Opettaja vai tutkija?

Tuoreena ylioppilaana keväällä 2002 opiskelupaikkaa miettiessäni tiesin, että opettajaksi en ainakaan halua. Niinpä hain lukemaan teologiaa ajatuksena, että minusta tulisi pappi. Muutamaa vuotta myöhemmin kuitenkin löysin itseni opettamasta lukion latinaa ja huomasin pitäväni opettamisesta. Olen sittemmin opettanut myös yläkoululaisia, yliopisto-opiskelijoita ja aikuisopiskelijoita. Tällä hetkellä opetan latinaa Åbo Akademissa ja Åbo svenska arbetarinstitutissa (Arbis).

Arbiksen kurssilla on luettu Martialista.

Olen vuosien varrella monesti miettinyt, että voisin lähteä tekemään väitöskirjaa, mutta en ole löytänyt sopivaa tutkimusaihetta. Olen myös pitkään pohtinut, haluanko mieluummin panostaa opettajan uraan vai lähteä tekemään tutkimusta. Nämä voivat joskus olla toisensa poissulkevia uravaihtoehtoja. Jos olisin halunnut parantaa mahdollisuuksiani saada peruskoulun tai lukion aineenopettajan viran, olisi kannattanut lähteä lukemaan vielä yksi opetettava aine latinan ja uskonnon lisäksi – minulle on suositeltu muun muassa matematiikan opintoja. Tämä edellyttäisi vuoden mittaisia kokoaikaisia opintoja, mihin en ole vielä ryhtynyt. Tutkijan uralle suuntautuminen ja väitöskirjan tekeminen puolestaan voi johtaa siihen, että opettajan virkoja on vaikeampi saada. Olen ymmärtänyt, että tohtoreita usein pidetään ylikoulutettuina perusopetukseen.

Viime vuodet olen opettanut osa-aikaisesti ja opiskellut latinan tutkintoani loppuun. Kirjoittaessani gradua herjauksista Pompejin seinäkirjoituksissa alkoi ajatus jatko-opinnoista tuntua mielekkäältä, ja päätin lähteä tekemään väitöskirjaa tästä aihepiiristä (josta kirjoitin tarkemmin tässä kirjoituksessa). Valitsin siis väitöstutkimuksen sen sijaan, että opiskelisin lisää pätevyyttä aineenopettajana. Oman väitöstutkimuksen aloittamiseen on kannustanut myös muun muassa osallistuminen Pompeji-aiheiseen konferenssiin Italiassa vuosi sitten ja toimiminen tutkijana Suomen Rooman-instituutin työryhmässä viime keväänä.

En kuitenkaan halua luopua opettamisesta kokonaan. Näen paljon hyviä puolia siinä, että toimin sekä tutkijana että opettajana. Tutkimuksen kautta saan uutta sisältöä opetukseeni, ja puhun usein oppilailleni tutkimusaiheistani kuten Pompejin seinäkirjoituksista, Martialiksen runoista ja Ostiasta. Omasta tutkimuksesta kertominen pakottaa toisaalta miettimään, mikä on asian ydin ja miten sen sanoittaa niin, että asiaan vihkiytymätönkin sen ymmärtää. Opettaminen laittaa myös minut opiskelemaan uutta, kun valmistelen kursseja ja luentoja mitä erilaisimmista antiikkiin liityvistä aiheista. Opettaminen on lisäksi palkitsevaa, kun saan huomata, että osaamistani arvostetaan. Välillä tämä tosin johtaa siihen, että käytän aivan liikaa aikaa oppituntien valmisteluun, kun innostun lukemaan kaikenlaista kiinnostavaa aiheesta ja aiheen vierestä.

---

English: I'm both a teacher and a scholar, and I've thought much about which career path I want to concentrate on. I started teaching Latin in 2007 and I'm currently teaching at Åbo Akademi University and at the Swedish Adult Education Center of Turku. I've been thinking of doing PhD research for a long time, but I hadn't found a subject that was interesting enough until I wrote my master's thesis on insults in Pompeian graffiti. That's when I finally decided that I want to start doing my own research (more on that in this post). I don't want to quit teaching, though, as I find teaching and research to be a good combination. Through research I find new topics to teach. On the other hand I'm forced to articulate my research in such terms that my students understand it, which helps me define the core of my research. My students' interest in my research also inspires me to do more research. This often leads to spending way too much time in preparing my courses and lectures, as I get sucked into reading all kinds of interesting topics from antiquity.