13.1.2013

New York City

Olin jo ihan unohtanut miten paljon kahdessa päivässä ehtii kiertää paikkoja. Viime vuonna Euroopassa ympäri kaupunkia käveleminen oli jokaviikkoinen harrastus, mutta tänä vuonna siihen ei juuri ole ollut aihetta. Tällä viikolla kuitenkin oli syytä testata kisakuntoa oikein kunnolla. Vietimme ystäväni Alishan kanssa kaksi kokonaista päivää New Yorkissa ja näimme suurimman osan kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kuvia löytyy täältä: New York City

Matkustimme heti aamutuimaan maanantaina bussilla Hartfordista New Yorkiin. Olimme varanneet edullisen hotellihuoneen kahdeksi yöksi aivan Manhattanin keskeltä. Jätimme vähäiset matkatavaramme sinne ja lähdimme tutustumaan 5th Avenuen tunnelmaan ja Grand Central Stationiin. Muutama muukin kaverimme oli tullut päiväksi New Yorkiin, ja kävimme yhdessä heidän kanssaan katselemassa näkymiä Empire State Buildingin näköalatasanteelta. Päivän kruunasi veneajelu Hudson-joella Manhattanin eteläkärjen ympäri auringon juuri laskiessa. Näimme muun muassa World Trade Centerin ja muut pilvenpiirtäjät, Brooklyn Bridgen, YK:n päämajan ja Vapaudenpatsaan. Päivän päätteeksi söimme illallista 9th Avenuella ja kävimme ihmettelemässä Times Squaren valomainoksia.

Tiistaiaamuna lähdimme metrolla World Trade Centerille tutustumaan 9/11 Memorialiin, joka on rakennettu terrori-iskuissa tuhoutuneiden pilvenpiirtäjien paikalle. Tuhoutuneiden tornien paikalla on suuret vesiputousaltaat, joiden ympärillä kulkeviin kaiteisiin on kaiverrettu kaikkien iskuissa kuolleiden nimet. Muistomerkiksi tarkoitettu puisto, museo ja uusi World Trade Center ovat vielä osittain työn alla ja valtavan työmaan keskellä. Puisto on silti hieno, ja oli aika pysäyttävää nähdä kaikki tuhannet nimet altaiden ympärillä. Amerikkalaiset todella osaavat rakentaa muistomerkkejä.

Iltapäivän vietimme Central Parkissa. Kävin Metropolitan Museum of Art-museossa sillä aikaa, kun Alisha kävi lounaalla ja kierteli Central Parkia. Ehdin nähdä antiikin Rooman ja Kreikan, muinasen Egyptin sekä muutamien uudempien aikakausien osastoja, kunnes nälkä ja väsymys ajoivat minut parin tunnin kuluttua ulos. Illaksi suuntasimme Times Squarelle katsomaan Leijonakuningas-musikaalia. Esitys oli todella vaikuttava upeine lavasteineen, pukuineen ja erinomaisine roolisuorituksineen.

Näkymä Rockefeller Centerin huipulta
Keskiviikkoaamuna ehdimme vielä käydä Rockefeller Centerissä ja Top of the Rock-näköalatasanteella. Pidin näkymistä jopa enemmän kuin Empire State Buildingin huipulta, vaikka sää olikin vähän pilvinen. Rockefeller Centeriltä näki paremmin Central Parkin, ja etelään katsoessa Empire State Building näkyi komeasti keskellä Manhattania. Puolilta päivin oli aika hakea tavarat hotellilta ja etsiä Times Squaren kupeessa olevalta asemalta bussi Hartfordiin.

Viime viikolla Bridgeportissa ja tällä viikolla Hartfordissa ei ole tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista. Päivät ovat kuluneet hotellilla ja illat ja viikonloput töissä. Loppukiertue taitaa kulua vähän samoissa tunnelmissa. Onneksi saimme viettää edes nämä pari päivää New Yorkissa. Niitä muistellessa jaksan taas monta viikkoa tylsiä pikkukaupunkeja.

(Sijainti: Hartford, Connecticut)

1 kommentti:

  1. Esteri komentoi:
    Mikä prinssi sinä olit Torontossa?

    Kaikki muut:
    Kiitoksia hienosta nojatuolimatkasta! Samuli tykkäsi Vapaudenpatsaasta, Saara muistomerkistä ja Perttu tykkäsi museosta.

    VastaaPoista