Laukut on pakattu ja on taas aika lähteä kiertueelle. Vietän seuraavat noin yhdeksän kuukautta Yhdysvaltojen itärannikolla ja keskilännessä. Nyt istun vielä kotisohvalla Sauvossa, mutta muutaman tunnin kuluttua olen jo lentokoneessa matkalla kohti Floridaa. Perillä Fort Myersissa olen noin klo 23 Suomen aikaa.
 |
"Omnia mea mecum porto." |
Olin jättänyt pakkaamisen vähän viime tinkaan. Olin vielä alkuviikosta serkkujen kanssa mökillä ja keskiviikkona barokkikonsertissa Turussa. Tiesin kuitenkin tällä kertaa hyvin, mitä kiertueelle kannattaa pakata. En siis ollut kovin huolissani siitä, saanko kaiken pakattua ajoissa. Torstaina kävin hankkimassa puuttuvia tavaroita ja vähän vaatteita. Varsinaisen pakkaamisen aloitin tänään iltapäivällä ja laukut oli pakattu iltayhdeksään mennessä. Ehdin vielä käydä vanhempien kanssa tuttujen luona grillijuhlissa ennen lentokentälle lähtöä.
Nyt on aika nostella laukut autoon ja lähteä odottelemaan lentokenttäbussia.
(Sijainti: Sauvo)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti