Tiistaina nukuin pitkään ja lähdin vasta iltapäivästä käymään Museum of Londonissa. Museosta jatkoin matkaa New Wimbledon-teatterille, jossa oli illalla luvassa Matthew Bourne's Swan Lake. Se oli yhtä aikaa hauska, koskettava ja erittäin dramaattinen. Todella näkemisen arvoinen sovitus Joutsenlammesta.
Keskiviikkona vietin aikaa merimieskirkolla ja hoidin muutamia sähköpostiasioita. Iltapäivällä lähdin lounaalle keskustaan Thamesin rantaan ja sen jälkeen junalla kohti Southamptonia. Vietin illan ystäväni Ainon luona ja sain ensimmäistä kertaa lähes kolmeen kuukauteen syödä kunnon kotiruokaa.
Palasin tänään torstaina Southamptonista Lontooseen. Olin hylännyt ajatuksen Bathissa käymisestä, sillä se olisi luultavasti ollut kipeälle jalalleni liikaa. Sen sijaan varasin torstai-iltapäivälle lipun Stomp-musikaaliin ja illaksi barokkikonserttiin St Martin-in-the-Fields-kirkkossa. Harkitsin aluksi käyväni merimieskirkolla levähtämässä ennen esityksiä, mutta lähdin kuitenkin kaupoille Regent Streetille. Hyvä niin, sillä Desigualin liikkeessä törmäsin kahteen ystävääni Suomesta. He olivat tekemässä lähtöä takaisin Suomeen samana iltapäivänä, mutta ehdimme käydä yhdessä kahvilla vaihtamassa kuulumisia.
Stomp ja barokkikonsertti olivat molemmat hienoja. Stompin rytmeissä olivat niin aikuisempi yleisö kuin ympärilläni istuneet alakoululaiset täysillä mukana. Sekä yleisöllä että esiintyjillä tuntui olevan todella hauskaa. Barokkikonsertissa minulla oli sivuparvella oma pieni aitio, josta näin ja kuulin orkesterin erinomaisesti. Omia suosikkejani konsertin ohjelmistosta olivat Pachelbelin Canon sekä kontratenorin ja sopraanon laulama Pergolesin Stabat Mater.
Huomenna on vihdoin aika lentää kotiin Suomeen. Ajatus omassa sängyssä nukkumisesta tuntuu todella houkuttelevalta pitkän kiertueen jälkeen. Aion käyttää ainakin muutaman päivän pelkästään kotona lepäämiseen.
Kuvia: Loma Lontoossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti