21.12.2022

Ars vituperandi – roomalainen herjaamisen taito

Herjaaminen on yleismaailmallinen tapa ja herjauksia tunnetaan varhaisimmistakin historiallisista lähteistä. Antiikin Roomassa herjaukset eivät olleet marginaalinen ilmiö, vaan niitä löytyy kaikenlaisista roomalaisista lähteistä, niin kadunmiesten seinäraapustuksista kuin kaunokirjallisuudesta ja retoriikastakin. Roomalaiset olivat varsinaisia herjaamisen mestareita. Esittelen tässä blogikirjoituksessa muutamia keskeisiä lähteitä ja esimerkkejä roomalaisista herjauksista, ja pohdin herjausten merkitystä antiikintutkimuksen lähteinä.

Roomalainen puhuja,
Vatikaanin museot.
Roomalainen retoriikka

Retoriikan oppien mukaan julkisissa puheissa tuli käyttää puhetilanteeseen ja yleisöön sopivia tyylikeinoja. Yksi näistä oli herjaaminen (vituperatio), jota hyödynnettiin varsinkin poliittisissa puheissa ja oikeuspuheissa. Retoriikan opettaja Quintilianus antaa teoksessaan Puhujan kasvatuksesta ohjeita siitä, miksi, miten ja missä tilanteissa puhujan kannattaa hyödyntää retorista herjaamista. Perusperiaate on, että puhujan tulee ylistää sitä, mikä on kunniallista ja moittia sitä, mikä on häpeällistä.

Oikeuspuheissa kiinnitettiin erityistä huomiota syytetyn tai muiden osallisten henkilöiden persoonaan. Puolustuspuheessa kuului ylistää syytettyä ja kuvata hänen hyveitään, syytöspuheessa puolestaan osoittaa henkilö paheelliseksi ja loata hänen maineensa. Ajateltiin, että rikokseen syyllistyi todennäköisemmin paheellinen kuin hyveellinen ihminen. Poliittisiin puheisiin päti suunnilleen sama kaava. Toisten virkamiesten ja poliitikkojen suosioon pyrittiin vaikuttamaan ylistämällä tai herjaamalla heitä julkisesti.

Puheen argumenttien kokoamista ja jäsentelemistä käsittelevässä teoksessaan De Inventione Cicero luettelee erilaisia teemoja, joihin puhujan kannattaa kiinnittää huomiota. Keskeisiä aiheita ovat esimerkiksi syntyperä, luonne, äly, ulkonäkö, kasvatus, elämäntavat, ammatti, saavutukset, sukulaiset ja ystävät. Samat aiheet sopivat niin ylistykseen kuin herjaamiseen, puheen päämäärästä riippuen.

Cicero (106–43 eaa.)

Erinomainen esimerkki retorisesta herjaamisesta on Ciceron Rooman senaatissa Lucius Calpurnius Pisoa vastaan pitämä puhe In Pisonem. Piso oli Ciceron poliittinen vastustaja, jota Cicero syytti Makedonian provinssin riistämisestä hänen olleessaan sen maaherrana. Cicero haukkui puheessaan Pison monin sanankääntein täydeksi pataluhaksi.

Heti puheen alussa (In Pisonem 1) hän kuvaa Pisoa rumaksi:

Meiltä eivät jääneet huomaamatta tuo orjamainen
ulkonäkösi, karvaiset poskesi ja mädät hampaasi.

Seuraavaksi Cicero tarttuu Pison luonteeseen, älyyn ja puhujan kykyihin:

Vain harvat meistä tunsivat viheliäiset paheesi,
älysi vajavuuden ja puheesi kankeuden.

Hieman myöhemmin (In Pisonem 10) kerrotaan Pison elämäntavoista, minkälaisessa huonossa seurassa Pisolla on tapana liikkua ja miten hän rietastelee kaikkien nähden:

Hän lojui noiden lemuavien ja juopuneiden kreikkalaisten kanssa. – – 
Kukaan ei pysty sanomaan käyttikö tuo kurja enemmän aikaa
juomiseen, oksenteluun vai vetensä heittämiseen.

Cicerolla riittää paljon muutakin sanottavaa Pisosta. Väitetään, ettei tämä koskaan puhunut julkisesti Rooman forumilla. Hänellä ei ollut minkäänlaisia mainitsemisen arvoisia saavutuksia. Hänet valittiin julkisiin virkoihin vahingossa, koska häntä luultiin vaaleissa isoisäkseen, joilla oli sama nimi. Hän oli varas, joka otti vastaan lahjuksia. Hän pukeutui oudosti, ja oli juoppo ja rietastelija, joka usein vieraili ilotaloissa.

Koko puheen aikana Cicero nälvii Pisoa erilaisilla haukkumasanoilla kuten hirviö (belua, pecus), koira (canis), aasi (asinus), murhaaja (carnifex), rutto (pestis), rikollinen (scelus), vihollinen (hostis) ja petturi (proditor). Samantapaisia herjauksia löytyy myös roomalaisen komedian teksteistä.

Teatterinaamiota esittävä veistos, Ostia.
Komedia

Suurin osa meille säilyneistä roomalaisista komedioista on peräisin Plautukselta ja Terentiukselta, jotka ovat tunnetuimmat roomalaiset komediakirjailijat. Roomalainen komedia oli jatkumoa kreikkalaiselle komedian perinteelle, jota edustivat muun muassa Aristofanes ja Menandros. Komedioiden aiheet olivat usein hyvin arkisia, ja tavallisimpiin roolihahmoihin kuului esimerkiksi orjia, sotilaita, prostituoituja, nuoria rakastavaisia ja vanhoja ukkoja ja akkoja. Näytelmien tekstit ja vuoropuhelut heijastelivat kansanomaista kieltä ja ilmaisua. Tähän kuuluivat myös herjaukset ja kirosanat, jotka olivat keskeinen osa roomalaisen komedian ilmaisua ja sanastoa.

Plautus (n. 254–184 eaa.)

Otetaan Plautuksen näytelmä Bacchides esimerkiksi komedian herjauksista. Se kertoo kahdesta sisaresta, jotka ovat prostituoituja, ja joiden molempien nimi on Bacchis. Tarinassa miehet rakastuvat vääriin siskoihin, hankalat tilanteet toistuvat, ja välillä riidellään ja huijataan rahaa vanhoilta ukoilta. Kaikki tämä johtaa kiivaisiin vuoropuheluihin, joissa heitellään monenlaisia solvauksia. Lopulta kaikki kuitenkin päätyvät onnellisesti samaan sänkyyn ilotalossa.

Tässä muutamia Plautuksen muotoilemista herjauksista:

Senkin kolmestimyrkyttäjä! (terveneficus)
(Bacchides 813)

Voi sinua idioottia, idioottia… (stultus)
(Bacchides 814)

Hän kulkee maan päällä vihattuna, ei ymmärrä mitään,
ei tunne mitään, yhtä turha kuin mätä sieni. (fungus putidus)
(Bacchides 820–821)

Sinä pahuuden lähde… (scelerum caput)
(Bacchides 829)

Seinämaalaus Pompejista,
Napolin arkeologinen museo.
Runous

Roomalainen runous tuo usein ensimmäisenä mieleen eeppiset sankaritarinat ja intohimoiset rakkausrunot. Yksi suosittu roomalaisen runouden laji oli satiiri, johon herjaaminen olennaisesti kuului. Tunnettuja tämän alan runoilijoita olivat mm. Catullus, Horatius, Martialis ja Juvenalis. Horatiuksen runot edustavat melko kevyttä ja nokkelaan huumoriin perustuvaa yhteiskunnallisten teemojen kommentointia, kun taas Catullus ja Juvenalis antavat satiirinsa kohteille kyytiä terävin sanankääntein. Martialis puolestaan asettuu johonkin näiden ääripäiden välille tarkkanäköisillä ja piikittelevillä runoja, jotka käsittelevät roomalaisten arkista elämää ja tapoja. Satiirin piiriin kuuluu myös Petroniuksen teos Satyricon, joka on proosamuotoinen kuvaus erään mieskolmikon seikkailuista, matkoista ja kohtaamisista. Erikoisia tapahtumia ryyditetään usein tiukalla dialogilla ja herjauksilla.

Catullus (n. 84–54 eaa.)

Catullus tunnetaan rakkausrunoistaan eräälle Lesbialle, mutta hän kirjoitti myös viiltäviä loukkauksia. Hänellä oli paljon sanottavaa monista aikalaisistaan kuten Caesarista ja tämän kätyreistä. Näin Catullus kirjoittaa Mamurrasta, joka palveli sotapäällikkönä Caesarin alaisuudessa Gallian sodassa:

Kuka kestää katsella, kuka kärsii enää
Mamurran röyhkeyttä, ahneutta, pelihimoa?
Hän on pannut taskuunsa Gallian aarteet,
hän on käynyt putsaamassa Britanniankin.
Haureellinen Caesar, sinä sallit tällaisen?
(runo 29, säkeet 1–5)

Mamurra rikastui sotaretkien ja Caesarin suosion avulla. Catullus moittii samalla Caesaria siitä, että tämä salli Mamurran röyhkeät toimet. Eräässä toisessa runossa (94) Catullus haukkuu Mamurraa yksiselitteisesti mulkuksi!

Seuraavan runon Rufus on oletettavasti Marcus Caelius Rufus, Catulluksen ystävä. Rufuksella oli rakkaussuhde samaan naiseen, Clodiaan, jota Catullus myös rakasti. Tämä runo viittaa ilmeisesti tähän kolmiodraamaan ja petokseen, jollaisena Catullus piti Rufuksen suhdetta Clodiaan.

Rufus, ystävänä yhtä tyhjän kanssa,
onnettomuus ja tuho.
Luikertelit sydämeeni, luikertelit sisääni
ja söit minulta onnen.
Veit kaiken. Myrkytit elämäni,
ystävä kuin rutto.
(runo 77)

Clodia petti lopulta molemmat miehet ja sai monien muidenkin vihat päälleen. Meille on säilynyt yksi Ciceron oikeuspuhe, Pro Caelio, joka liittyy tähän rakkausdraamaan Clodian kanssa. Rufusta syytettiin oikeudessa poliittisesta väkivallasta ja murhista. Ciceron esittämä puolustus perustui osin Clodian mustamaalaamiseen ja herjaamiseen. Cicero pyrki osoittamaan, että mustasukkainen ja Rufuksen hylkäämä Clodia oli syytösten takana. Tämä Ciceron puhe on yksi oivallinen esimerkki Ciceron herjaamisen taidoista.

Catullus herjasi muissa runoissaan ihmisiä muun muassa ahneiksi, rumiksi, tyhmiksi ja perversseiksi. Catullus ei säästellyt sanojaan, vaan käytti monia kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä herjauksia.

Juopunut satyyri, löydetty Herculaneumista,
Napolin arkeologinen museo.
Martialis (n. 40–102 jaa.)

Martialis piti Catullusta yhtenä esikuvanaan ja seurasi runoissaan monella tavalla tämän asettamaa mallia. Molemmat käyttivät hävyttömiä henkilöön meneviä herjauksia; kuitenkin sillä erolla, että Catullus herjasi tunnettuja aikalaisia, kun taas Martialis vakuuttaa, ettei herjaa ketään todellisilla nimillä. Martialis halusi kommentoida ihmisten paheita loukkaamatta ketään henkilökohtaisesti. Se ei kuitenkaan vähennä Martialiksen herjausten terävyyttä.

Martialis kommentoi muun muassa ihmisten kyseenalaisia elämäntapoja kuten juoppoutta, varastelua ja epätavallista seksuaalista käyttäytymistä.

Luuletko että Acerra haisee eiliseltä viiniltä?
Erehdys. Acerra juo aina auringonnousuun.
(runo 1,28)

Tässä lyhyessä ja ytimekkäässä runossa Acerra paljastuu juopoksi, joka juo yöt läpeensä. Martialiksen runoille tyypillistä on tällainen rakenne, jossa herjauksen kärki paljastuu runon lopussa.

Avioelämä oli myös yksi Martialiksen suosima aihe. Hän kirjoitti runoissaan irtosuhteista, pettämisestä, aviorikoksista ja aviopuolisoiden murhista kuten tässä runossa:

Seitsemän miehensä hautakiviin kaiverrutti kirottu Chloe
’minun toimestani’. Voiko sen selvemmin sanoa?
(runo 9,15)

Chloe hautaa jo seitsemännen miehensä. Roomalaisiin hautakiviin oli tapana kirjoittaa, kuka hautauksen oli suorittanut, usein mainitsemalla nimen ja fecit, eli se ja se "teki (tämän)". Martialis antaa ymmärtää, että tässä tapauksessa Chloe oli vastuussa muustakin kuin vain hautauksesta. Puolisoiden murhaamisen motiivina oli usein puolisolta saatava perintö. Tällainen perinnön tavoittelu on usein toistuva aihe Martialiksen runoissa. Nuoremmat miehet ja naiset tavoittelivat itselleen iäkkäitä puolisoita perinnön toivossa, ja vanhat ihmiset puolestaan käyttivät hyväkseen nuorempien kosiskelua ja ottivat vastaan kaikki lahjat ja suosionosoitukset, mitkä vain suinkin saivat.

Seuraavassa runossa Martialis kuvaa miestä, joka makaa sohvalla illallista nauttien. Mies on kalju ja hampaaton, vaikka yrittää kovasti peitellä tätä.

