Hyvä elämä Martialiksen mukaan

Martialiksen runoja lukiessa syntyy väistämättä vaikutelma kyynisestä runoilijasta, joka kirjoitti pääasiassa satiiria ympärillään näkemistään paheista ja sosiaalisista epäkohdista. Suuri osa Martialiksen tuotannosta kuuluu tähän tyylilajiin. Viime aikoina huomioni ovat kuitenkin kiinnittäneet Martialiksen elämänmyönteiset kuvaukset, jotka erottuvat joukosta sitä selvemmin, koska Martialis on sijoittanut ne herjaavien ja satiiristen runojen keskelle. Martialis on variaation ja vastakohtien mestari. Hänen hyvää elämää käsittelevistä runoistaan on luettavissa maanläheinen ja yksinkertainen elämänfilosofia, jota hän noudatti myös omassa elämässään – ainakin jossain määrin.

Syklaameja Hadrianuksen Villan puistossa

Yksi Martialiksen neuvoista on elää tässä hetkessä. Saman ajatuksen kiteytti Horatius muotoon carpe diem. Martialis osaa pukea tämänkin aiheen satiirin muotoon kuten runossa, joka on osoitettu eräälle Postumukselle. Hänen nimensä tarkoittaa isän kuoleman jälkeen syntynyttä. Onko nimi tässäkin tapauksessa enne?

Sinä aina sanot että elät huomenna,

Postumus, aina huomenna. Sanohan,

Postumus, tuo huominen, koska se

tulee? Kuinka kaukana, missä on tuo

huominen? Tai mistä sitä on haettava?

Tuskin se parthien ja armenialaisten

luona piilee? Tuolla huomisellasi on jo

Priamuksen tai Nestorin ikävuodet.

Sanohan, millä voisi ostaa tuon huomisen?

Sinä aiot elää huomenna? Postumus,

on jo myöhäistä elää tänään. Postumus,

viisas on se joka eli eilen.

(Mart. 5,58)

Huomisesta huolehtiminen kuulostaa tutulta. Oma kalenterini täyttyy usein viikoiksi eteenpäin ja jatkuvasti on mielessä asioita, jotka täytyy muistaa hoitaa. Miten sitä oppisi pysähtymään ja nauttimaan enemmän tästä hetkestä?

Yksityiskohta pitoja kuvaavasta freskosta Pompejista (Napolin arkeologinen museo)

Ehkä tunnetuin Martialiksen hyvän elämän kuvauksista on runo, jonka hän kirjoitti ystävälleen Julius Martialikselle:

Parhain ystäväni Martialis, nämä

ovat ainekset onnelliseen elämään:

ei työllä vaan perintönä saatu

omaisuus, tyytyväisenä tuottava

pelto, aina lämmin kotiliesi.

Ei koskaan riita-asiaa, harvoin

toga yllä, mieli aina rauhaisa.

Vapaan miehen kunto, terve ruumis,

viisas yksinkertaisuus, samanlaiset

ystävät. Mukava pitovieras,

kohtuullinen ruokapöytä. Yö

ilman humalaa mutta huolista

vapaa, vuode iloinen ja silti siveä,

uni joka tekee pimeyden lyhyeksi.

Halua olla sitä mitä olet, enempää

älä tahdo. Älä pelkää viimeistä

päivää äläkä sitä toivo.

(Mart. 10,47)

Martialiksen elämänihanne muistuttaa ennen kaikkea epikurolaista filosofiaa, jossa onnellisuus piilee kohtuullisissa nautinnoissa ja yksinkertaisessa elämässä. Tarpeetonta rikkautta ja ylettömyyttä tulee välttää. Elämänsä lopulla Martialis vetäytyikin Roomasta takaisin kotikaupunkiinsa Hispanian Bilbilikseen, jossa sai elää tämän ihanteen mukaisesti viimeiset vuotensa. Näin hän kuvailee päiviään ystävälleen Juvenalikselle, joka saattaa olla satiirikkona tuntemamme Decius Junius Juvenalis:

Kun sinä, Juvenalis, ehkä vaeltelet

rauhattomana meluisassa Suburassa

tai kulutat valtiatar Dianan kukkulaa,

kun hikinen togasi löyhyttää sinua

valtaapitävien kynnyksillä ja suurempi

ja pienempi Caelius väsyttävät

vaeltajaa, niin minut otti vastaan ja

muutti maalaiseksi Bilbilis, kullastaan

ja raudastaan ylpeä, jonne uudelleen

saavuin monien joulukuitten jälkeen.

Täällä suloisen laiskana tutkin

Boterdusta ja Plateaa: ne ovat kelttien

ja iberien maitten kömpelöitä nimiä.

Nautin suunnattoman ja sopimattoman

pitkästä unesta, jota aina ei katkaise

kolmaskaan tunti, ja nyt otan takaisin

kaiken kolmenakymmenenä vuotena

valvotun. Togaa en tunnekaan, mutta kun

pyydän, saan lähimmän vaatteen

ikäkululta tuolilta. Kun nousen

ylös, tervehtii minua liesi jossa palaa

läheisen tammen puuta. Lieden on

tilanhoitajan vaimo reunustanut monin

ruokaruukuin. Sisään tulee riistanhankkija

ja juuri sellainen jonka haluaisit kanssasi

metsän salaiseen paikkaan. Sileäihoinen

tilanhoitajani jakaa orjapojille heidän

annoksensa ja pyytää että saisi leikata

pitkät hiuksensa. Näin tahdon elää

ja näin kuolla.

(Mart. 12,18)

Martialiksen ei enää tarvinnut pukeutua toogaan, jota roomalaiset miehet käyttivät lähinnä julkisia velvollisuuksia hoitaessaan. Juvenalis joutui edelleen kärsimään Rooman melusta ja pölystä, kun Martialis sen sijaan sai nauttia maatilansa rauhasta ja antimista. Tällaista rauhaa itsekin toisinaan kaipaisi työnteon ja tutkimuksen vastapainoksi. Onneksi pian on jo kesäloma, ja kohta taas pääsee mökille tai purjehtimaan saaristoon.

Näkymä Italicasta läheltä Sevillaa

Elämä Hispanian maaseudulla ei silti ollut kaikessa Martialiksen mieleen. Tästä yksinkertaisesta elämästä puuttui se sivistynyt ilmapiiri, johon hän oli Roomassa tottunut, ja se yleisö, jolle hän runonsa oli kirjoittanut. Näin hän perustelee ystävälleen Priscukselle, miksi ei ole julkaissut enempää runoja Hispaniassa asuessaan:

– – Tärkein ja ensimmäinen syy on, että kaipaan niiden kuulijoiden korvia, joihin olin Roomassa tottunut. Tuntuu kuin olisin asianajajana vieraassa oikeussalissa. Jos nimittäin kirjoissani on mitään miellyttävää, sen sanelivat kuulijani. Sitä hienostunutta arvostelukykyä, puheenaiheiden nokkeluutta, kirjastoja, teattereita ja pitoja, joissa nautinnot ja älylliset pyrkimykset huomaamatta sekoittuvat toisiinsa; toisin sanoen kaikkea sitä, minkä ylpeydessäni jätin, ikävöin ikään kuin se olisi hylännyt minut. – – (Mart. 12, ote esipuheesta; oma käännökseni)

Martialis kaipasi Rooman kirjallisten piirien ja kaupunkielämän tarjoamaa inspiraatiota, vaikka nauttikin maaseudun rauhasta. Kaikkia ihanteellisen elämän aineksia ei ollut mahdollista saavuttaa yhtä aikaa.

Kunpa omassa elämässäkin olisi mahdollista välttää kaikki ikävät velvollisuudet ja keskittyä vain mukaviin asioihin kuten ystäviin, harrastuksiin ja elämän yksinkertaisiin iloihin. Työelämän ja akateemisen tutkimuksen asettamat vaatimukset ovat välillä kovia. En toisaalta myöskään osaa kuvitella elämää ilman opiskelun ja tutkimuksen kaltaisia älyllisiä haasteita. Martialiksen runot onneksi muistuttavat siitä, että työn ja velvollisuuksien vastapainoksi on välillä syytä nauttia muustakin elämästä.

---

Runojen suomennokset: Marja-Liisa Polkunen, Marcus Valerius Martialis: Venus, viini ja vapaus – epigrammeja, Otava, 2000.

Kuvat: Joonas Vanhala