![]() |
Ystävänpäivän lettukestit |
Torstaina vietin ystävänpäivää perinteiseen tapaan (lue: toista kertaa) Doran ja Sarahn kanssa. Viime vuonna Valenciassa kävimme yhdessä ulkona syömässä. Tällä kertaa ystävänpäivä osui työpäivälle, joten päätimme laittaa hotellilla salaattia ja lettuja lounaaksi; pääruoaksi vihanneksilla, juustolla ja kalkkunaleikkeellä täytettyjä ja jälkiruoaksi nutellalla, kermavaahdolla, banaanilla ja mansikoilla täytettyjä. Olin niin täynnä lettukestien jälkeen, että söin seuraavan kerran vasta töiden jälkeen iltakymmeneltä. Kuvia lettukesteistä: Salisbury, MD
Loppuviikko meni normaaliin tapaan näytösten parissa lukuun ottamatta hotellivarkaan järjestämää pientä episodia. Perjantaina aamunäytöksestä palattuamme muutamat kiertueemme jäsenistä huomasivat, että heidän hotellihuoneistaan oli kadonnut rahaa ja arvoesineitä. Poliisit soitettiin paikalle ja he saivat selville, että syyllinen oli yksi hotellin siivoojista. Hän oli ilmeisesti poistunut hotellilta kesken työvuoronsa heti saatuaan tavarat käsiinsä, mikä johti poliisit hänen jäljilleen. Siivoojan asunnosta löytyi ainakin osta varastetuista esineistä. Minä en ollut tällä viikolla vielä tarvinnut siivousta, joten kukaan ei ollut käynyt huoneessamme. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että on syytä jatkossakin pitää arvotavarat lukkojen takana.
Huomenna matkustamme Charlestoniin Länsi-Virginiaan. Olemme suunnitelleet yhden ystäväni kanssa alkuviikolle parin päivän laskettelureissua. Huomenna pitää vielä selvittää, saammeko vuokrattua auton ja varattua hotellihuoneen laskettelukeskuksesta. Siitä enemmän ensi kerralla, mikäli reissu järjestyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti