Luisteleva latinisti

Olen ollut luistelija paljon pidempään kuin latinisti. Aloitin taitoluistelun ala-asteella, eikä luistelu ole päästänyt otteestaan sen koommin. Ajattelin kertoa, mistä kaikki alkoi, minkälaisia vaiheita tälle matkalle on mahtunut ja mitä luistelu minulle merkitsee. Tajusinpa tätä kirjoattaessani myös, että ilman luisteluharrastusta en ehkä olisi lähtenyt Turkuun lukioon enkä olisi lukiossa tullut valinneeksi latinaa enkä lopulta päätynyt tekemään latinan väitöskirjaa.

Katsoin jo lapsena taitoluistelua TV:stä ja muistan seuranneeni muun muassa Lillehammerin olympialaisia (Rahkamo & Kokko,  Harding-Kerrigan-skandaali ym.). Taitoluistelun aloittamisesta on kuitenkin suurelta osin kiittäminen luokanopettajaani. Erään kerran viidennen luokan talvella poikien liikunnanopettaja oli poissa koulusta, ja luokanopettajamme antoi pojille kaksi vaihtoehtoa: mennä pelaamaan jääkiekkoa keskenään tai tulla tyttöjen kanssa harjoittelemaan kolmosia ja valssihyppyjä. En ollut kiinnostunut jääkiekosta, joten tartuin innolla opettajan tarjoukseen ja haastoin yhden ystävänikin mukaan. Hän ei jatkanut taitoluisteluharjoituksia tämän liikuntatunnin jälkeen, mutta minussa kuvioiden harjoittelu herätti kipinän lajiin. Taitoluistelun aloitettuani sain aina koulun luistelutunneilla tehdä omia juttujani muiden poikien pelatessa jääkiekkoa.

Sain mitalin ensimmäisissä kilpailuissani!
(Taisin olla ainoa poikien sarjassa.)

Seuraavana syksynä hakeuduin Turun Riennon Taitoluistelun luistelukouluun. Ensimmäisen vuoden jälkeen siirryin harrastajaryhmään ja kävin yläasteen ajan harjoituksissa noin kolmesti viikossa. Bussilla Sauvon ja Turun väliä kulkeminen tuli tutuksi, varsinkin sitten kun lähdin lukioon Turkuun. Lukioaikana siirryin vaativampaan valmennusryhmään, jossa treenattiin kuutena päivänä viikossa. Harjoitusten lisäksi oli tietysti myös kilpailuja ja leirejä. En kuitenkaan koskaan pyrkinyt huipulle, eikä minulla siihen ollut mahdollisuuksiakaan, koska aloitin luisteluharrastuksen verrattain myöhään. Harrastin lähinnä omaksi ilokseni ja kilpailin alemmissa kansallisissa sarjoissa. Olin tyytyväinen, että pääsin niinkin pitkälle kuin pääsin.

Kilpaluistelu-urani päättyi varusmiespalvelusvuoteen – ei omasta valinnastani vaan loukkaantumisen seurauksena. Yhdellä viikonloppulomalla kaaduin jäällä niin, että oikea olkapääni meni sijoiltaan. Se myöhemmin leikattiin ja tuli kuntoon, mutta siinä vaiheessa olin jo aloittanut teologian opinnot Åbo Akademissa eikä luistelulle enää ollut aikaa.

Muutama vuosi meni ilman sen aktiivisempaa luisteluharrastusta, mitä nyt välillä kävin ulko- tai yleisöjäillä. Siihen aikaan ei juuri ollut jäävuoroja entisille kilpaluistelijoille. Veri kuitenkin veti lopulta takaisin jäälle ja päädyin pariksi vuodeksi Raisioon luistelemaan kilparyhmään, vaikka en itse kilpailemassa käynytkään. Sain kuitenkin taas luistella hyvässä valmennuksessa.

Arvaatte ehkä mikä oli yksi rooleistani Disney-kiertueella.

Raisiossa tapasin muutamia luistelijoita, jotka olivat luistelleet ulkomailla kiertueilla ja risteilyaluksilla, ja he kehottivat minuakin kokeilemaan. En ollut koskaan ajatellut, että olisin riittävän hyvä ammattilaisluistelijaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin päätin kokeilla onneani ja lähetin hakemuksen ja videonäytteen Disney On Ice -kiertueelle. Niin siinä sitten kävi, että jätin teologian gradun ja latinan opinnot odottamaan ja lähdin Disneyn matkassa Euroopan-kiertueelle. Aluksi ajattelin, että pidän vain yhden välivuoden, mutta tykkäsin kiertue-elämästä niin paljon, että keikka venyi lopulta melkein kolmen vuoden mittaiseksi. Tein kaksi kiertuetta Euroopassa ja yhden Yhdysvalloissa, sekä pari lyhyempää keikkaa Etelä-Afrikkaan ja Israeliin. Näistä kiertueista kertovat blogini kirjoitukset vuosilta 2011–2014. Voitte sieltä lukea lisää.

Kolmen kiertuevuoden jälkeen totesin, että minun on tultava takaisin tekemään graduni loppuun, ettei se jää kokonaan tekemättä. Tein saman tien myös latinan kandini valmiiksi. Kiertueelle paluu oli välillä mielessä, mutta viimeinen kiertueeni oli päättynyt loukkaantumiseen ja nilkkaleikkaukseen, mikä hidasti jäälle paluuta. Päätin lopulta olla hakematta uudestaan kiertueelle ja keskittyä latinan opettamiseen ja jatkamaan latinan tutkintoani.

Impivaaran jäällä syksyllä 2020.
(📸: Tilla Tuominen)

Luistelua en kuitenkaan ole kokonaan jättänyt. Viime vuodet olen luistellut noin kerran viikossa entisille kilpaluistelijoille tarkoitetussa ryhmässä (video syksyltä 2019). Tällä hetkellä treenit tosin ovat koronaepidemian vuoksi tauolla, ja jäähallien sijasta täytyy nyt käydä ulkojäillä. Jos minulla joskus vielä on aikaa ja energiaa harjoitella vähän enemmän, niin voisin vaikka lähteä aikuisharrastajille tarkoitettuihin kilpailuihin.

Taitoluistelu on antanut urheilullisten valmiuksien lisäksi paljon muutakin. Se on vahvistanut uskoa omiin kykyihini monella tavalla. Olin nuorena arka esiintymään, mutta tämä arkuus karisi vähitellen, kun piti uskaltautua yleisön eteen kilpailuissa ja seuran näytöksissä. Kiertueluistelun myötä aloin suorastaan nauttia esiintymisestä. Luistelu on myös vienyt monenlaisiin uusiin tilanteisiin ja ympäristöihin, mikä on opettanut sosiaalisia taitoja ja tuonut paljon ystäviä. Tärkeintä luistelussa kuitenkin on ollut lajin taitoa ja tarkkuutta vaativa luonne, ja se, että luistelussa riittää aina uutta opittavaa. Tämä saa minut palaamaan jäälle uudestaan ja uudestaan.

Turun Parkin kentällä tammikuussa 2021.