28.1.2012

Geneve

Tänä viikonloppuna ollaan Genevessä. Ehdin torstai-iltana ja tänään päivällä käydä kiertelemässä kaupungilla. Torstai-iltana kävin myös äänestämässä. Suomen kunniakonsulaatti oli aivan lähellä YK:n ja monien muiden kansainvälisten järjestöjen toimistorakennuksia. Hienoin paikka täällä oli ehdottomasti Geneven katedraali. Kirkko itsessään on todella kaunis, mutta erityisen hauska oli kavuta kirkon torneihin, joista oli upeat näkymät yli koko kaupungin. Harmi kyllä sää oli melko pilvinen ja sateinen, joten kovin kauas sieltä ei tällä kertaa nähnyt.

Geneven katedraali
Lisäksi kirkon alle on rakennettu arkeologinen museo, joka esittelee kirkon korjaustöiden aikana esiin kaivettuja kerrostumia vähän samaan tapaan kuin Turun Aboa Vetus-museo. Siellä oli nähtävissä jäänteitä niin keskiajalta kuin roomalaisajalta ja jopa roomalaisia edeltäneestä asutuksesta.

Tämä viikko on viimeinen viikko, jolloin esiinnymme kahdessa kaupungissa saman viikon aikana. Huomenna on kolme näytöstä ja sunnuntaina kaksi. Sen jälkeen on muutama kovasti kaivattu vapaapäivä Antwerpenissä, jossa esiinnymme ensi viikon viikonloppuna. Ensi viikosta alkaen onkin sitten taas tavalliseen tapaan vain yksi kaupunki viikossa.

(Sijainti: hotellin aula, Geneve, Sveitsi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti