The Beatles näkyy ja kuuluu Liverpoolissa kaikkialla. Katumuusikot soittavat Beatlesien kappaleita, baarit mainostavat Beatles-coveryhtyeitä, kiertoajelut esittelevät Beatleseihin ja heidän musiikkiinsa liittyviä paikkoja. Varsinainen Beatles-vetonaula on kuitenkin The Beatles Story-museo, jossa kerrotaan yhtyeen tarina sen jäsenten lapsuudesta nykypäivään asti. Museo on todella hienosti toteutettu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vietin itse siellä noin kolme tuntia enkä edes perehtynyt ihan kaikkeen esillä olevaan esineistöön ja historiaan.
 |
The Beatles Story |
Maanantaipäivä kului siis Beatles-museossa. Tiistaina lähdimme porukalla Alton Towers-huvipuistoon. Sain kokea hurjimpia laitteita, joissa olen ikinä ollut. Yksi vuoristorata pyörittää kyytiläisiä ylösalaisin yli kymmenen kertaa yhden ajelun aikana, toinen päästää matkustajat pystysuoraan vapaapudotukseen alas pimeään tunneliin, kolmas kiihdyttää 100km/h vauhtiin alle kolmessa sekunnissa. Kyllä Linnanmäeltä ja Särkänniemestäkin löytyy hyviä laitteita, mutta ei mitään näin hurjaa.
Keskiviikkona kävin vielä merenkulkumuseossa, jossa esitellään Liverpooliin liittyvän laivanrakennuksen ja merenkäynnin historiaa. Siellä sattui olemaan myös väliaikainen Titanic-aiheinen näyttely, joka oli hyvin vaikuttava. Liverpool oli Titanicin virallinen kotisatama, vaikka laiva ei siellä koskaan käynytkään.
Kuvia Liverpoolista:
Liverpool
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti