Kevät 2020 Villa Lantessa koronapandemian keskellä

Näihin aikoihin toukokuussa 2020 olin palaamassa Roomasta Suomeen hyvin poikkeuksellisen kevään jälkeen, jolloin koronapandemia laittoi maailman sekaisin. Olin tuolloin Suomen Rooman-instituutissa tekemässä tutkimusta instituutin työryhmässä. Pandemian alkaessa työryhmämme päätti jäädä Roomaan sen sijaan, että olisimme keskeyttäneet työskentelymme ja lentäneet Suomeen. Muistot tuosta erikoisesta keväästä palasivat vahvoina mieleeni, kun olin helmikuussa jälleen Rooman-instituutissa ja lueskelin työryhmämme tekemiä päiväkirjamerkintöjä instituutin vieraskirjasta (kuvat vieraskirjasta jutun lopussa). Haluan jakaa muutamia näistä viiden vuoden takaisista kokemuksistani.

Ostia-työryhmä (kuva: Mikko Itälahti)

Instituutin johtajan Arja Karivieren työryhmään kuuluivat minun lisäkseni Ville Kukkonen, Taneli Puputti, Maria Solin, Riikka Vuoksenmaa ja Anna Vuolanto. Saavuimme Villa Lanteen tammikuun lopulla, ja tarkoituksenamme oli viettää koko kevät Roomassa myöhäisantiikin ja varhaiskeskiajan Ostiaa käsittelevän tutkimusprojektin parissa. Työ alkoi suunnitelmien mukaan, ja rupesimme työstämään kukin omia artikkeleitamme Ostiaan liittyvistä aiheista.

Ehdimme käydä kerran Ostiassa ennen pandemian alkua

Instituutin väki piknikillä Villa Doria Pamphiljin puistossa

Helmikuussa elämä instituutissa rullasi tavalliseen tapaan. Teimme tutkimusta ja nautimme olostamme aurinkoisessa Roomassa. Helmikuun lopulla työryhmämme lähti Firenzeen matkailuaiheisille messuille esittelemään Tampereen Vapriikissa avoinna ollutta Ostia-näyttelyä. Olimme jo aiemmin kuulleet uutisia uudesta virustaudista, josta oli ollut merkkejä Euroopassa. Tämän messuviikonlopun aikana aloimme saada tietoja sairaustapauksista Pohjois-Italiassa. Vietimme kuitenkin mukavan viikonlopun Firenzessä tutustuen paikallisiin nähtävyyksiin messujen ohella.

Jonottamassa Firenzen Palazzo Pittiin

Pian kävi selväksi, että uusi virus oli kehittymässä suoranaiseksi epidemiaksi. Maaliskuun ensimmäisinä päivinä Roomassa alettiin perua julkisia tilaisuuksia ja muutenkin varautumaan taudin leviämiseen. Emme olleet vielä kovin huolissamme vaan jatkoimme työskentelyämme instituutissa, vietimme aikaa kaupungilla ja söimme ulkona tavalliseen tapaan. Osa instituutin asukkaista päätti kuitenkin jo tässä vaiheessa keskeyttää oleskelunsa Roomassa ja palata kotiin.

Pettymys, kun saimme kuulla, että Filippo Coarellin esitelmä oli peruttu
(kuva: Taneli Puputti)

Maaliskuun toisella viikolla alkoi lopulta näyttää siltä, että koronapandemiassa oli tosi kyseessä. Pohjois-Italian maakunnissa virus oli levinnyt laajasti, ja pohjoisen alueille oli määrätty liikkumisrajoituksia. Yhä useampi lentoyhtiö perui lentoja Italiaan ja Italiasta. Poikaystäväni uskalsi vielä maanantaina 9.3. lentää vierailulle Roomaan, mutta jo samana päivänä tuli ilmoitus, että hänen paluulentonsa Finnairilla oli peruttu. Hän onnistui kuitenkin saamaan paluulennon toiselta yhtiöltä myöhemmin samalla viikolla. Pari päivää ehdimme kierrellä Rooman nähtävyyksiä, kunnes kaikkialla, jopa kirkoissa, alettiin sulkea ovia pandemian vuoksi.

Tiistaina 10.3. baarit olivat vielä auki Roomassa

Työryhmäämme kehotettiin palaamaan Suomeen, mutta tarkan harkinnan jälkeen päätimme jäädä yhdessä Roomaan. Kanssamme Villa Lanteen jäivät myös Annan puoliso Mikko ja heidän poikansa Vilho. Annan perhe oli nimittäin suunnitellut asuvansa yhdessä Roomassa maalis-toukokuun ajan. Lantessa asuivat tietysti myös instituutin johtaja Arja ja talonmies Giovanni puolisoineen. Harjoittelija Magda Hukari jäi instituutin asuntolaan Via Faldalle ja kävi välillä Lantessa.

Laitoimme usein yhdessä ruokaa

Näin jälkeen päin ajateltuna oli ehkä uhkarohkea valinta jäädä Roomaan, koska ei ollut tietoa, miten pahaksi tilanne olisi voinut äityä. Moni meistä oli kuitenkin vuokrannut asuntonsa pois kevääksi, eikä paluu Suomeen muutenkaan houkutellut. Olimme varautuneet viettämään koko kevään Roomassa, ja instituutissa meillä olisi edelleen mielekästä tekemistä tutkimuksemme parissa. Ajattelimme myös, että liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten keskellä meidän olisi parempi olla yhdessä Villa Lantessa kuin kukin yksin tahoillamme Suomessa.

Työryhmä työn touhussa

Pandemiaa pyrittiin Italiassa suitsimaan monenlaisilla rajoituksilla, jotka vaikuttivat arkiseen elämään. Kodin ulkopuolella ei saanut liikkua kuin pätevästä syystä, esim. kauppaan, lääkäriin tai apteekkiin. Mukaan täytyi ottaa paperinen lomake, johon oli kirjattu omat henkilö- ja asuintiedot ja liikkumisen syy. Erään kerran pandemian alkupuolella kolme työryhmämme jäsentä lähti yhdessä kauppareissulle ostamaan ruokaa koko porukalle. Poliisit pysäyttivät heidät heti Garibaldin aukiolla ja ilmoittivat, että kauppaan saa mennä vain yksi kerrallaan. Meitä oli Villa Lantessa niin monta, ettei kukaan pystynyt yksin tuomaan kerralla riittävästi elintarvikkeita, joten jaoimme vuoroja ja kävelimme hieman eri aikaan kauppaan.

Kauppaan jonotettiin kadulla turvavälein, ja kauppaan
päästettiin vain muutama asiakas kerrallaan

Pandemian alussa ei ollut vielä tarkkaa tietoa taudin leviämismekanismeista eikä tartuntoja testattu. Niinpä meillä ei ollut kovin selvää käsitystä siitä, miten tulisi toimia, jos jollakulla epäiltiin tartuntaa. Maaliskuun puolivälissä tunsin itseni hieman huonovointiseksi. Tulimme siihen tulokseen, että minun oli parasta eristää itseni muista asukkaista joksikin aikaa. Asetuin väliaikaisesti asumaan stipendiaatin huoneeseen, jossa on oma wc/suihku ja keittonurkka (stipendiaatti oli lentänyt takaisin Suomeen). Minulle tuotiin ruokaa muovikassissa oven taakse, ja muut työryhmäläiset kävivät välillä juttelemassa turvallisen etäisyyden päästä. Yksi työryhmän seminaari toteutettiin niin, että muut istuivat terassilla huoneeni ikkunan alla, ja minä osallistuin keskusteluun ikkunan takaa huudellen. Noin viikkoa myöhemmin totesimme, että tautiepäilyni oli väärä hälytys ja sain palata muiden pariin.

Osallistuin terassiseminaariin Gavina-huoneen ikkunasta

Aikamme kului pääosin hyvin arkisissa merkeissä. Teimme tutkimusta sen verran, kuin instituutin aineistojen avulla pystyimme, laitoimme ruokaa yhdessä, vietimme syntymäpäiviä, istuimme auringossa Lanten terassilla ja katsoimme elokuvia ja tv-sarjoja valkokankaalta instituutin kirjastossa. Tilasimme instituuttiin pizzaa niin usein, että eräs pizzakuski tuli meille hyvin tutuksi. Hän tervehti ja vilkutteli joka kerta iloisesti Lanten portin takaa pizzalaatikot sylissään. Oli surullista kertoa hänelle toukokuussa, että lentäisimme pian Suomeen emmekä enää tilaisi häneltä pizzaa.

Teimme tiramisua Riikan synttäreiden kunniaksi

Tavalliset kävelylenkit olivat kiellettyjä, mutta esimerkiksi koiran ulkoiluttaminen ja lenkkeily oman kodin välittömässä läheisyydessä oli sallittua. Kerran juoksulenkille lähdettyäni poliisit pysäyttivät minut Villa Lanten edustalla ja ihmettelivät, miten saatoin olla lenkillä Gianicolo-kukkulalla. Kesti hetken vakuuttaa heidät siitä, että todella asuin viereisessä renessanssihuvilassa. Myöhemmin uskaltauduin juoksemaan Tiber-joen rantaan asti. Eräällä lenkillä joenmutkan takana tuli vastaan poliisipartio. Käännyin nopeasti kannoillani ja juoksin pikavauhtia Trasteveren kujia takaisin kohti Villa Lantea.

Juoksulenkillä autiossa jokirannassa

Lievittääksemme koti-ikäväämme ja saadaksemme vähän vaihtelua italialaiseen ruokaan keksimme tilata Fazerilta suomalaisia herkkuja. Tilauksen toimittamisessa kului monta viikkoa, mutta lopulta instituutin portille tuotiin kaksi isoa pahvilaatikkoa täynnä suklaata, karkkia, lakritsia, keksejä, mysliä ja hapankorppuja. Se oli yksi kevään kohokohtia!

Herkkuja Fazerilta

Pandemiankin keskellä juhlimme pääsiäistä ja vappua. Pääsiäisenä laitoimme ruokaa ja söimme yhdessä johtajan terassilla. Instituutti tarjosi meille runsaasti perinteistä colombakakkua. Saimme myös etsiä instituutin kirjastosta pääsiäispupun sinne munimia pääsiäismunia.

Pääsiäisateria (kuva: Arja Karivieri)

Vappuun varauduimme hyvissä ajoin tekemällä simaa ja limoncelloa. Vappujuhlissa lakitimme Amos Andersonin patsaan Villa Lanten loggiassa perinteisen Herman Liikasen patsaan sijaan, koska emme koronarajoitusten vuoksi saaneet mennä instituutin muurien ulkopuolelle. Huhu kertoo joidenkin instituutin asukkaiden silti suunnanneen yön pimeinä tunteina Acqua Paolan suihkulähteen suuntaan.

Ville lakitti Amoksen

Porukalla tehtyjä vappuherkkuja

Toukokuussa koronarajoituksia lievennettiin Italiassa jonkin verran. Sain ihan luvallisesti juosta aina Colosseumille asti ja kokea Rooman keskustan täysin autiot kadut. Ravintolat, baarit ja kahvilat saivat luvan tarjoilla kadulle ja kotiin vietäväksi. Pääsimme hakemaan pizzat Trasteveren Ai Marmista ja nautimme lasilliset San Caliston baarin edustalla.

San Caliston aukiolla

Pandemia haittasi työryhmämme tutkimusta, mutta käsittelimme kuitenkin artikkeleidemme luonnoksia loppuseminaarissa toukokuun toisella viikolla. Työryhmän työskentely instituutissa oli sitä myöten tulossa päätökseen. Paluulentoja Roomasta Suomeen oli pandemian vuoksi harvassa, ja ensimmäiset (ja toisetkin?) varaamamme lennot peruttiin pian. Lopulta löysimme Lufthansalta lennot Roomasta Frankfurtiin, jossa joutuisimme yöpymään, ja sieltä seuraavana päivänä Helsinkiin. Paluumatkasta tulikin lopulta aivan oma seikkailunsa.

Loppuseminaari lähestyy...

Läksiäisateria johtajan terassilla

Perjantaina 15.5. juhlistimme kevään työjakson päättymistä yhteisellä aterialla johtajan terassilla ja jätimme jäähyväiset instituutille. Lauantaina iltapäivällä lähdimme Villa Lantesta Fiumicinon lentokentälle. Kentällä oli melko hiljaista, ja pääsimme sujuvasti turvatarkastuksen läpi ja portille. Portilla matkustajat testattiin kuumemittarilla, ja yllättäen Annalla todettiin kuumetta. Me muut olimme jo nousseet koneeseen, kun saimme tiedon, että Annaa ei päästetä lennolle. Anna joutui palaamaan instituuttiin, ja lensi lopulta noin viikkoa myöhemmin Suomeen. Annan perhe, Mikko ja Vilho, sen sijaan matkusti muun työryhmän kanssa Frankfurtiin ja sieltä Helsinkiin.

Toiveikkaina Fiumicinon lentokentällä

Olimme varautuneet pitkään välilaskuun ja yöpymiseen Frankfurtissa varaamalla huoneet lentokenttähotellista. Frankfurtiin saapuessamme meille kuitenkin kerrottiin, että emme saa poistua terminaalin kansainväliseltä alueelta. Jouduimme siis yöpymään terminaalin penkeillä mukanamme vain se, mitä olimme käsimatkatavaroihimme pakanneet. Löysimme sentään terminaalista yhden avoinna olevan kioskin, josta saimme syötävää ja juotavaa.

Yö Frankfurtin lentokentän terminaalissa oli
(toivottavasti) ainutkertainen kokemus

Huonosti nukutun yön jälkeen matka jatkui sunnuntaina iltapäivällä kohti Helsinkiä. Koko matkan ajan Roomasta lähtien olimme saaneet jännittää, perutaanko lennot kenties viime hetkellä, pysäytetäänkö meidät jossain kohtaa matkaa tai tapahtuuko jotain muuta yllättävää. Niin monenlaisia rajoituksia oli voimassa Italiassa ja Saksassa pandemian vuoksi, ettemme tahtoneet saada niistä selvää. Vasta Helsingin koneen noustessa ilmaan saatoimme todella huoahtaa helpotuksesta, koska tiesimme olevamme matkalla kotiin.