneen myös kansanomaisempiin kirjallisuuden muotoihin kuten roomalaiseen komediaan ja satiiriin. Näissä genreissä paino ei ole yhtä vahvasti lääkäreiden kreikkalaisuudessa, mutta tämä pohjavire näyttää silti säilyvän. Näissä pilkkaavissa kuvauksissa huomio kiinnittyy erityisesti lääkäreiden epäpätevyyteen ja vaarallisuuteen heidän potilaitaan kohtaan.

Martialis: epäpäteviä ja tappavia lääkäreitä

Yksi tuotteliaimmista satiiristen runojen kirjoittajista oli Martialis, joka kirjoitti lukuisia epigrammeja nimenomaan lääkäreistä. Tässä runossa lääkäri ja hänen oppilaansa tekevät lähinnä vahinkoa potilaalleen:

Olin hieman voimaton, mutta sinä, Symmachus, tulit heti luokseni sadan oppilaan kanssa. Sata pohjatuulen jäätämää kättä kosketti minua. Minulla ei ollut kuumetta, Symmachus, mutta nyt on. (Mart. 5,9)

Useat lääkärit Martialiksen runoissa onnistuvat tappamaan potilaansa. Äärimmäinen esimerkki on tämä runo, jossa pelkkä lääkärin näkeminen unessa riittää tappamaan miehen:

Andragoras kylpi kanssamme, söi iloisena aterian – aamulla mies löytyi kuolleena. Kysytkö, Faustinus, syytä näin nopeaan kuolemaan? Hän oli unessa nähnyt lääkäri Hermocrateen. (Mart. 6,53)

Lähes kaikilla lääkäreillä Martialiksen runoissa on kreikkalainen nimi. Tämä saattaa johtua pelkästään siitä, että useimmat lääkärit hänen aikanaan olivat syntyperältään kreikkalaisia, mutta taustalla saattoivat vaikuttaa myös vanhat ennakkoluulot. Martialiksen runojen fokus ei kuitenkaan ole niinkään lääkäreiden kreikkalaisuudessa kuin heidän epäpätevyydessään ja kyseenalaisessa moraalissaan.

Se, että tällainen lääkäreiden herjaaminen ei johtunut vain ennakkoluuloista kreikkalaisia kohtaan, käy selvästi ilmi, kun Martialiksen runoja verrataan kreikkalaisiin epigrammeihin, joissa monet samoista teemoista toistuvat. Epäpätevä lääkäri onnistuu tappamaan potilaansa tässä naurettavan liioitellussa kuvauksessa:

Sokles lupasi suoristaa koukkuselkäisen Diodoroksen selän. Hän asetti kolme suurta neljän jalan levyistä kiveä tämän selän päälle. Hän murskautui kuoliaaksi, mutta hänestä tuli suorempi kuin seiväs. (Greek Anthology 11,120)

Aivan kuten Martialiksen runossa, jossa potilas kuoli nähtyään lääkärin unessa, seuraavassa runossa pelkkä lääkärin nimen muistaminen riittää tappamaan miehen:

Feidon ei puhdistanut minua hoidoilla eikä edes koskenut minuun, mutta kuumeisena muistin hänen nimensä ja kuolin. (Greek Anthology 11,118)

Tämä runo on esimerkki usein toistuvasta ahneiden ja varastavien lääkäreiden teemasta:

Rodon poistaa lääkkeillä spitaalin ja tuberkuloosin. Kaiken muun hän poistaa [= varastaa] jopa ilman lääkkeitä. (Greek Anthology 11,333)

Lääkäreiden pilkkaamisesta oli selvästikin tullut kirjallinen topos, jota hyödynnettiin niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessa kirjallisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Yllä siteeratut kreikkalaiset epigrammit olivat suunnilleen Pliniuksen ja Martialiksen ajalta eli ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta jaa. Kreikkalaisten epigrammien kokoelmaan kuuluu kuitenkin vastaavia runoja myös aiemmilta vuosisadoilta.

Cicero: positiivisia mainintoja lääkäreistä

Kaikki maininnat lääkäreistä roomalaisissa lähteissä eivät kuitenkaan ole negatiivisia. Lääkäreitä muisteltiin myös hyvällä kuten Cicero kirjeessään, jossa hän valittelee erään lääkärinsä kuolemaa:

Kuinka huonosti Alexiolle on käynyt! Et uskokaan minkälaista murhetta tämä on minulle aiheuttanut – – Ikävöin hänen kiintymystään minua kohtaan, hänen lempeyttään ja ystävällisyyttään. On toinenkin seikka: eikö meidänkin olisi syytä pelätä, kun tällainen tauti yhtäkkiä kukistaa tavoiltaan niin kohtuullisen miehen ja erinomaisen lääkärin? (Cicero, ad Atticum 15,1,1)

Toisessa kirjeessä Cicero suosittelee erästä lääkäriä ystävälleen:

Suosittelen sinulle erityisesti Glycoa, Pansan lääkäriä, joka on naimisissa ystäväni Achilleuksen sisaren kanssa. – – Sitä paitsi hän on vaatimaton ja rehellinen mies, jota ei oma etu ajaisi rikosta tekemään. (Cicero, ad Brutum 1,6,2)

Cicero on tietoinen yhdestä tavallisimmista syytöksistä lääkäreitä kohtaan eli heidän taipumuksensa rikoksiin rahallista korvausta vastaan. Muissa yhteyksissä Cicero esittää lääkäreistä samanlaisia syytöksiä kuin Cato, Plinius ja Martialis.

Piirtokirjoitukset: lääkäreiden ylistystä ja syytöksiä

Monissa roomalaisissa piirtokirjoituksissa mainitaan lääkäreitä, erityisesti hautausten yhteydessä. Nämä piirtokirjoitukset kertovat Rooman kirjallisten piirien ulkopuolella vaikuttaneiden sosiaaliluokkien ajatuksista ja asenteista. Useita näistä piirtokirjoituksista tekivät vapautetut orjat itselleen tai muille vapautetuille. Piirtokirjoituksissa sekä ylistetään että moititaan lääkäreitä.

Tämän votiivipiirtokirjoituksen teetti roomalainen upseeri Ulpius kiitokseksi parantamisen jumalille. Hän ylistää siinä lääkäriä nimeltä Lucius Julius Helix:

CIL VI 19
(Kuva: Catolog dei Musei Vaticani)

Omistettu Aesculapiukselle ja Hygialle. Marcus Ulpius Honoratus, ratsuväenupseeri, on toimittanut uhrin kiitokseksi jumalille oman, läheistensä ja Lucius Julius Helixin – lääkärin, joka uskollisesti huolehti minusta jumalten säädösten mukaan – terveyden johdosta. (CIL VI 19, Rooma, 131–179 jaa.)

Toinen piirtokirjoitus, kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, kertoo lääkäristä, joka ylistää itseään. Tämä ei ollut epätavallista hautapiirtokirjoituksissa. Nimestä päätellen Claudius oli luultavasti vapautettu orja. Piirtokirjoituksen teetti ehkä Claudius itse ennen kuolemaansa tai joku muu.

IGUR III 1247
(Kuva: Ashmolean Museum, University of Oxford)

Minä, lääkäri Claudius Agathemeros, joka nopeasti opin parannuskeinon kaikenlaisiin vaivoihin, lepään tässä. Tämä muistomerkki on yhteinen minulle ja vaimolleni Myrtalelle. Olemme Elysionissa yhdessä oikeamielisten kanssa. (IGUR III 1247, Rooma, n. 50–100 jaa.)

Lääkärin ylistys ei ole odottamatonta parantamisen jumalille osoitetussa kiitoksessa, ja on suorastaan formulaarinen lääkärin omassa hautakirjoituksessa. Nämä piirtokirjoitukset kuitenkin osoittavat, etteivät lääkärit aina olleet vain halventavan kritiikin kohteina, vaan heitä voitiin muistella myös lämmöllä kuten Cicero kirjoittaessaan omista lääkäreistään.

Toisaalta piirtokirjoituksistakin löytyy negatiivisia mainintoja lääkäreistä. Muutamissa kirjoituksissa lääkärit muistetaan heidän tehottomista hoidoistaan kuten tässä:

CIL VI 68
(Kuva: Wikimedia Commons)

Felix Asinianus, papiston julkinen orja, uhrasi mieluusti valkoisen vasikan kiitokseksi Bona Dea Agrestis Feliculalle saatuaan näkönsä takaisin. Lääkärien hylkäämänä hän kymmenen kuukauden kuluttua parani emäntänsä lääkkeiden ansiosta... (CIL VI 68, Rooma, n. 1–30 jaa.)

Tässä toisessa lääkärit olivat tappaneet potilaansa:

CIL VI 37337
(Kuva: Corpus inscriptionum Latinarum, Archiv)

Manalan jumalille. Euhelpistus, vapautettu orja, joka myös on Manes, eli 27 vuotta, 4 kuukautta ja 11 päivää. Äkillinen kuolema riisti hänen parhaat vuotensa, tuo mitä viattomin sielu, jonka lääkärit leikkelivät ja tappoivat. Publius Aelius Peculiaris, keisarin vapautettu, [teki tämän] orjatoverilleen. (CIL VI 37337, Rooma, n. 101–150 jaa.)

Tällaiset piirtokirjoitukset noudattavat perinteisiä muotoja eivätkä välttämättä heijastele suoraan yleisiä asenteita, vaikka yksilölliset toiveet voitiin ottaa huomioon. Näiden lisäksi on syytä tarkastella myös roomalaisia seinäkirjoituksia, jotka olivat luonteeltaan spontaanimpia sekä sisällöltään että kirjoitustavoiltaan. Haasteena on kuitenkin se, että seinäkirjoituksissa mainitaan harvoin lääkäreitä ja usein vain ohimennen.

Seinäkirjoitukset: harvoja mainintoja lääkäreistä

Herculaneumista löytyi tämä tunnettu raapustus:

CIL IV 10619
(Kuva: Wikimedia Commons)

Apollinaris, lääkäri, keisari Tituksen orja, kakkasi täällä hyvin. (CIL IV 10619)

Tämä kuvaus on melko neutraali. Siinä voi nähdä herjaavaa sävyä, mutta silloinkin se liittyy ennemmin kakkaamiseen kuin siihen, että Apollinaris oli lääkäri.

Tässä Ostiasta löydetyssä graffitossa uhkaillaan lääkäreitä:

– – Kakkaa hyvin ja nussi lääkäreitä suuhun. (AE 1941,8)

Tämä on selvästi vihamielinen mielenilmaus lääkäreitä kohtaan, mutta emme tiedä mitään sen kontekstista tai kirjoittajan motiiveista.

Pompejista olen tunnistanut vain yhden seinäkirjoituksen, jossa mainitaan toista miestä lääkinnyt mies:

Pierus Celadus, keisarikultin pappi, hoiti Amandusta, Papiriuksen orjaa. (CIL IV 8810)

Sairaudet olivat yleisiä, mikä näkyy monissa pompejilaisissa graffitoissa. Seuraavassa kirjoituksessa pilkataan peräpukamista kärsivää henkilöä. Peräpukamien ajateltiin johtuvan anaaliseksistä.

CIL IV 1820
(Kuva: Varone 2012)

Chius, toivon että peräpukamasi hiertävät niin, että ne tulehtuvat pahemmin kuin aiemmin. (CIL IV 1820)

Muutamissa Pompejin graffitoissa, jotka muistuttavat kirouksia, kirjoittaja toivoo toiselle sairautta:

Toivon että sairastut. (CIL IV 2960)

Tervehdys Asbestus, saisit sairastua. (CIL IV 762)

Roomalaisissa seinäkirjoituksissa ei siis esiinny juuri lainkaan herjauksia lääkäreitä kohtaan. On vaikea sanoa, mistä tämä johtuu, kun roomalaisissa kirjallisissa lähteissä lääkäreiden pilkkaaminen on niin yleistä. Myös pienemmissä kaupungeissa kuten Pompejissa toimi lääkäreitä. Luontevin selitys lääkäreihin kohdistuvan herjaamisen vähyydelle on, että lääkärit eivät olleet kovin keskeinen osa tavallisten ihmisten elämää. Asiointi lääkärin luona on voinut olla melko harvinaista. Jos lääkärit lisäksi matkustivat eri puolilla tarjoamassa palveluitaan, herjojen kirjoittaminen heistä talojen seinille ei ollut kovin otollista. Lääkäreihin liittyi varmasti ennakkoluuloja myös kirjallisen eliitin ulkopuolella, mutta niitä ei tuotu esiin seinäkirjoituksissa.

Lääkäreiden herjaaminen näyttää olleen osa kirjallista ilmaisua ja ylempien yhteiskuntaluokkien puheenaihe, mutta ei kovin yleinen teema tavallisen kansan keskuudessa. Lääkäreihin liittyvä kritiikki roomalaisessa kirjallisuudessa liittyi ainakin osittain yleisiin ennakkoluuloihin kreikkalaisia ja heidän lisääntyvää vaikutustaan kohtaan Roomassa. Syytöksillä lääkäreiden huonoista ja vahingollisista hoidoista oli luultavasti todellisuuspohjaa, koska antiikin lääketieteelliset teoriat johtivat tehottomiin ja vaarallisiin hoitoihin. Lääkäreihin kohdistuvat negatiiviset uskomukset olivat yleisiä yläluokkaisissa piireissä, ainakin tietyn kirjallisen eliitin parissa, mutta laajemman yleisön kirjoittelu ei heijastele samanlaista pilkkaa.

---

Blogiteksti perustuu esitelmään "Popular beliefs about physicians in ancient Rome", jonka pidin elokuussa Veronassa kansainvälisen kulttuurihistorian yhdistyksen (ISCH) konferenssissa. Esitelmän powerpoint-diat löytyvät tästä linkistä.

Käännökset ovat omiani, ellei toisin mainita.

Piirtokirjoitusten lähteet:

AE = L’Année épigraphique

CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Inscriptiones parietariae Pompeianae Herculanenses Stabianae, Berlin, 1871–.

CIL VI = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 6, Inscriptiones urbis Romae Latinae, Berlin, 1876– 

IGUR = Inscriptiones Graecae urbis Romae

Varone 2012 = A. Varone, Titulorum graphio exaratorum qui in C.I.L. vol. IV collecti sunt, imagines, ”L’Erma” di Bretschneider, Roma 2012.

Lue lisää

Roomalaisia herjauksia: impotenttejä miehiä ja himokkaita naisia

Pidin pari viikkoa sitten esitelmän väitöskirjatutkimuksestani kansainvälisen arkeologisen järjestön AIAC:n tilaisuudessa Villa Lantessa. Esittelin tutkimustani ja nostin esille muutamia miehiin ja naisiin liittyviä ennakkoluuloja, joita Martialiksen runoissa ja Pompejin seinäkirjoituksissa esiintyy. Miehiä herjattiin usein esimerkiksi vanhoiksi ja seksuaalisesti kyvyttömiksi ja naisia vanhoiksi ja seksinhaluisiksi. Kokosin tähän blogitekstiin näitä esimerkkejä miehiin ja naisiin liittyvistä stereotypioista, joita esitelmässäni käsittelin.

Varoitus: sisältää seksuaalisia hävyttömyyksiä ja seksiin liittyvää kuvallista aineistoa Pompejista

Mainadia ja satyyriä esittävä fresko pompejilaisesta yksityistalosta (kuvituskuva) 

Yksi selkeimmistä vanhuuteen viittaavista piirteistä herjauksissa on kaljuus. Varsinkin Martialis tuo usein esille sekä miesten että naisten kaljuuden halutessaan korostaa heidän ikäänsä. Hän kirjoittaa esimerkiksi näin:

Voiteella sinä valehtelet itsellesi tukan, Phoebus, ja surkeaa kaljuasi peittävät maalatut kiharat. Päätäsi varten ei tarvitse parturia kutsua. Paremmin pystyy sinut ajelemaan sieni, Phoebus. (Mart. 6,57)

Marinus, keräilet harvoja hiuksiasi sieltä täältä, ja peität kiiltävän kaljusi lakeutta ohimoidesi kiharoilla. Mutta tuuli saa ne liikkeelle ja palaamaan paikalleen, ja niin paksut kiharat ympäröivät paljasta päälakeasi molemmilta puolilta. Voisi kuvitella Cydaan Hermeroksen seisovan Spendophoruksen ja Telesphoruksen välissä. Eikö olisi helpompi myöntää, että olet vanha mies, niin näyttäisit vihdoin yhdeltä mieheltä? Mikään ei ole rumempaa kuin karvainen kalju. (Mart. 10,83)

Marinuksen turhamaisuus vain korostaa hänen kaljuuttaan. (Hermeros oli ilmeisesti tunnettu kaljuudestaan, ja Spendophorus ja Telesphorus runsastukkaisia nuoria miehiä.)

Jos Ligeia on yhtä monta vuotta vanha kuin hänellä on hiuksia päässään, on hän kolmevuotias. (Mart. 12,7)

Runo päättyy epigrammille tyypilliseen yllätykseen, kun kaljuuntuvaa naista verrataan kolmevuotiaaseen. Mielikuvien välinen ristiriita lisää runon humoristisuutta.

Kaljuus tai harvahiuksisuus on toistuva piirre myös monissa Pompejista löytyneissä miehiä esittävissä karikatyyripiirroksissa.

Peregrinus (CIL IV 1810)

Rufus est, "tämä on rufus" (CIL IV 9226)

(CIL IV 10239)

Tässä vain muutama esimerkki. Pompejin seiniltä on löytynyt paljon enemmänkin kaljujen miesten kuvia. Sanallisia kaljuuteen viittaavia herjauksia olen löytänyt Pompejin seinäkirjoituksista vain yhden: "Romulus on kalju" (Romulus cal(v)os, CIL IV 5148). Alun perin tässä luki calos 'kaunis', mutta joku nokkela sielu lisäsi sanaan v-kirjaimen, jolloin kauneus vaihtui kaljuuteen. Eräässä graffitossa Epaphraa pilkataan karvattomaksi (Epaphra glaber est, CIL IV 1816), mutta tämä viittaa todennäköisesti ihokarvojen poistamiseen eikä kaljuuteen.

Suorat viittaukset vanhuuteen ovat muutenkin harvinaisia Pompejin seinäkirjoituksissa. Yksi tällainen on herjaus "Helenus on vanha homo" (Helene cina(ede) vetusc(ule), CIL IV 4206). Tässä vanhuus yhdistetään seksuaaliseen passiivisuuteen. Sana cinaedus viittaa anaaliseksissä penetraation kohteena olevaan mieheen. Eräässä toisessa seinäkirjoituksessa todetaan "vanhan selällään makaavan miehen kivekset peittävät perseen, vanhan selällään makaavan miehen..." (seni supino colei culum tegunt, seni supino, CIL IV 4488).

Miesten seksuaalista suorituskykyä herjataan myös muilla tavoilla. Martialis kirjoittaa hyvin suoraan impotenteista miehistä:

Sinulla on 30 poikaa ja yhtä monta tyttöä. Sinulla on vain yksi kulli, eikä se nouse. Mitäs teet? (Mart. 12,86)

Tuo Linuksen kiimainen kulli, joka on liiankin tuttu monille tytöille, on lakannut seisomasta. Kieli, pidä varasi! (Mart. 11,25)

Linuksen ainoa vaihtoehto on tyydyttää naisia kielellään, mikä oli häpeällisin kuviteltavissa oleva akti roomalaiselle miehelle. Siinä miehen ja naisen perinteiset seksuaaliset roolit kääntyivät päälaelleen.

Pompejissa ei ole mainintoja impotenteista miehistä, mutta heikkoon seksuaaliseen suoriutumiseen viitataan esimerkiksi seinäkirjoituksissa "Messius ei nussinut täällä mitään" (Messius hic nihil futuit, CIL IV 5187) ja "Iucundus panee huonosti" (Iucu(n)dus male c(h)ala(t), CIL IV 8715b). Yhdessä seinäkirjoituksessa herjataan Philerosta eunukiksi tai munattomaksi (Phileros spado, CIL IV 1826). Tekstin alle oli piirretty suurikullinen mies. Jos piirros liittyi tekstiin, oli herjaus ehkä tarkoitettu ironiseksi. Toisaalta piirros saattoi olla Phileroksen vastaus herjaukseen.

Ityfallinen mieshahmo piirrettynä Pompejin
basilikan seinälle (kuva: Varone 2012, 354)

Miesten miehisyyttä kyseenalaistetaan myös niissä monissa kirjoituksissa, joissa heitä haukutaan passiivisiksi homoseksuaaleiksi (cinaedus), pillunnuolijoiksi (cunnilingus) ja kullinimijöiksi (fellator). Tällaisia solvauksia on seinäkirjoituksissa paljon.

Vanhuus on toistuva teema myös herjauksissa naisia kohtaan, Martialiksella esimerkiksi näissä runoissa:

Afralla on isiä ja äitejä, mutta häntä itseään voidaan kutsua kaikkien isien ja äitien esiäidiksi. (Mart. 1,100)

Caerellia sanoo olevansa vanha nainen, vaikka on vasta tyttö. Gellia sanoo olevansa tyttö, vaikka on vanha akka. Kumpaakaan ei voi sietää, Collinus: toinen on naurettava ja toinen inhottava. (Mart. 4,20)

Pompejin seinäkirjoituksista olen löytänyt vain yhden selvän viittauksen vanhaan naiseen, "Erotarin on kateellinen vanha ämmä" (Erotarin vetula selotia, CIL IV 9945). Tämä stereotypia ei siis ollut kovin vahvasti esillä Pompejin seinillä, vaikka se Martialiksella on yleinen pilkan aihe ja näkyy myös esimerkiksi roomalaisessa komediassa ja kreikkalaisissa epigrammeissa.

Toisin kuin vanhat miehet, joita herjattiin seksuaalisesti kyvyttömiksi, kuvattiin vanhat naiset usein ylettömän himokkaina. Martialis kirjoittaa:

Lesbia vannoo, ettei häntä koskaan ilmaiseksi ole nussittu. Tosi on. Kun hän tahtoo päästä nussituksi, hän maksaa aina käteisellä. (Mart. 11,26)

Seksistä maksaminen luo mielikuvan prostituoidusta, mutta ilmeisesti Lesbia on jo parhaat päivänsä nähnyt, kun joutuu itse maksamaan seksistä. Samalla prostituoidun ja asiakkaan, miehen ja naisen, roolit kääntyvät päälaelleen.

Kysytkö, Pannychus, miksi vaimollasi on vain eunukkeja? Hän haluaa tulla nussituksi, mutta ei synnyttää. (Mart. 6,67)

Eunukit olivat oivallisia rakastajia, koska heiltä oli poistettu kivekset, eikä heidän kanssaan näin ollen ollut pelkoa raskaaksi tulemisesta.

Muutamissa Pompejin seinäkirjoituksissa naiset kuvataan ilmeisen seksinhaluisina, esimerkiksi: "Euplialla on löysä vittu ja iso klitoris" (Euplia laxa landicosa, CIL IV 10004). Euplian fyysinen olemus kertoo siitä, että hän on harrastanut liian paljon seksiä. Euplia tunnetaan prostituoituna parista muustakin graffitosta, mutta ei voida varmuudella sanoa, onko näissä kyse samasta naisesta.

Naisten himokkuus näkyy myös sellaisissa seinäkirjoituksissa kuin "Nymphe on kullinimijätär" (Nympe felatrix, CIL IV 1389) ja "Meroe on panijatar" (Meroe fututrix, CIL IV 4196). Latinan sanoissa fellatrix ja fututrix, tekijää korostetaan feminiinisellä johtimella -trix. Nämä naiset eivät olleet vain passiivisia vastaanottajia, vaan aktiivisia osallistujia, mikä ei sopinut naisen perinteiseen passiiviseen rooliin seksissä. Näitä johdoksia fellatrix ja fututrix ei esiinny muualla kuin seinäkirjoituksissa.

Pompejista on säilynyt lisäksi paljon kuvallista aineistoa, jossa naiset näyttäytyvät aktiivisina osallistujina seksissä. Tällaisia seinämaalauksia on löytynyt niin ilotaloista kuin yksitystaloistakin.

Fresko Pompejin suuren ilotalon Lupanarin seinällä

Fresko pompejilaisen yksityistalon seinältä (talo V 1,26)

Tämän tyyppiset seinämaalaukset eivät vaikuta kovin negatiivisilta kuvauksilta naisista. Kuva-aiheiden valintaan on luultavasti ollut jokin muu, ehkä esteettinen tai käytännöllinen syy. On arveltu, että ilotaloja koristavat maalaukset olisivat olleet eräänlainen palvelukuvasto, josta asiakas saattoi valita haluamansa. Tämä kuvallinen aineisto on kuitenkin voinut osaltaan vahvistaa käsitystä naisista himokkaina ja seksinhaluisina, ja innoittaa edellä mainitun kaltaiseen naisia herjaavaan seinäkirjoitteluun.

Monet herjausten aiheet Martialiksella ja Pompejin seinäkirjoituksissa eivät ole sukupuoleen sidottuja. Esimerkiksi vanhoiksi, sairaiksi, ja rumiksi herjataan yhtä lailla miehiä ja naisia. Sukupuoleen liittyi kuitenkin eräitä vahvoja ennakkoluuloja kuten edellä kuvatut stereotypiat seksuaalisesti kyvyttömistä miehistä ja seksinhaluisista naisista osoittavat.

---

Runojen 6,57 ja 11,26 suomennokset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis: Venus, viini ja vapaus – epigrammeja, Otava, 2000.

Martialiksen muiden runojen ja kaikkien seinäkirjoitusten käännökset ovat omiani.

Seinäkirjoitusten julkaisu: CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Berliini, 1871–

Miesten karikatyyripiirrokset ovat peräisin CIL IV:stä. Valokuvat freskoista ovat omiani.

Valokuva ityfallisesta mieshahmosta: A. Varone, Titulorum Graphio Exaratorum qui in C.I.L. vol. IV collecti sunt : imagines, ”L’Erma” di Bretschneider, 2012.

Lue lisää

Roomalaisia herjauksia ja stereotypioita

Näin jatko-opintojen alussa moni kyselee, mitä tarkalleen ottaen tutkin väitöstutkimuksessani. Tähän ei ole ihan helppo vastata, koska tutkimus on vasta alkamassa ja tutkimussuunnitelma tarkentuu koko ajan. Yleensä kuitenkin kerron tutkivani herjauksia ja stereotypioita roomalaisissa lähteissä, tarkemmin sanoen Pompejin seinäkirjoituksissa ja Martialiksen runoissa.

Herjauksia esiintyy monissa roomalaisissa lähteissä kuten retoriikassa, runoilijoilla ja jopa kirkkoisien kirjoituksissa. Tutuimpia suurelle yleisölle ovat luultavasti kuitenkin Pompejin seinille kaiverretut seinäkirjoitukset. Näistä on vastikään julkaistu suomennoksena laaja valikoima (Ari Saastamoinen: Räävitöntä!). Netistä löytyy helposti lisää esimerkkejä.

Pompejin seinäkirjoituksissa esiintyviä herjauksia tarkastelin jo pro gradu -tutkielmassani. Pompejin herjaukset ovat monella tavalla kiinnostava ja poikkeuksellinen aineisto. Niiden kirjoittajina oli oletettavasti kirjava joukko miehiä, naisia, lapsia, orjia ja muita, jotka eivät pääse esille muissa antiikin lähteissä. Seinäkirjoitukset eroavat antiikin kirjallisista lähteistä myös esimerkiksi sisältönsä ja kielensä puolesta. Aiheet heijastelevat Pompejin asukkaiden arkista elämää ja seinäkirjoitusten kielessä esiintyy paljon puhutulle latinalle tyypillisiä piirteitä.

Väitöstutkimustani varten olen päättänyt ottaa Pompejin herjausten rinnalle myös Martialiksen runoissa esiintyviä herjauksia. Ne ovat suunnilleen samalta ajalta, ensimmäisen ajanlaskun alun jälkeisen vuosisadan lopulta, ja muistuttavat monella tavalla Pompejin herjauksia. Esimerkiksi seksuaaliset aiheet ja sanasto korostuvat molemmissa aineistoissa. Martialiksen runot eivät kuitenkaan ole syntyneet samalla tavalla hetkellisinä tuotoksina kuin Pompejin seinäkirjoitukset, vaan edustavat roomalaista kirjallisuutta ja liittyvät pitkään runouden perinteeseen. Niissä on kuitenkin nähtävissä kansanomaisen kielen ja kulttuurin vaikutusta.

Voidaan olettaa, että Pompejin seinäkirjoitukset ja Martialiksen runot heijastelevat Roomassa ja Pompejissa vallinneita asenteita ja ennakkoluuloja. Tarkastelen erityisesti herjauksissa esiintyviä stereotypioita, joihin loukkaavat ilmaukset usein perustuivat. Haluan ensinnäkin selvittää, minkälaisia ilmauksia ja aihepiirejä käytettiin herjausten aineksena, ja vertailla Pompejin ja Martialiksen herjauksia. Tähän mennessä on käynyt selväksi, että seksuaaliset herjaukset (kullinimijät, pillunnuolijat ym.) ovat yksi suosituimmista aihepiireistä. Sen lisäksi herjattiin muun muassa viittaamalla kohteen ulkonäköön, fyysiseen olemukseen, moraalittomaan käytökseen tai syntyperään. Monet herjaukset liittyvät stereotyyppisiin käsityksiin esimerkiksi (vanhoista tai rumista) naisista ja (impotenteista tai seksissä alistuvista) miehistä, varkaista, prostituoiduista, orjista tai perinnönmetsästäjistä.

Tutkin lisäksi, mistä sosiaalisesta, kirjallisesta ja historiallisesta kontekstista herjaukset ja stereotypiat nousivat. Monilla stereotypioilla oli pitkä historia esimerkiksi roomalaisessa komediassa ja runoudessa. Miten tämä näkyy Martialiksen runoissa tai Pompejin seinäkirjoituksissa? Mihin roomalaiseen stereotyyppien mielikuvastoon herjaukset liittyvät? Martialiksen runoihin ovat vaikuttaneet muun muassa aiempi kreikkalainen ja roomalainen runous ja aikansa poliittinen ilmapiiri. Pompejin seinäkirjoitukset ovat syntyneet toisenlaisessa ympäristössä, jossa kirjoitusten tyyliä ja sisältöä eivät ohjanneet niinkään kaunokirjalliset esikuvat vaan aiemmat seinäkirjoitukset ja kirjoittajien välinen vuorovaikutus. Pompejin seinäkirjoituksia voidaan tarkastella myös suhteessa niiden fyysiseen ympäristöön, joka on usein innoittanut kirjoittajia.

Tutkimuksesta tekee kiinnostavan sekä aineisto että näkökulma. Pompejin ja Martialiksen herjauksia on tutkittu melko vähän, varsinkin stereotypioiden näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen, kun sitä verrataan vaikka tämän päivän vihapuheeseen sosiaalisessa mediassa tai moderneihin vessakirjoituksiin. Herjaukset ovat myös viihdyttävää luettavaa. Jaan joskus myöhemmin parhaita paloja näistä.

Lue lisää