Kevyen aloituksen jälkeen olemme päässeet vihdoin normaaliin treenirytmiin. Työpäivä alkaa areenalla klo 9 ja päättyy noin klo 18. Bussimatkoihin kuluu lisäksi noin puoli tuntia suuntaansa. Aamu alkaa alkuverryttelyllä, jonka jälkeen on vuorossa oma suosikkini, koko porukan yhteinen tekniikkatunti. Teemme musiikin tahdissa erilaisia askelsarjoja ja kuvioita, jotka muuttuvat tunnin aikana ja päivästä toiseen hieman haastavammiksi. Harjoitukset tehdään jään päästä toiseen neljän hengen ryhmissä, joko rivissä tai neliönä, jolloin rytmin ja askeltekniikan lisäksi pitää opetella pysymään linjassa ja tahdissa ryhmän muiden jäsenten kanssa. Yhdessä luisteleminen on hauskaa ja huomaan luistelutekniikkani paranevan hieman joka kerta.
Loppupäivä kuluu showharjoituksissa, joissa käymme numeroita läpi ensin yksitellen ja lopulta kokonaisina pukukenraaliharjoituksina. Ne jotka haluavat omaa harjoitusaikaa, voivat jäädä vielä tämän jälkeen luistelemaan. Suurimman osan harjoitusajasta istumme katsomassa, kun muut harjoittelevat omia numeroitaan, tai seisoskelemme jäällä kuuntelemassa ohjaajan ja kapteenien ohjeita.
Harjoitusjaksomme kestää kaksi viikkoa. Aloitimme viikonloppuna isoimmista ryhmänumeroistamme, jotka vaativat eniten aikaa oppia ja hioa kuntoon. Tähän mennessä olemme käyneet läpi lähes kaikki ensimmäisen puoliajan numerot ja pari toisen puoliajan isoa numeroa. Viikonloppuna olisi tarkoitus harjoitella ensimmäistä puoliaikaa läpi ja tiistaihin mennessä loput toisen puoliajan numeroista. Ensi viikon keskiviikkona käymme shown läpi tekniikan kanssa ja torstaina on kaksi pukukenraalia. Ensimmäinen esitys on perjantaiaamuna 20.9.
Esiinnymme yhteensä 12 kertaa perjantaista keskiviikkoon 20.-25.9. Meillä on vapaata tämän viikon perjantai-iltapäivänä ja lauantaina, kun täällä vietetään Jom Kippuria, sekä ensi maanantaina. Jom Kippurin aikana koko Israel kuulemma pysähtyy. Saimme onneksi vuokrata polkupyöriä, joilla pääsemme käymään rannalla. Maanantaiksi meille on järjestetty retki Kuolleellemerelle ja Jerusalemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti