22.3.2014

Birmingham ja Oxford

Birmingham oli minulle tuttu jo ensimmäiseltä kiertueeltani. Silloin kävimme ajelulla Stonehengessä ja Bathissa. Tälläkin kertaa meiltä lähti porukkaa samanlaiselle retkelle, mutta päätin itse pysytellä Birminghamissa ja lepäillä flunssaa pois. Jouduin nimittäin olemaan Leedsin viikonloppuna pois töistä muutaman päivän taudin takia. Kiertelin kuitenkin hiukan kaupungilla ja kävin yhtenä iltana Birminghamin kuuluisan sinfoniaorkesterin konsertissa. Ohjelmassa olivat Mussorgskin Yö autiolla vuorella, Rahmaninovin toinen sinfonia ja Dohnányin Variations on a Nursery Song. Tämä jälkimmäinen oli minulle uusi tuttavuus ja erittäin ilahduttava sellainen. Humoristiset variaatiot tutusta Tuiki tuiki tähtösen melodiasta saivat yleisön nauramaan ääneen monta kertaa. Kannattaa kuunnella Spotifysta tai Youtubesta: Variations on a Nursery Song. Kuvia Birminghamista: Birmingham

Birminghamin kirjasto
Birminghamista matkustimme sunnuntaina Nottinghamiin, josta lähdin heti maanantaiaamuna Oxfordiin. Vietin siellä kaksi päivää kierrellen Oxfordin yliopiston collegeja ja museoita. Oxfordissa saa päivän kulumaan pelkästään kävelemällä ympäri kaupunkia ja ihastelemalla toinen toistaan hienompia yliopistorakennuksia.

Radcliffe Camera, Oxford
Aino tuli myös maanantaipäiväksi Oxfordiin ja kävimme yhdessä Oxfordin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, Christ Church Collegessa ja muutamissa muissa collegeissa. Christ Church on tullut tunnetuksi muun muassa siitä, että siellä on kuvattu useita Harry Potter -elokuvien kohtauksia. Collegen käytävillä ja pihoilla saattoi todella kuvitella olevansa keskellä Tylypahkan velho-opistoa. Tiistaina kävin tieteenhistoriallisessa, luonnontieteellisessä ja arkeologisessa museossa, sekä J. R. R. Tolkienin haudalla. Satuin myös yhteen kirjakauppaan, jossa olisi ollut vaikka millä mitalla mielenkiintoista luettavaa sekä englanniksi että latinaksi. Siellä oli myytävänä jopa latinankielinen Scrabble-peli, mutta jätin sen toistaiseksi ostamatta.

Kuvia Oxfordista: Oxford

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti