Uskomuksia ja ennakkoluuloja antiikin lääkäreistä

Antiikin roomalaisilla oli monenlaisia ja usein ristiriitaisia näkemyksiä lääkäreistä. Lääketieteen alan kirjoittajat yleensä ylistivät lääkäreiden taitoja ja oppineisuutta, kun taas muissa lähteissä lääkäreitä kuvattiin usein epärehellisiksi, epäpäteviksi ja kuolettavan vaarallisiksi puoskareiksi. Esittelen muutamia yleisimpiä lääkäreihin liitettyjä käsityksiä roomalaisissa ei-lääketieteellisissä kirjoituksissa kuten Plinius vanhemmalla, Martialiksella, piirtokirjoituksissa ja graffitoissa. Ensin on kuitenkin paikallaan muutama sana antiikin lääketieteestä taustaksi näille uskomuksille.

Lääketiede antiikin Roomassa

Perinteinen roomalainen lääketiede – ennen kreikkalaisten teorioiden omaksumista – perustui luonnonmukaisiin hoitoihin, joita tekivät perheenjäsenet, eivät ammattilääkärit. Perheen pää, paterfamilias, oli vastuussa perhekuntansa hyvinvoinnista. Kreikkalaisia lääkäreitä alkoi saapua Roomaan vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua. He toivat mukanaan uusia teorioita, jotka vähitellen omaksuttiin osaksi roomalaista lääketiedettä. Monet roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten vaikutusta kohtaan, mutta kreikkalaiset lääkärit hyväksyttiin lopulta, erityisesti ylempien yhteiskuntaluokkien parissa.

Lääkäri hoitaa Aineasta.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Ihmisen fysiologiasta ja sairauksien hoidosta oli useita kilpailevia teorioita. Yksi tunnetuimmista oli ruumiinnesteiden tasapainoon perustuva humoraalioppi. Myös sellaisten seikkojen kuin ruokavalion, lämmön ja ilmaston ajateltiin vaikuttavan ihmisen terveyteen. Lääkärin tehtävä oli antaa diagnoosi ja määrätä sopiva hoito. Tavallisimpiin hoitoihin kuuluivat erilaiset ruokavaliot, kylmät ja kuumat kylvyt, suonen iskeminen ja oksentaminen ruumiinnesteiden tasapainon palauttamiseksi, sekä lääkkeet, yrtit, loitsut ja kirurgiset toimenpiteet. Monet näistä hoidoista olivat tehottomia ja jopa vaarallisia potilaille. Hoitoa haettiin myös parantamisen jumalten kuten Asklepioksen pyhäköistä ja magiasta esimerkiksi taikajuomien ja amulettien muodossa. Antiikista on säilynyt suuri määrä votiivilahjoja, joita annettiin kiitokseksi jumalille parantumisesta.

Parantuneita ruumiinjäseniä kuvaavia votiivilahjoja.
(Bolognan arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Lääketieteen harjoittajia oli monenlaisia. Useimmat lääkärit olivat kreikkalaisia ja yleensä alemmista yhteiskuntaluokista. Kreikkalaiset lääkärit olivat oppineimpia, mutta oli monia muita, joiden ammattitaito perustui käytännöllisempään kokemukseen kuten kirurgeja, kätilöitä ja kasveilla parantajia. Kaikista näistä voitiin käyttää latinan sanaa medicus, vaikka usein sillä viitattiin erityisesti kreikkalaisiin oppineisiin lääkäreihin.

Kätilöä kuvaava reliefi.
(Isola Sacra, kuva: Joonas Vanhala)

Antiikin Roomassa ei ollut vakiintunutta lääketieteen koulutusta eikä pätevyysvaatimuksia. Kuka tahansa saattoi kutsua itseään lääkäriksi. Tämä näkyi luonnollisesti hoitojen laadussa. Toisaalta antiikista tunnetaan monia lääkäreitä, jotka olivat erikoistuneet esimerkiksi silmä-, korva- tai hammassairauksiin, mikä kertoo omistautumisesta tietylle lääketieteen alalle.

Lääketieteelliset välineet osoittavat, että roomalaiset lääkärit tunsivat erilaisia käytännön hoitoja: katetrin asettaminen virtsaamisen helpottamiseksi, sairaan kudoksen kauterointi, hampaiden poistaminen ja eräiden yksinkertaisten kirurgisten toimenpiteiden suorittaminen kuten kaihin poistaminen silmästä.

Pompejista löytyneitä lääketieteellisiä välineitä.
(Napolin arkeologinen museo, kuva: Joonas Vanhala)

Cato vanhempi: kreikkalaiset lääkärit yrittävät tuhota roomalaiset

Yksi varhaisimmista lääkäreihin liittyvistä kannanotoista on peräisin Cato vanhemmalta. Hän kannatti perinteisiä roomalaisia arvoja ja käytäntöjä, ja oli epäluuloinen kreikkalaisten vaikutuksesta Roomassa. Kreikkalaisista ja heidän lääketieteestään hän totesi näin:

Heidän [kreikkalaisten] heimo on erityisen kelvoton ja oppimaton, ja usko tätä kuin tietäjän sanaa: kun tuo kansa jakaa kirjallisuuttaan, turmelee se kaiken, ja vielä varmemmin, jos he lähettävät tänne lääkärinsä. He ovat vannonneet murhaavansa kaikki muukalaiset lääketieteellään, ja tämän he tekevät maksusta, jotta heitä uskottaisiin ja heidän olisi helpompi tuhota meidät. (Sitaatti Catolta; Plinius vanhempi, Naturalis historia, 29,7)

Caton kaksi keskeistä syytöstä oli, että kreikkalaiset lääkärit halusivat vahingoittaa potilaitaan ja että he vaativat rahaa vastineeksi palveluistaan. Nämä ajatukset toistuvat uudestaan ja uudestaan myös myöhemmissä roomalaisissa lähteissä. Caton näkemys johtui hänen yleisestä epäluulostaan kreikkalaisia ja heidän kulttuuriaan kohtaan, joiden hän ajatteli turmelevan roomalaisen yhteiskunnan.

Plinius vanhempi: epärehellisiä, ahneita ja vaarallisia lääkäreitä

Toisen tunnetun polemiikin kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan kirjoitti Plinius vanhempi. Hänen kuvauksensa heijastaa monia uskomuksia ja ennakkoluuloja, joita roomalaisilla oli, ja on samoilla linjoilla Caton kanssa kuvatessaan kreikkalaisia lääkäreitä vaarallisiksi ja murhanhimoisiksi.

He [lääkärit] hankkivat oppinsa vaarantaen meidät ja tekevät kokeita meidän kuolleilla ruumiillamme. Vain lääkäri voi tappaa saamatta minkäänlaista rangaistusta. (Plinius 29,8)

Siinä missä Cato piti kreikkalaisia lääkäreitä yksinkertaisesti pahantahtoisina, Plinius näki lääkäreiden toiminnalle selkeän motiivin: saada uutta tietoa lääketieteellisten kokeiden kautta.

Plinius syytti lääkäreitä myös myrkyttämisestä, juonittelusta ja aviorikoksista:

Sillä mikä olisi otollisempi tilaisuus myrkytyksille, tai mistä löytyisi enemmän juonittelua testamenteista? Aviorikoksiakin tapahtuu jopa keisareiden lähipiirissä... (Plinius 29,8)

Hän piti lääkäreitä ahneina ja rahanhimoisina:

Voisinko olla mainitsematta heidän ahneuttaan, heidän saaliinhimoisia kauppojaan toisten ihmisten kohtalon ollessa kyseessä, hintoja, joita he pyytävät hoidoistaan, maksuja kuoleman aiheuttamisesta… (Plinius 29,8)

Pliniuksen mukaan lääkärit vahingoittivat potilaitaan tarkoituksella oman etunsa vuoksi. Tällä saattaa olla todellisuuspohjaa ottaen huomioon monet kuvaukset roomalaisissa lähteissä lääkäreistä, jotka juonittelivat potilaitaan vastaan, erityisesti ylhäisissä ja keisarillisissa kodeissa.

Plinius mainitsee lopuksi vielä lääkäreiden osaamattomuuden:

Se on ilmiselvästi pelkkää teeskentelyä ja vastenmielistä tiedoilla pullistelua. Eivätkä he itsekään tiedä, mitä tekevät… (Plinius 29,8)

Samoin kuin Cato Plinius vastusti kreikkalaisia lääkäreitä johtuen hänen yleisestä ennakkoluulostaan kreikkalaisia kohtaan. Vaikuttaa siltä, että monet yläluokkaiset roomalaiset olivat skeptisiä kreikkalaisten turmelevaa ja perinteisistä roomalaisista arvoista poikkeavaa vaikutusta kohtaan vielä ensimmäisellä vuosisadalla jaa.

Tämä vastenmielisyys kreikkalaisia lääkäreitä kohtaan näyttää vaikuttaneen myös kansanomaisempiin kirjallisuuden muotoihin kuten roomalaiseen komediaan ja satiiriin. Näissä genreissä paino ei ole yhtä vahvasti lääkäreiden kreikkalaisuudessa, mutta tämä pohjavire näyttää silti säilyvän. Näissä pilkkaavissa kuvauksissa huomio kiinnittyy erityisesti lääkäreiden epäpätevyyteen ja vaarallisuuteen heidän potilaitaan kohtaan.

Martialis: epäpäteviä ja tappavia lääkäreitä

Yksi tuotteliaimmista satiiristen runojen kirjoittajista oli Martialis, joka kirjoitti lukuisia epigrammeja nimenomaan lääkäreistä. Tässä runossa lääkäri ja hänen oppilaansa tekevät lähinnä vahinkoa potilaalleen:

Olin hieman voimaton, mutta sinä, Symmachus, tulit heti luokseni sadan oppilaan kanssa. Sata pohjatuulen jäätämää kättä kosketti minua. Minulla ei ollut kuumetta, Symmachus, mutta nyt on. (Mart. 5,9)

Useat lääkärit Martialiksen runoissa onnistuvat tappamaan potilaansa. Äärimmäinen esimerkki on tämä runo, jossa pelkkä lääkärin näkeminen unessa riittää tappamaan miehen:

Andragoras kylpi kanssamme, söi iloisena aterian – aamulla mies löytyi kuolleena. Kysytkö, Faustinus, syytä näin nopeaan kuolemaan? Hän oli unessa nähnyt lääkäri Hermocrateen. (Mart. 6,53)

Lähes kaikilla lääkäreillä Martialiksen runoissa on kreikkalainen nimi. Tämä saattaa johtua pelkästään siitä, että useimmat lääkärit hänen aikanaan olivat syntyperältään kreikkalaisia, mutta taustalla saattoivat vaikuttaa myös vanhat ennakkoluulot. Martialiksen runojen fokus ei kuitenkaan ole niinkään lääkäreiden kreikkalaisuudessa kuin heidän epäpätevyydessään ja kyseenalaisessa moraalissaan.

Se, että tällainen lääkäreiden herjaaminen ei johtunut vain ennakkoluuloista kreikkalaisia kohtaan, käy selvästi ilmi, kun Martialiksen runoja verrataan kreikkalaisiin epigrammeihin, joissa monet samoista teemoista toistuvat. Epäpätevä lääkäri onnistuu tappamaan potilaansa tässä naurettavan liioitellussa kuvauksessa:

Sokles lupasi suoristaa koukkuselkäisen Diodoroksen selän. Hän asetti kolme suurta neljän jalan levyistä kiveä tämän selän päälle. Hän murskautui kuoliaaksi, mutta hänestä tuli suorempi kuin seiväs. (Greek Anthology 11,120)

Aivan kuten Martialiksen runossa, jossa potilas kuoli nähtyään lääkärin unessa, seuraavassa runossa pelkkä lääkärin nimen muistaminen riittää tappamaan miehen:

Feidon ei puhdistanut minua hoidoilla eikä edes koskenut minuun, mutta kuumeisena muistin hänen nimensä ja kuolin. (Greek Anthology 11,118)

Tämä runo on esimerkki usein toistuvasta ahneiden ja varastavien lääkäreiden teemasta:

Rodon poistaa lääkkeillä spitaalin ja tuberkuloosin. Kaiken muun hän poistaa [= varastaa] jopa ilman lääkkeitä. (Greek Anthology 11,333)

Lääkäreiden pilkkaamisesta oli selvästikin tullut kirjallinen topos, jota hyödynnettiin niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessa kirjallisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Yllä siteeratut kreikkalaiset epigrammit olivat suunnilleen Pliniuksen ja Martialiksen ajalta eli ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta jaa. Kreikkalaisten epigrammien kokoelmaan kuuluu kuitenkin vastaavia runoja myös aiemmilta vuosisadoilta.

Cicero: positiivisia mainintoja lääkäreistä

Kaikki maininnat lääkäreistä roomalaisissa lähteissä eivät kuitenkaan ole negatiivisia. Lääkäreitä muisteltiin myös hyvällä kuten Cicero kirjeessään, jossa hän valittelee erään lääkärinsä kuolemaa:

Kuinka huonosti Alexiolle on käynyt! Et uskokaan minkälaista murhetta tämä on minulle aiheuttanut – – Ikävöin hänen kiintymystään minua kohtaan, hänen lempeyttään ja ystävällisyyttään. On toinenkin seikka: eikö meidänkin olisi syytä pelätä, kun tällainen tauti yhtäkkiä kukistaa tavoiltaan niin kohtuullisen miehen ja erinomaisen lääkärin? (Cicero, ad Atticum 15,1,1)

Toisessa kirjeessä Cicero suosittelee erästä lääkäriä ystävälleen:

Suosittelen sinulle erityisesti Glycoa, Pansan lääkäriä, joka on naimisissa ystäväni Achilleuksen sisaren kanssa. – – Sitä paitsi hän on vaatimaton ja rehellinen mies, jota ei oma etu ajaisi rikosta tekemään. (Cicero, ad Brutum 1,6,2)

Cicero on tietoinen yhdestä tavallisimmista syytöksistä lääkäreitä kohtaan eli heidän taipumuksensa rikoksiin rahallista korvausta vastaan. Muissa yhteyksissä Cicero esittää lääkäreistä samanlaisia syytöksiä kuin Cato, Plinius ja Martialis.

Piirtokirjoitukset: lääkäreiden ylistystä ja syytöksiä

Monissa roomalaisissa piirtokirjoituksissa mainitaan lääkäreitä, erityisesti hautausten yhteydessä. Nämä piirtokirjoitukset kertovat Rooman kirjallisten piirien ulkopuolella vaikuttaneiden sosiaaliluokkien ajatuksista ja asenteista. Useita näistä piirtokirjoituksista tekivät vapautetut orjat itselleen tai muille vapautetuille. Piirtokirjoituksissa sekä ylistetään että moititaan lääkäreitä.

Tämän votiivipiirtokirjoituksen teetti roomalainen upseeri Ulpius kiitokseksi parantamisen jumalille. Hän ylistää siinä lääkäriä nimeltä Lucius Julius Helix:

CIL VI 19
(Kuva: Catolog dei Musei Vaticani)

Omistettu Aesculapiukselle ja Hygialle. Marcus Ulpius Honoratus, ratsuväenupseeri, on toimittanut uhrin kiitokseksi jumalille oman, läheistensä ja Lucius Julius Helixin – lääkärin, joka uskollisesti huolehti minusta jumalten säädösten mukaan – terveyden johdosta. (CIL VI 19, Rooma, 131–179 jaa.)

Toinen piirtokirjoitus, kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, kertoo lääkäristä, joka ylistää itseään. Tämä ei ollut epätavallista hautapiirtokirjoituksissa. Nimestä päätellen Claudius oli luultavasti vapautettu orja. Piirtokirjoituksen teetti ehkä Claudius itse ennen kuolemaansa tai joku muu.

IGUR III 1247
(Kuva: Ashmolean Museum, University of Oxford)

Minä, lääkäri Claudius Agathemeros, joka nopeasti opin parannuskeinon kaikenlaisiin vaivoihin, lepään tässä. Tämä muistomerkki on yhteinen minulle ja vaimolleni Myrtalelle. Olemme Elysionissa yhdessä oikeamielisten kanssa. (IGUR III 1247, Rooma, n. 50–100 jaa.)

Lääkärin ylistys ei ole odottamatonta parantamisen jumalille osoitetussa kiitoksessa, ja on suorastaan formulaarinen lääkärin omassa hautakirjoituksessa. Nämä piirtokirjoitukset kuitenkin osoittavat, etteivät lääkärit aina olleet vain halventavan kritiikin kohteina, vaan heitä voitiin muistella myös lämmöllä kuten Cicero kirjoittaessaan omista lääkäreistään.

Toisaalta piirtokirjoituksistakin löytyy negatiivisia mainintoja lääkäreistä. Muutamissa kirjoituksissa lääkärit muistetaan heidän tehottomista hoidoistaan kuten tässä:

CIL VI 68
(Kuva: Wikimedia Commons)

Felix Asinianus, papiston julkinen orja, uhrasi mieluusti valkoisen vasikan kiitokseksi Bona Dea Agrestis Feliculalle saatuaan näkönsä takaisin. Lääkärien hylkäämänä hän kymmenen kuukauden kuluttua parani emäntänsä lääkkeiden ansiosta... (CIL VI 68, Rooma, n. 1–30 jaa.)

Tässä toisessa lääkärit olivat tappaneet potilaansa:

CIL VI 37337
(Kuva: Corpus inscriptionum Latinarum, Archiv)

Manalan jumalille. Euhelpistus, vapautettu orja, joka myös on Manes, eli 27 vuotta, 4 kuukautta ja 11 päivää. Äkillinen kuolema riisti hänen parhaat vuotensa, tuo mitä viattomin sielu, jonka lääkärit leikkelivät ja tappoivat. Publius Aelius Peculiaris, keisarin vapautettu, [teki tämän] orjatoverilleen. (CIL VI 37337, Rooma, n. 101–150 jaa.)

Tällaiset piirtokirjoitukset noudattavat perinteisiä muotoja eivätkä välttämättä heijastele suoraan yleisiä asenteita, vaikka yksilölliset toiveet voitiin ottaa huomioon. Näiden lisäksi on syytä tarkastella myös roomalaisia seinäkirjoituksia, jotka olivat luonteeltaan spontaanimpia sekä sisällöltään että kirjoitustavoiltaan. Haasteena on kuitenkin se, että seinäkirjoituksissa mainitaan harvoin lääkäreitä ja usein vain ohimennen.

Seinäkirjoitukset: harvoja mainintoja lääkäreistä

Herculaneumista löytyi tämä tunnettu raapustus:

CIL IV 10619
(Kuva: Wikimedia Commons)

Apollinaris, lääkäri, keisari Tituksen orja, kakkasi täällä hyvin. (CIL IV 10619)

Tämä kuvaus on melko neutraali. Siinä voi nähdä herjaavaa sävyä, mutta silloinkin se liittyy ennemmin kakkaamiseen kuin siihen, että Apollinaris oli lääkäri.

Tässä Ostiasta löydetyssä graffitossa uhkaillaan lääkäreitä:

– – Kakkaa hyvin ja nussi lääkäreitä suuhun. (AE 1941,8)

Tämä on selvästi vihamielinen mielenilmaus lääkäreitä kohtaan, mutta emme tiedä mitään sen kontekstista tai kirjoittajan motiiveista.

Pompejista olen tunnistanut vain yhden seinäkirjoituksen, jossa mainitaan toista miestä lääkinnyt mies:

Pierus Celadus, keisarikultin pappi, hoiti Amandusta, Papiriuksen orjaa. (CIL IV 8810)

Sairaudet olivat yleisiä, mikä näkyy monissa pompejilaisissa graffitoissa. Seuraavassa kirjoituksessa pilkataan peräpukamista kärsivää henkilöä. Peräpukamien ajateltiin johtuvan anaaliseksistä.

CIL IV 1820
(Kuva: Varone 2012)

Chius, toivon että peräpukamasi hiertävät niin, että ne tulehtuvat pahemmin kuin aiemmin. (CIL IV 1820)

Muutamissa Pompejin graffitoissa, jotka muistuttavat kirouksia, kirjoittaja toivoo toiselle sairautta:

Toivon että sairastut. (CIL IV 2960)

Tervehdys Asbestus, saisit sairastua. (CIL IV 762)

Roomalaisissa seinäkirjoituksissa ei siis esiinny juuri lainkaan herjauksia lääkäreitä kohtaan. On vaikea sanoa, mistä tämä johtuu, kun roomalaisissa kirjallisissa lähteissä lääkäreiden pilkkaaminen on niin yleistä. Myös pienemmissä kaupungeissa kuten Pompejissa toimi lääkäreitä. Luontevin selitys lääkäreihin kohdistuvan herjaamisen vähyydelle on, että lääkärit eivät olleet kovin keskeinen osa tavallisten ihmisten elämää. Asiointi lääkärin luona on voinut olla melko harvinaista. Jos lääkärit lisäksi matkustivat eri puolilla tarjoamassa palveluitaan, herjojen kirjoittaminen heistä talojen seinille ei ollut kovin otollista. Lääkäreihin liittyi varmasti ennakkoluuloja myös kirjallisen eliitin ulkopuolella, mutta niitä ei tuotu esiin seinäkirjoituksissa.

Lääkäreiden herjaaminen näyttää olleen osa kirjallista ilmaisua ja ylempien yhteiskuntaluokkien puheenaihe, mutta ei kovin yleinen teema tavallisen kansan keskuudessa. Lääkäreihin liittyvä kritiikki roomalaisessa kirjallisuudessa liittyi ainakin osittain yleisiin ennakkoluuloihin kreikkalaisia ja heidän lisääntyvää vaikutustaan kohtaan Roomassa. Syytöksillä lääkäreiden huonoista ja vahingollisista hoidoista oli luultavasti todellisuuspohjaa, koska antiikin lääketieteelliset teoriat johtivat tehottomiin ja vaarallisiin hoitoihin. Lääkäreihin kohdistuvat negatiiviset uskomukset olivat yleisiä yläluokkaisissa piireissä, ainakin tietyn kirjallisen eliitin parissa, mutta laajemman yleisön kirjoittelu ei heijastele samanlaista pilkkaa.

---

Blogiteksti perustuu esitelmään "Popular beliefs about physicians in ancient Rome", jonka pidin elokuussa Veronassa kansainvälisen kulttuurihistorian yhdistyksen (ISCH) konferenssissa. Esitelmän powerpoint-diat löytyvät tästä linkistä.

Käännökset ovat omiani, ellei toisin mainita.

Piirtokirjoitusten lähteet:

AE = L’Année épigraphique

CIL IV = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 4, Inscriptiones parietariae Pompeianae Herculanenses Stabianae, Berlin, 1871–.

CIL VI = Corpus inscriptionum Latinarum, vol. 6, Inscriptiones urbis Romae Latinae, Berlin, 1876– 

IGUR = Inscriptiones Graecae urbis Romae

Varone 2012 = A. Varone, Titulorum graphio exaratorum qui in C.I.L. vol. IV collecti sunt, imagines, ”L’Erma” di Bretschneider, Roma 2012.