Tuo mies joka nojailee keskimmäisen ruokailusohvan
alimmalla paikalla, kolmen hiuksen kalju voiteen urittamana,
ja pistelee velttoja ikeniään siloitelluilla mastiksitikuilla,
hän valehtelee, Aefulanus. Ei hänellä ole hampaita.
(runo 6,74)

Kaljuus ja hampaattomuus toistuvat monissa Martialiksen runoissa. Tällainen ulkonäön pilkkaaminen saattaa meistä tuntua ilkeältä, mutta se näyttää olleen hyvin suosittua antiikin Roomassa. Martialis kuvaa runoissaan monenlaisia muitakin stereotyyppisiä hahmoja kuten himokkaita vanhoja naisia, impotentteja miehiä, ahneita ja julmia orjanomistajia ja epäpäteviä lääkäreitä vain muutamia mainitakseni.

Seinäkirjoitukset

Antiikinaikaisia seinäkirjoituksia on löytynyt ympäri muinaista Rooman valtakuntaa. Merkittävin kokoelma, yli 10 000 dokumentoitua kirjoitusta, on säilynyt Pompejissa ja muualla Vesuviuksen ympäristössä vuoden 79 tulivuorenpurkauksen ansiosta. Seinäkirjoituksilla tarkoitetaan sellaisia epävirallisia ja arkisia tekstejä ja piirroksia, joita kuka tahansa kirjoitustaitoinen saattoi raapustaa tai maalata talojen seiniin tai muille sopiville pinnoille. Graffitoiksi kutsutut terävällä esineellä seinän pintaan kaiverretut tuotokset olivat varsin huomaamattomia eivätkä samanlaista töhertelyä kuin modernit graffitit. Useimmat niistä oli kirjoitettu yksityistalojen ja julkisten rakennusten sisälle ja vieläpä näkyville paikoille. Vaikuttaa siis siltä, että seinille kirjoittelu oli varsin sallittua Pompejissa.

Graffito Pompejin Mysteerien huvilasta.
Seinäkirjoituksissa esiintyy muun muassa nimiä, tervehdyksiä, rakkaudentunnustuksia, ostoslistoja, piirroksia, aakkosia, runoja, kirouksia ja tietenkin herjauksia. Seinäkirjoituksissa käytettiin kaikkein karkeimpiakin latinankielisiä hävyttömyyksiä, joita roomalaiset kirjailijat yleensä välttivät. Sanallisten herjausten lisäksi seinäkirjoituksissa käytettiin paljon myös pilakuvia. Viereisessä kuvassa näkyvä karikatyyripiirros (CIL IV 9226) on peräisin pompejilaisen yksityishuvilan aulan seinältä. Yläpuolella lukee Rufus est 'tämä on Rufus'. (Tämä ei kuitenkaan ole se edellä mainittu Rufus, jota Catullus herjasi, koska hän eli sata vuotta aiemmin.) Piirroksessa Rufus kuvataan kaljuna, pienisilmäisenä ja isonenäisenä; kaikki tyypillisiä piirteitä, joihin roomalaisissa herjauksissa kiinnitettiin huomiota.

Tässä valikoima herjauksia Pompejista:

Epaphra, olet karvaton.
(CIL IV 1816)

Epaphran karvattomuus johtuu ehkä siitä, että hän on ajellut ihokarvansa. Tätä pidettiin naismaisena ja miehelle sopimattomana.

Virgula Tertiukselleen: olet hävytön!
(CIL IV 1881)

Mies nimeltä Virgula moittii hävyttömäksi Tertiusta, joka kuitenkin kirjoituksen muodosta päätellen oli jokseenkin läheinen henkilö. Tässä voi siis olla kyse myös kavereiden välisestä naljailusta.

Ladicula on varas.
(CIL IV 4776)

Tämä on melko ilmiselvä herjaus, ellei Ladicula sitten ollut oikeastikin varas, jolloin kyseessä olisi lähinnä ilmianto ja varoitus muille tämän naisen kanssa tekemisissä oleville.

Serena inhoaa Isidorusta.
(CIL IV 3117)

Toisaalla Pompejissa erästä Isidorusta haukutaan pillunnuolijaksi ja kerrotaan hänen olevan prostituoitu. Kyse voi olla samasta henkilöstä.

Lucilla hankki tienestiä ruumiillaan.
(CIL IV 1948)

Lucillaa väitetään prostituoiduksi. Prostituutioon liittyi roomalaisen lain mukaan häpeällinen status ja tiettyjen kansalaisoikeuksien menettäminen.

Oot valtava mulkku.
(CIL IV 7089)

Tämä on yksi suosikkini Pompejin herjausten joukossa. Tämä oli kirjoitettu erään talon ulkoseinään, joten kuka tahansa ohikulkija tuli herjatuksi tämän lukiessaan.

Felix, sinä kakkaat.
(CIL IV 2075)

Tämä seinäkirjoitus ilmoittaa kiusallisen julkisesti kaikille lukijoille Felixin ruumiintoiminnoista.

Useimmat seinäkirjoitukset olivat lyhyitä ja yksinkertaisia. Joskus kirjoittajat kuitenkin intoutuivat laatimaan seinille vähän pidempiä ja taidokkaampia tekstejä, ja jopa vääntämään tekstinsä runomittaan.

Chius, toivon että peräpukamasi kipeytyvät uudestaan
niin että ne polttelevat pahemmin kuin aiemmin.
(CIL IV 1820)

Chius kärsii peräpukamista, jotka liitettiin liialliseen anaaliseksiin. Tässä viestissä piilee ehkä sairauden lisäksi miehen nimeen liittyvä vitsi, sillä peräpukamista ja viikunoista käytettiin latinaksi samaa sanaa ficus. Parhaiden viikunoiden tiedettiin tulevan Khioksen saarelta, johon Chiuksen nimi viittaa.

Gaius Hadius Ventrio, ritari, syntyi roomalaiseksi punajuuren ja kaalin välissä.
(CIL IV 4533)

Gaius Hadius Ventrio ei ollut oikea ritari, vaan roomalainen aatelinen, joiden säätyä kutsuttiin ritareiksi. Gaiuksen väitetään kuitenkin syntyneen vaatimattomissa oloissa. Syntyperä oli roomalaisille tärkeä arvostuksen aihe ja maineen perusta.

Pissasimme sänkyyn, isäntä. Tunnustan, teimme väärin.
Jos kysyt miksi, ei ollut pottaa.
(CIL IV 4957)

Tämä kirjoitus löytyi luultavasti majatalona toimineen talon ulko-oven vierestä. Tässä on ehkä kyse jonkun majatalossa yöpyneen vieraan jättämistä terveisistä ja palautteesta majatalon omistajille. Kaiken lisäksi viesti on kirjoitettu latinaksi elegiseen runomittaan:

Míximus ín lectó fateór peccávimus hóspes.
Sí dicés quaré, || núlla matélla fuít.

Herjaukset tutkimuksen lähteinä

Roomalaiset herjaukset heijastelevat aikansa sosiaalisia normeja ja tarjoavat kiinnostavia ja merkityksellisiä näkökulmia antiikin kulttuuriin. Herjausten tutkimus tarkentaa käsitystämme roomalaisessa yhteiskunnassa vallinneista asenteista ja ennakkoluuloista. Vertailemalla erilaisia antiikin lähteitä on mahdollista tarkastella, miten kulttuurinen konteksti ja erilaiset stereotypiat vaikuttivat herjaamiseen, ja miten herjaamisen tavat ja muodot vaihtelivat roomalaisen yhteiskunnan eri tasoilla. Herjaukset, erityisesti seinäkirjoituksissa ja muissa epävirallisissa lähteissä esiintyvät, kertovat myös arkisesta vuorovaikutuksesta ja tavallisen kansan käyttämästä kielestä.

Roomalaiset herjaukset tarjoavat myös otollisen vertailukohdan nykyajan vihapuheelle. Antiikin herjausten valossa voidaan nähdä, miten ennakkoluulot ja herjaamiseen liittyvät sosiaaliset normit ovat muuttuneet tai pysyneet samoina länsimaisessa yhteiskunnassa antiikista nykypäivään, ja minkälaisia mekanismeja vihapuheen taustalla piilee. Viime vuosina tähän vihapuheen historialliseen ulottuvuuteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Tämä näkökulma on keskeinen, kun pyritään ymmärtämään, minkälaisesta ajattelusta vihapuhe nousee ja mihin se eri aikoina on johtanut. Historialliset lähteet osoittavat vihapuheen olevan aikansa kulttuuriin ja asenteisiin sidottua, mikä näkyy erityisesti ennakkoluuloissa ja stereotypioissa, joihin herjaaminen yleensä perustuu.



Tämä blogikirjoitus perustuu Turun kaupunginkirjastolla Paideia ry:n yleisötilaisuudessa 7.10.2022 pitämääni esitelmään.

Lue lisää roomalaisista herjauksista tässä blogissa:
Catulluksen runojen käännökset: Jukka Kemppinen, Gaius Valerius Catullus, kaikki runous, WSOY, 1990.

Martialiksen runojen käännökset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis, Venus, viini ja vapaus: epigrammeja, Otava, 2000.

Ciceron, Plautuksen ja seinäkirjoitusten käännökset ovat omiani. Kaikki valokuvat ovat omiani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti